KUOHIJÄRVEN VEDENKORKEUS VERRATTUNA ISOJAON AIKAAN
Sitkeästi eräät tahot haluavat ylläpitää virheellistä tietoa, jonka mukaan Kuohijärven -Kukkian vedenpintaa olisi 1830-luvulla laskettu 3 jalkaa Vihavuoden kosken perkauksella. Heillä on omia intressejään asiassa. Suuri hiljaisempi rantojen omistajakunta ei tuollaista väitettä hyväksy, ja se on heidän etujensa vastaista.
Jos tarkastelee objektiivista karttatietoa asiasta, voi täydellä varmuudella todeta, ettei tieto vedenpinnan alennuksesta pidä paikkaansa, ja on siis täysin käyttökelvoton.
Muunmuassa seuraavat täysin todennettavissa olevat faktat osoittavat, että vedenkorkeus oli Isojaon aikaan nykyisellä keskivedenpinnan tasolla tai hieman alempana:
1. Joitakin vuosia ennen Isojakoa laaditussa Kuninkaan Kartastossa on myös Kuohijärven alue kartoitettu. Kuninkaan Kartasto on paras ja virallisin kartta tuolta ajalta. Kuninkaan Kartaston perusteella Alajoen uoma on hyvin samanlainen tai jopa kapeamman oloinen kuin nykyisin. Porraskoskella Alajoen rantaniityillä on maanpinnan korkeus nykyään n. 40-50 cm keskivedenpinnasta noin 10 ha alueella. Jos tuo 90 cm vedenpinnan alennus pitäisi paikkansa, olisi tuo 10 ha alue merkitty vesialueeksi Kuninkaan Kartastossa, ja siinä olisi noin 3 saarta mäkikumpareiden kohdalla. Kuohijärvi käytännössä ulottuisi lähelle (300 m.) entistä Porraskosken Kansakoulua. Vaikkei Kuninkaan Kartastoa ihan aarin tarkkuudella ole voitu tehdä, osoittaa se kuitenkin varsin selvästi, että Alajoki kulki Isojaon aikaan nykyistä uomaansa, eikä tuollaisesta ylimääräisestä vesialueesta ole merkkiäkään. Kun tuosta 40-50 cm luvusta vielä vähennetään soiden turpeen kasvu 20 cm 200 vuoden aikana todetaan, että nuo rantaniityt olivat Isojaon aikaan 20-30 cm nykyisen keskivedenpinnan tasoa vastaavan silloisen kiinteän maan tason yläpuolella. Koska ne on merkitty kuivaksi maaksi, ei vedenpinta Isojaon aikaan ole voinut olla yhtään nykyistä keskivedenpintaa ylempänä. Paremminkin voidaan arvioida vedenpinnan olleen tuolloin nykyistä n. 10 cm alempana.
2. Lohilahden pohjasta järvitutkija on löytänyt suosedimenttiä (eikä järvenpohjasedimenttiä). Tämä viittaa siihen, että Lohikorpi on aikoinaan ulottunut pidemmälle Kuohijärveen.
3. Porraskosken rantasoilta nousi niitä -50-60-luvulla viljeltäessä paljon pekkaantuneita vanhoja tervaskantoja. Myös hiljattain maakaapelin aurauksessa suolle sieltä nousi n. 20 cm turvekerroksen alta järeä kelopuu, jonka ikää ei sinänsä ole määritelty, mutta arvioitavissa 300 vuodeksi. Nämä puut eivät olisi aikoinaan voineet kasvaa, jos vedenpinta olisi ollut 90 tai vaikkapa 60 cm nykyistä ylempänä.
Vedenpinnan nousua aiheuttavat tekijät Isojaon jälkeen ovat maankuoren kallistuma Porraskosken alueen ja Kukkianvirran/Vihavuoden kynnysten suhteen (n. 5 cm) sekä metsäojitusten ja ilmastomuutoksen aiheuttama kokonaisvirtaamien lisääntyminen.
Väitteitä vedenkorkeuden muuttamisesta ei tulisi ainakaan virallisissa yhteyksissä ylläpitää, koska asiasta ei ole asiallista puolueetonta tieteellistä tutkimusta. Tähän vaadittaisiin asioita ja ilmiöitä ymmärtävä tieteellisesti orientoitunut tutkija.
Väitteillä korkeammasta vedenkorkeudesta Isojaon aikaan ei ole perusteita:
A. Väitteet perustuvat koskenperkaustoimikunnan raporttiin 1830-luvulta. Kyseessä on siis subjektiivinen tieto, jonka edelläesitetyt objektiiviset tiedot osoittavat vääräksi. Tiedetään muitakin tapauksia, joissa talonpojat ja muut alamaiset puijasivat Ruotsin kuningasta. Kukapa nyt omaa työtään ei menisi liioittelemaan. Mitään kunnon mittausmenetelmiä ei ollut eikä vedenkorkeuden seurantaa. Kyllä tuollainen lähes 60-90 cm vedenkorkeuden muutos voi tapahtua parin vuoden sisällä nytkin, kun valitsee mittausajankohdat oikein.
B. Eräät kotitarveasiantuntijat ovat kulkeneet Kuohijärven saarten rantoja ja todenneet siellä olevan siellä olevan rantavalleja nykyistä vedenpintaa huomattavasti ylempänä ja päätelleet ne korkeamman vedenkorkeuden aiheuttamiksi rantapenkereiksi. Kannattaisi uskaltautua myös alkukevään yöpakkasten aikaan kevätjäille, ja todeta jään liike. Se työntää valtavan hydraulipuristimen voimalla rantahiekkoja kasaan valleiksi selkäsaarten rannoille. Vallin korkeus voi olla metrinkin ja riippuu mm. siitä, miten iso selkä siinä on ja miten jään paine siinä kohtaa kohdistuu. Pienemmissä järvenlahdissa tällaisia jään nostamia moreenivalleja ei ole, vaikka laineet niihin pääsevätkin ja kuluttavat nykyisen vedenpinnan kohdalle penkereen.
C. Lisäksi todettakoon, että Vihavuoden koski ei ole ensimmäinen eli ei ainoa Kukkian/ Kuohijärven vedenkorkeuden määräävä virtapaikka/koski. Jos Vihavuoden koski perataan vaikka 90 cm alemmaksi, voi vaikutus Kuohijärvellä olla jopa 5-10 cm.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Samaan tulokseen olen tullut myös eräiden muiden Kanta- Hämeen järvien suhteen vanhoja karttoja tutkiessa.