mitävittua

muslimeja ei tarvita suomessa. heti valmis 50% työttömyys kun naista ei nämä muslimimustasukkaiset miehet koskaan päästä töihin. olin kurssikeskuksessa ja eräs musliminainen tuli kurssille koska työkkäri pakotti, mutta mies tuli raivon vallassa seuraavana päivänä hakemaan huivipäisen kummituksensa pois mustasukkaisena syytellen ja raivoten, tämän jälkeen ei koko naista enää näkynyt. miesten käyttäytyminen on tullut minulle jo täysin selväksi olen käynyt egyptissä ja tunisiassa missä ne elävät vielä ihan pimeätä keskiaikaa. siellä ei naiset yksin kävele aina on mukana joku eno tai veli vahtimassa ettei muut miehet pääse nipistelemään. sitten kun tulevat suomeen ovat ihan ihmeissään kun naiset täällä kävelevät vapaasti, kuvittelevat niiden olevan jotain liikkuvia huoria. siksipä kuvittelevatkin somalimiehet että niitä voi mennen tullen raiskata.pohjanoteeraus oli tunisia en ikinä enää mene, ei vaikka maksettaisiin. otetaan mieluummin AHKERIA vietnamilaisia ja kiinalaisia maahamme.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eihän kukaanheitä halua tänne.
Kukaan ei myöskään uskalla sitä myöntää

Äänestä

Minä äänestin henkilöä ja sanoi Tv haastatelussa haluavansa 0 somalia tänne. Joten annetaan kaikki tuki niille jotka edes sanovat, on toinen asia toteuttaa puheensa.
Olen huolsissani yksilö tasolla meidän tulevaisuudesta. Nyt tarvittaisiin sitä joukko henkeä, josta suomalset oli aikoinaan ylpeitä.
Yhdessä tai erikseen muslimit pois täältä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eloneva-Eeva kirjoitti:

muslimeja ei tarvita suomessa. heti valmis 50% työttömyys kun naista ei nämä muslimimustasukkaiset miehet koskaan päästä töihin. olin kurssikeskuksessa ja eräs musliminainen tuli kurssille koska työkkäri pakotti, mutta mies tuli raivon vallassa seuraavana päivänä hakemaan huivipäisen kummituksensa pois mustasukkaisena syytellen ja raivoten, tämän jälkeen ei koko naista enää näkynyt. miesten käyttäytyminen on tullut minulle jo täysin selväksi olen käynyt egyptissä ja tunisiassa missä ne elävät vielä ihan pimeätä keskiaikaa. siellä ei naiset yksin kävele aina on mukana joku eno tai veli vahtimassa ettei muut miehet pääse nipistelemään. sitten kun tulevat suomeen ovat ihan ihmeissään kun naiset täällä kävelevät vapaasti, kuvittelevat niiden olevan jotain liikkuvia huoria. siksipä kuvittelevatkin somalimiehet että niitä voi mennen tullen raiskata.pohjanoteeraus oli tunisia en ikinä enää mene, ei vaikka maksettaisiin. otetaan mieluummin AHKERIA vietnamilaisia ja kiinalaisia maahamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu