millaista muilla 6kymppisillä on seksielämä
minulla on erittäin hyvä oman ystäväni kanssa.
minulla on erittäin hyvä oman ystäväni kanssa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 97
Vanhimmat
panis haulikon piippuun
erittäin mukava tilanne, itseäni 3 vuotta
vanhemman kanssa aivan ihanat tapaamiset.
Nautitaan useampien päivien edestä kerrallaan.
Ihanaa kaikenkaikkiaan 60:s kymppisenä.
No hei, eihän kuus'kymppinen vielä mikään vanha
ole - silloinhan piti vielä rakastella useamman
kerran viikossa. Nyt 75-vuotiaana tahti on
kieltämättä vähän hidastunut, mutta kyllä kerta
viikossa kuitenkin ottaa eteen - ja tuntuu
hyvältä - molemmista!!! Hyvää jatkoa teille
nuoremmillekin - ettei mintunmaku unohtuisi...
ystävä jonka kanssa nautiskelimme täysin vaikka
hän oli jokseenkin lähellä kahdeksaakymmentä,
eikä se kovin paljon puuttunut minultakaan. Hän
todella osasi sen taidon ja hoiti itsensä siltä
osin hyvin. Valitettavasti vaan tuli muilta osin
kremppaa joka vei hänet rajan taakse.
Vanhuutta ei pidä siinä asiassa väheksyä, se on
aina kahden ihmisen yhteinen nautinto.
Älkää antako paikkojen rapistua.Nauttikaa.
olihan muistokirjoitus.
niin voihan senkin jakaa. mulla nyt vaan tulee toisenlaiset muistot pintaan kun ajattelen edesmennyttä.
Kehnosti menee, nimenomaan menee.
Sama juttu!
Olen 29-vuotias ja miesystäväni 61-v. Luulin jo
kaiken nähneeni ja kokeneeni, mutta tämä mies,
voi herranjumala kun hän on hyvä! Ei sähläystä,
hosumista sinne tänne, ja kahden sekunnin
yhdyntöjä. Hän lupasi jo alussa viedä minut
pitkälle matkalle itseeni ja sen hän on totisesti
tehnyt.
hyvin menee 3-4 kertaa viiikossa
Kunhan sitä olisi edes joskus aikaisemmin
kunnolla ollut!
Vähän kuin märkä palaisi. Savua tulee, tuli on
olematon.
on tänään, vai onko?
öööööööööööööööööööööööööööööööööööööö
Löysin rinnalleni nuoren 78-vuotiaan miehen.Nyt meillä sujuu hyvin,kun vihdoinkin saan nuortamiestä.
Joskus innostutaan, joskus taas ei. Eiköhän liene luonnollista sekin, ettei reilusti yli kuuskymppisenä joka kerta innostu niin herkästi kuin ennen, eikä välttämättä kovin hyvin aina pelitäkään (lähinnä miehenpuolen ongelma, loppujen lopuksi tietysti yhteinen).
Mitäs tuota suremaan, 'aika aikoo kuttai, sano pässi ku piätä leikattii'. On tuota tähän ikään tullut harjoiteltua... Aina silloin tällöin on oikein mukavaakin leikkiä seksileikkejä.
olen jo 74 v. mieshenkilö. Olen edelleen erittäin viriilissä kunnossa. Siemennesteen tuotanto
erittäin hyvä ja penikseni seisoo erinomaisen terhakkaasti.
Seisoo,mutta vika suuntaan.
Mitä yhteistä on vanhanmiehen vehkeillä ja ankkurikettingillä.Kestää paljon vetoo muttei yhtään työntöö.Tässä totuutta 60 miehille.
ja kiitos kun toit sen meillekin tietä.
aloitus tehty, vieläkö pitänee oaikkansa?
Useimmiten ei innosta.
Olen jopa helpottunut kun seksi ei ole niin usein mielessä, ei juuri lainkaan käy ajatuksissa normaali oloissa.
En tunne menettäneeni mitään vaikka asia on joskus ollut hyvin tärkeä ja nautittava.
Olisi kiva, kun sitä olisi. Vaan mistä löytyä se jonka kanssa sitä voisi harjoittaa. Miehet oli kranttuja jo silloin, kun olin nurempi ja vielä krantumpia ne on nyt.
Ei pidä paikkaansa, että meillä naisilla olisi muka jotain seksuaalista valtaa. Puutteessa saa vaeltaa elämänsä läpi.
Kyllä olisin valmis auttamaan ja tietenkin haluaisin itse tulla autetuksi.Mutta tää viestintä ja yhteydenoton vaikeus.
Noin meilläkin, ihan jees. Hyvin pärjään ilmankin. Ei silti, mukavaa on olla haluttu vieläkin..
Tässä iässä sen ei pitäisi olla pääsisältö elämisessä. Jos on, silloin on jotakin mennyt vinoon. Kunnioitusta ja arvokkuutta tarvittaisiin, myös leikkimieltä mausteeksi.
Seniori-ikäisillä miehillä on usein (ei aina) erektio-ongelma. Kaikkihan sen tietää.
Ai perkules, en tiennytkään kiva kun kerroit, meille riittää pari kertaa viikossa.
Käyhän se noinkin nuori, onneksi ei sentään ala-ikäinen.
Itselläni on 45 vuotias ja sekin tuntuu liian nuorelta. Jos viihtyy niin ikäero ei haittaa, mutta jos oman lapsenlapsen ikäinen...
Oletan että olet 60 .
Iällä ei ole mitään merkitystä seksisuhteessa :-).
Ei niin ole mitään väliä, mutta jatkoa ajatellen surullista kuitenkin.
Seksi sitoo ja tunteet tahtovat sekoittua järjen kanssa heitellen mielialoja. Oman vanhenevan kehon tarkkailu estää estottoman heittäytymisen seksiin ja voi olla nautinnon este. Eläminen jonkin asteen unelmissa on alkua inhoittavalle mahalaskulle todelliseen maailmaan ja vanhuuden yksinäisyyteen.
Kun vanhuus koittaa ja vierellä on toinen verkkaan liikkuva kiikkutuoli se mahdollistaa hauskanpidon yhdessä, eikä suorituspaineet ole ilon esteinä.
Mutta se vierellä verkkaan liikkuva kiikkutuoli on useimmille saavuttamaton unelma.
Esteenä on leskeksi jääminen, kuten käy usein naisille, tai sitten joutuu hoitamaan vahenevaa puolisoaan.
Minä tarkkailin kehoani nuorempana paljon enemmän ja löysin kaikenlaisia vikoja vaikka nykyiseen verrattuna olin paremman näköinen. Nykyisin hyväksyn itseni tällaisena, jos kanssani on, niin toisenkin on pakko hyväksyä, olipa sitten nuorempi tai minkä ikäinen hyvänsä.
Jos kummallakin on halua ja voimia nauttia seksistä niin en ainakaan ole tuomitsemassa.
Unelmia ja särkyneitä toiveita voi olla myös samanikäisten kanssa.
En pelkää yksinoloa, viihdyn oikein hyvin itseni kanssa.
Olisitko valmis aloittamaan suhteen 29-vuotiaan kanssa tai vaikkapa 40-vuotiaan kanssa? Tarkoitin sitä tulevaisuuden kuvaa, joka eittämättä tulee eteen. Jonain päivänä nuori rakastaja häipyy ja jäät yksin. Realistina ajattelen, että noin samalla vuosikymmenellä syntyneillä voisi olla paremmat mahikset kiikkua jatkossa vierekkäin ja muistella sitä hurjaa nuoruuttaan ; )))
Kaikki emme kaipaa sitä jatkoa.
En myöskään tarkkaile kehoani ja kehtaan sen estottomasti näyttää, syystä, että kyllä nämä nuoremmat miehet ovat niin viisaita, että tietävät miten ihmisten kehoille käy vanhetessaan.
Jos olisin kokematon en kirjoittaisi kuten kirjoitan. Saadakseni aikaan haluamani reaktion käytän karkeaa kieltä.
Leikin itsekin aikanani, mutta onneksi annoin oikeaan aikaan kenkää, enkä jäänyt roikkumaan tyhjän päälle, joten nyt elän omanikäistäni elämää oman ikäisessäni seurassa.
Anna palaa vain kerran se kirpaisee ; )
lähes 10-vuotta sitten, mies on parikymmentä vuotta nuorempi.
Meillä on tähän asti mennyt todella hyvin, viime aikoina olen alkanut tuntea jonkinlaista ärtymystä silloin tällöin, vanhemmiten kaipaa enenevässä määrin omaa aikaa, viihdyn tosi hyvin yksinäni. Emme tapaa kun lomilla ja joka viikonloppu, ystävä asuu lähes 300km päässä ja käy töissä.
Pärjäämme molemmat tloudellisesti melko hyvin, molemmilla omat asunnot ym.. menot panemme puoliksi.
Ei siinä välttämättä tarvitse niin käydä että mies jättää, itse voin toistaiseksi jatkaa, mikäli loppuisi niin olisin kiitollinen että olen saanut elää tämän ajan.
Jos suteemme muuttaa muotoaan kun vanhenen koko ajan niin vankka ystävyys säilyy, en epäile sitä lainkaan.
Mikään ei ole ikuista.
Kivaa kun teillä muilla menee hyvin, mutta yksinäisellä naisella ei todellakaan löydy oman ikäistä kumppania joka pystyisi vielä seksihommiin, puhumattakaan muusta naisen huomioonottamisesta. Vain yhdellä kymmenestä pysyi kondomi paikallaan koko yhdynnän aikana. Monet eivät edes saaneet sitä päälle tai kieltäytyivät käyttämästä vaikka oli tilapäisestä suhteesta kysymys.
En halua ottaa riskiä, kun vielä tietää miten innokkaasti herrat reissaavat Tallinnassa.
Tuttavamme Hollannissa ovat seurustelleet nyt parisenkymmentä vuotta ja asuvat LAT-suhteessa. Nainen täyttää ensi vuonna 80-vuotta ja poikaystävä 55-vuotta. Ainakin heillä onnistuu hyvin tulivat juuri Niilin risteilyltä. Eihän se mies välttämätä jätä, sitäpaitsi teillä on jo pitkä suhde joka jo kertoo sen vakavuudesta. Onnea ja iloa eteenpäin ; ).
eivät asu yhdessä?
Mitä tarkoittaa omaishoito?
Jos jompi kumpi puolisoista sairastuu niin terveempi joutuu omaishoitajaksi.
Ei se tietenkään ole pakollista, useimmiten nainen on se joka hoitaa.
Miehet osaavat olla realistisempia, katsovat että hoitaminen ei kuulu heille.
On miehiäkin omaishoitajana mutta paljon vähemmän, johtuu siitäkin että naiset yleensä elävät kauemmin ja säilyvät terveempinä.
Poikkeuksia on , mutta useimmiten näin.
Nyt ymmärrän!
Elän itsekin LAT-suhteessa, eikä ole tullut mieleen moinen "pelko." Kumma kuinka joidenkin ihmisten mielestä pitäisi asua yhdessä jos on kumppani. Onko LAT- suhde sen arvostelioille elämismalli, jossa he kuvittelevat, että LAT-suhteessa elävät ovat jotain kummajaisia, jotka eivät arvostetaja kunnioita toista suhteen osapuolta riittävästi. Kysymyshän on rakkaudesta, jossa on omaa tilaa ja yksityisyyttä.
Kertomani parisuhteen lady on entinen malli ja erittäin hyvin säilynyt.; ))))
Monennenko kerran kysyt tätä ja mitä tiedolla teet?
Tällä hetkellä on rauhallista, mutta kesä oli vauhdikas. Toivossa on hyvä elää...)
Säästän itseäni sille oikealle. Odotan, että saan täyttymykseni 80-vuotislahjaksi.
Mietitkö ketä kiinnostaa sinun hyvä seksielämäsi? Miten niin 60v , eihän se sen kummempaa ole kuin 50v;kaan.
Mistä teitä tyhmiä naisia löytyy?
Olet trolli, minua et mukaasi saa, Kukaan tälläpalstalla ei ala selvittelemään seksuaalisia asioitaan, vain yksinkertainen aliarviointi , pidätkö siitä?
Ehdit vielä vuosillemme, jos elää saat. Toivossa on hyvä elää.
2001- vuonna tänne kirjoittanut näitä juttuja lukea? Aattelin vaan, että kiinnostaako enää....kun itseäkin jo kyllästyttää.
Minäkin 60vuotta! Mutta kyllä nautin sexistä jos osuu sopiva mies kohdalle ja kemiat pelaa! Mut välillä on ,kuin neulaa etsis heinäsuovasta! Vastustamaton on pelimies,niinkuin Finkut laulaa!
Kuka on mihinkin tyytyväinen.
Hyvä niin.
Avauksen alue jos mikä, on henkilökohtainen, vailla yhteismitallisuutta.
Omalla kohdallani kyse on optimoinnista.
Rankempi kuntoilu kuluttaa ikääntyvän miehen hiipuvaa testotuotantoa.
Toisaalta, itsensä laskeminen rappeutumaan vie kyvyn paljon tehokkaammin.
Yritän ylläpitää tasapainoa kuntoilun ja "kotiviihteen" välillä.
Rankemman treeniviikon aikana saa vaimoni olla puutteessa, jos hän sen sellaiseksi kokee.
Viikonloppuna joskus jopa lauantai menee hukkaan.
Kevyemmällä viikolla aktiivisuutta löytyy yhtenä, kahtena treenipäivänäkin.
Eihän tähän tasapainoiluun voi olla tyytyväinen.
Toiseen on pakko panostaa että toinen toimisi.
Toisaalta panostus syö panoksia.
Vaimoni kuvaukseen minusta, "monityydyttämätön rasvahappo", voi suhtautua monella tavalla.
Itse haluan ymmärtää sen myönteiseksi.
tuulet käyvät seksielämässäsi?
vvvvvvvv
entä sulla ????
Ei tuule nyt,
on tyyni nyt.
Ja tuulikin
on tyyntynyt.
yli kuuskumppisillä ...
kun sinne ikään parinkymmenen vuoden kuluttua ehdin.
Ajoittain taas hyvinkin navakkaa...
Tullilla ei ole ystävää...
Tai: Tullilla on potti tulli viinat otti ,tulli anna ei.
Ois kyllä pitänny katsoa,mistä kirjoittelitte.
koaka kymmenisen vuotta olette vanhentuneet.
illalla kattotaan sul on tuollanen ja mul on tälläänen. :)))) Hyvää yötä.
:)) hyvä sinä..
Molemminpuolinen kiinnostus siihen touhuun loppui jo kolme vuosikymmentä sitten eikä ole toistaiseksi herännyt uudelleen. Toivoahan vielä sopii, liekö jo turhaa`?
silloin ei ole toivoa --kaan
ei muuta kuin uutta etsimään, se kummasti piristää....
siis mitä Viagraa muut käyttää kun meillä ei suju edes 63:sena. Ai, että 70v. on hyvä vuosi? Resepti minulle. Kiitos.
Puhutko totta? Kyllä sujuis kun olis vaan paikka minne...
Niitä saa kuulemma kaupasta. Jos ei oma mielikuvitus riitä. Auttaisi hätään?
En tiijä, mutta isot pojat kertoo.
Tässä iässä on jo niitä, joilla ei mene hyvin, vaikka kuinka haluaisi.
ei riitä toiselle!
Tärkeä, kovin yksilöllinen ja vaikea keskustelualue.
Kaiken lisäksi kulttuurissamme tabu.
Intiimi kanssakäyminen on mielestäni tasapainoisen parisuhteen kannalta niin tärkeä asia että sen täytyisi tyydyttää molempia osapuolia.
Jos kummallekin riittää pelkkä läheisyys niin hyvä on.
Jos tarpeet eivät mene tasan niin jotenkinhan se yhteiselämässä ilmenee.
Mielestäni vähempään tyytyvän osapuolen pitäisi myös ymmärtää aktiivisempaa kumppania, kohtuullisessa määrin.
Eikä missään tapauksessa vetää marttyyrin viittaa hartioilleen.
"Jalat ristiin" asennetta en ymmärrä lainkaan.
Vaikka passiivisempi osapuoli ei yhdynnässä hirveää hurmiota kokisikaan niin toinen taatusti arvostaa myötäelämisen ja sen myös omalla toiminnallaan osoittaa.
Mielestäni hyvää seksiä voi kokea ainostaan sen hyvän, tutun kumppanin kanssa.
Tyydytys onkin jo toinen juttu.
Kommentti tähän: "Vaikka passiivisempi osapuoli ei yhdynnässä hirveää hurmiota kokisikaan niin toinen taatusti arvostaa myötäelämisen ja sen myös omalla toiminnallaan osoittaa."
Et Laiska-Lasse (eikä monet muutkaan) varmaan, arvaakaan miten tuttua tämä on tuhansille jollei sadoilletuhansille naisille Suomenmaassa, ja varmasti muuallakin. Väitän, että harvemmin miehille... voin toki olla väärässäkin.
Jos ei vakikumppani (avo-, avio-) "sytytä", eli ei osaa painella niinsanotusti oikeista napeista, niin tässä "hurmiottomassa" tilanteessa ollaan jo melko varhaisessa vaiheessa. Useimmat vain tyytyy kohtaloonsa, koska elämässä on (onneksi) muutakin mielekästä. Älkääkä tulko sanomaan että oppikirjoja kyllä on, seksuaalisen herkkyydenkin kohdalla olemme erilaisia. Jos suhde vain latistuu niin minkäs sille voi. Suomalainen aviouskollisuus menee niin usein kaiken muun edelle. Ja jos ei mene - no, niitäkin juttuja on paljon. Ja niissä kyllä syylliseksi ounasteltua osoitellaan. Usein aivan väärään suuntaan ;-(
Henkilökohtainen tulkinta ja sisältö käsitteille "mielihyvä" ja "hurmio"!
Arvaan ehkä väärin mutta käsittääkseni naisen hormonituotanto ja sen jatkeena korvaushoito on elintoimintojen kannalta monessakin suhteessa tärkeä.
Nappuloiden painelun on oppinut aikoinaan, jos on välittänyt.
Tutun kumppanin nappulat ovat tiedossa.
Pelkkä purkautuminen voi tapahtua useammallakin tavalla.
Miehet hiipuvat tasaisemmin.
Nopeus riippuu elintavoista ja psyykestä.
Kovin pessimistinen on kuvasi parisuhde-elämästä. Pahoittelen!
KUN TUOSSA eloni 50 LOPPUPUOLELLA sairastin ruman mahataudin ,niin kunto meni aivan matalaksi[lerpahti]
sain lekuriltani vikara ja-levitra tabuja,kokeeksi [ilmaiseksi].
jo vain oli olo ,kuin nuorella orhilla--- ihan vaimokin kauhistui..hui hui.. ja sitten on tullut noita popsittua---ennen arvaa mitä???
ja aina toimii..suosittelen..
ensin kuumaa kiihkeää, jopa kyltymätöntä.
Vuodet vierii, lapset syntyy, pikkuhiljaa arki rutiini saapuu, joka on turvallinen vakiintunut tapa elää.
Ei suinkan nautinto tyystin katoa mistään liitosta, vaan muuttuu rytmiseksi tarpeeksi. Siinä välissä esm, aktiivisempi puoliso mies voi ottaa vaimonsa aina tarvittaessa ilman senkummempaa hurmiota, ainakin meillä, mutta minä naisena otin myös AINA silloin kun se oli minun tarpeeni. Joten se hurmion tavoittelu pitkässä avioliitossa ei AINA joka kerta ole mielekästä eikä tarpeellista, vaan kummankin tarpeesta riippuvaista.
On aivan naurettavaa , lapsellista , suhtautua avioseksiin pelkästään vaatien hurmiota, höpsis, ei mikään oikea elämä ole AINAISTA HURMIOTA.
Se niinsanottu " leipääntynyt" seksikin väliin on aivan mukavaa, antoisaa. Joka tapauksessa pitkässä avioliitossa seksi vakiintuu omiin uomiinsa on nautinnollista ilman JOKApäiväistä hurmiotakin.
Kasvakaa hyvät ihmiset aikuisiksi !
Luulis yli kuuskymppisten jo tietävän mitä OIKEA elämä on !
Jokainen tekee sen oman kokemus- ja asennemaailmansa perusteella.
Opettajatäti nyt ei vaan ymmärrä että eri ihmisillä on erilaisia taustoja ja elämäntilanteita.
Samojen ilmaisujen sisältö ei merkitse kaikille samaa.
Jos se kiihkeys ja kyltymättömyys on toisella osapuolella purkautunut jo aikaisemmin niin silloinhan vakiintuneeseen parisuhteeseen lähdetään jo leipiintyneestä tilanteesta?
Mielestäni elämäntilanne ja ajankäyttö vaikuttavat ratkaisevasti kanssaelämisen laatuun.
Jos ukko rähjää arkivuorokaudet puutteentorjunnassa jossain muualla ja saapuu perheensä luokse viikonlopuksi niin siinä jos missä seksi on rutiinia ja jopa itsekästä.
Kun syystä tai toisesta vetäytyy terveenä kokoaikajoutilaaksi niin tilanne muuttuu oleellisesti.
On energiaa ja aikaa myös kanssakäymiseen.
Ei tarvitse köntytä niitä "uomia" pitkin vaan antaa mielikuvituksen ja kokeilunhalun ohjata käyttäytymistä.
Tietenkin rajat sielläkin tulevat vastaan mutta vaihtelua on.
Kuvaamasi kaltaiseksi aikuiseksi en halua kasvaa!
Täytyy pitää mielessä kun tarve tulee.
... kertomuksella elävästä elämästä. En mielestäni ollut mitenkään pessimistinen, kerroin vain kuinka (naisnäkökulmasta) asia usein on. Olen nimittäin tehnyt ikätovereiden seksielämästä näin yksityisesti sekä haastattelu- että empiirisiä tutkimuksia ;-D. Mitään ei kuitenkaan voi kokonaan yleistää, joka ikinen ihmis- ja seksisuhdekin on erilainen. Jos tosiasiat kiusaavat ja harmittavat, niin niille täytyy tehdä jotain. Ja paljon voi tehdäkin, ei kun tietoa hakemaan ja/tai mielikuvitusta kehiin, tai resepti, tai mitä vaan! Toiset kuitenkin sopivat toisilleen seksikumppanina paremmin kuin toiset, se on ihan fakta. Ja toisten intohimo kestää pitempään kuin toisten.
Edellinen puheenvuoroni ei ollut täydellinen selonteko seksielämästäni, ja jätänpä sen tässäkin tarkemmin selvittämättä. Pahoittelu on kuitenkin ihan turhaa, ei täällä sammuksissa olla!
Iloisia ilta- ja/tai aamupuhteita sekä Sinulle että Elämäsi Sulostuttajalle. Ai niin, sen verran voin paljastaa että näin vanhemmiten se on yleensä aamupuhde.
Minulla on näköjään taipumusta siihen mistä olen joskus arvostellut toisia.
Nähtävästi lueskelin kommenttisi selektiivilasien läpi, tietyllä ennakkoasenteella.
Joka tapauksessa olin tunnistavinani jonkin sortin feministin.
Onkohan sanonta onnen kätkemisestä ohjannut tutkimustesi tuloksia?
Tulokset ohjautuneet pessimistiseen suuntaan?
Siltä ainakin vaikuttaa.
Myös paljastus.
Aamupuhde hyvä mutta useimmin iltapäivänokosten jälkeen.
Laajempaa otantaa minulla ei ole!
Tilastolliseen näyttöön käyttäytymisestä vanhetunut kokemusperäinen materiaalini tuskin enää soveltuu.
tässä ijässä ei seksi kiinnosta samoin kuin nuorena ...
on paljon muuta mielenkiintoisempaa ....
En mielestäni varsinkaan seksiasioissa ole minkään sortin feministi. Mutta niin vain on - kuin tanssissakin - että jotkut vain osaa viedä, ja toiset sitten ei. Ja kaikki variaatiot siitä väliltä. Enkä ikinä sano huonolle tanssijalle sen paremmin harjoituksissa kuin tanssilattiallakaan, että huonosti viet. Jokainenhan tekee aina parhaansa, jotkut vain osaavat paremmin... myös seurata viejää eli miestä. Mukavaa voi olla epätäydellisyydestä huolimatta, molemmissa em. "harrastuksissa" ja kaikissa muissakin. Nykyisin kiinnostukseni kohdistuu mm. erävaellukseen, ja siinä mitataan jo ihan eri kuntoa ja taitoja. Joiden osaajia arvostan todella - aloittelija kun sillä alalla olen.
Sen verran olen vissisti feministi että vakituisesta parisuhteesta huolimatta minua ei kukaan OMISTA. Olen yksilö, ja minun kehoni on minun omani. Ja kauHein laulu mielestäni kertoo näin: Ei kukaan toinen saa sua rakastaa! Ihana foksi muuten.
Kylähän se kunnon sexsi piristää elämää kummasti aina silloin tällöin
eihän sitä enää jokapäiväisenä harrastuksena tehdä :)
Meinasin kommentoida samaa, niin et mitä muuta parempaa tekemistä löytyis? Kyllä mun mielestä tässäkin iässä hyvä seksi kruunaa kaiken. Tietenkin me ihmiset ollaan erilaisia ja kaikkia ei kiinnosta ratsastelu nuorempanakaan..
mä nyt 61 ja kolmeen vuoteen ei ole hällä pelannut, että tässä kidun kokoajan, ei auta mikään, mut kun hän on nykyisin ylilihava, ennen oli niin rattoisaa kaikki, usein yössä jne....
kaikki loppui kuin seinään, on kade mulle kun hoikka olen, mut ei halua laihduttaa itse...Mustis vain pelaa...
"seksin perässä" juoksijoita, oli ÄLLÖTTÄVÄ näky.
Vanha ihminen ON NILJAKAS katseltavaa kiimainine silmän vilke naamallaan, HYI HYI HYI ,,,,
Kyllä seksi kuuluu nuoruuteen, perheen koossa piävään voimaan.
Vanhassa avioliitossa , jos molemmat on reveitä ja toistensa kunnioitus kohdallaan se on hyvä asia, MUTTA kun se todaan jukisuuteen kaikkien nähtäviin , jopa julkiseen kilpailuun VANHANA HOURAAVANA on se todellakin NILJAKKAAN NÄKÖSTÄ , vaikutelma tulee HÖPERÖISTÄ ihmisistä ...
että tulkoon kukanenkin onnelliseksi tavllaan...
Elämässä on paljon muuta arvokasta tekemistä , ja menemistä, varsinkin jos puoliso on jo pois elämästä, ei vanhan ihmisen TARVITSE juosta enään seksinperässä, ei hän ole enään mikään perheen perustaja, eikä lasten tekijä....
Ystävyys suhteet on eri asia, ei niissä välttämättä tarvitse seksiä olla , läheisyys riittää.....
vanhana oo enemmänkin HÖPERYYTTÄ ... dementtia on jo pitkällä ...
ite ei sitä huomaa , mutta kyllä ympäristö sen huomaa ...
olla kakara vielä tuosta kirjoituksesta päätellen et kuulut toiseen ryhmään
ja opettele kirjoittamaan oikein :)
Tosi on!
Jos samana päivänä innostuu "pyllyilemään" kahdesti niin supistuspillereillä oleva eturauhanen huomauttaa öisten WC-juoksujen muodossa turhasta innosta.
Sanokoot mitä tahansa päinvastaisesta seurauksesta niin minulla ainakin toimii noin.
Muutaman päivän lepuutus palauttaa normaalin yörytmin.
Hyvä niin kauan kuin touhu säilyy keskiarvoisesti X * jokaviikkoisena.
Kohta varmaan saa jättää kertoimenkin pois.
vaan ymmärrettävistä syistä loppukiriä!
Taas tätä samaa, ehtikö edellinen sivulle kaksi? Eikö ole naiivia kysellä ja vastailla tälläisiin henkilökohtaisiin asioihin?
Kyllä se on ehtoopuolella halusi tai ei ja miksi olisikaan enää kovin tärkeää?
Koen myötähäpeää , naikaa niin paljon kuin haluatte mutta ei sitä tänne palstalle tarvitse tuoda.
Luulisi olevan muitakin asioita mistä kirjoitella? Eikö tämän ikäiset jo osaa sänkyhommansa hoitaa, kokemusta pitäisi olla?
jos toiset naia raksuttelloo ,kun sinkerin ompelukone
[Koen myötähäpeää] kokisit mielummin --mie kans-elämyksen
onhan tuo ihan lahjaksi annettu kahdelle rakastavaiselle,ja lissää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta tok.
hermostu annahan heidän hoitaa hommiansa ja nauttia siitä.
Tämähän on vapaaehtoista eihän näitä tarvitse lukea jos ei välitä asiasta :)
kyllä se on aivan toisarvoista jo kun on niin kauan harrastettu, 40-vuotis hääpäiväkin on jo vietetty vuosia sitten.
kaikki muut, on tärkeämpää,
"sitä" nimenomaan tehdään vain kerran viikossa ja joskus matkoilla uusissa paikoissa.
pitää vain pitää kuntoa yllä, koska se on terveellistä "sen" kalun päätehtävän takia, eli ei tule pidätysvaikeuksia kun pitää kunnossa.
kaivelee, sitä tikulla silmään. Alkuperäinen viesti on vuodelta 2001? Vieläkö Tuulia on elossa? Vieläkö on sama kumppani? Vai joko on rauhoituttu ja vietetään rauhallista aikaa kotipiirissä kailottamatta yksityiskohdista meille muille. Tuolloin olin itse onnellisesti aviossa ja paljon on tapahtunut 14.6. 2001 jälkeen.
jonkun toisen kirjoittamaa ikivanhaa viestiä kaivaisi esiin? Eihän sellainen olisi (ainakaan minusta) oikein sopivaa ja kuka edes tietäisi hakea? Joten, niin arvelen, Tuulia saa jotain tyydytystä tästä vanhan viestinsä ylös nostamisesta. Tuskin sentään seksuaalista tyydytystä, mutta voisikohan joku mies siinä vähän Tuuliaa jelppiä ja kirjoitella yksityiskohtia. Kivahan niitä olisi lukea muidenkin, siis tällaisten tuhmien tyttöjen.
on ketjun nostanut. Mitä tekemistä sillä on aloittajan kanssa?
Kaipa näitä saa nostella, kun palstauudistus siihen antoi mahdollisuuden. Moni siitä kovin iloitsi.
Arkistohan näitä on täynnä.
Minulla on uuttakin sanottavaa, ei tarvi meneitä tonkia.
Sanoinkin, että se ei minun mielestäni ole oikein sopivaa. Mahdanko aivan yksin olla tämän mielipiteeni kanssa? En minä ainakaan haluaisi, että mielipide, jonka olen nikilläni kirjoittanut 8 vuotta (tosin olen ollut täällä vasta vajaan 2 vuotta) aikaisemmin, nostettaisiin jonkun muun toimesta ylös. Itse en tohtisi sellaista tehdä toiselle nikille, onhan hänen tilanteensa ja mielipiteensä voinut muuttua, ainakin maailma ympärillä on muuttunut kahdeksassa vuodessa. Vaikea on myös kuvitella sellaista tilannetta, jossa nostaisin omankaan ikivanhan viestini ylös, mutta jos siis jonkun esiin kaivaisin, niin vain omani.
uuttakin asiaa on, ei tarvi ikivanhoja kaivella, niin kuin tämäkin aloitus on.
Sitä yritin olla mieltä, että tuskin aloittajalla on asian kanssa mitään tekemistä.
Sepä siitä.
olen, etten edes osaisi tehdä tällaista. Omien viestieni kohdalla pätee "Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee" eli en juuri muista, mitä olen kirjoitellut. Sama taitaa päteä eläkkeeseen, käyttöä on ollut, ei tarvitse varastoida.
Seksielämäni totuus pääosiltaan on iltarukous. Herra- vie halut kun veit kyvytkin. Aamen
Sitten kun joskus sattuu että - NYT-- niin johan on kumppanilla jonkin sortin kolotusta,-ronksumista ,lonksumista. Ei nyt onnistu. Nuku - vanha mies.
Se siitä seksielämästä. Muistojen kirjaan meneviä asioita,vielä. Kaiketi se pian muistikin häipyy. Sitten on kai hyvä olla.
Hankin urheilulääkäriltä testoreseptin.
Ensin otettiin joukko labrakokeita.
Tarkoitukseni oli saada hieman terävyyttä ja parempaa palautumista kuntosalitreeniin.
Jo 65:na oli useamman viikon tauon jälkeen hankalaa palata normaaliin päiväjärjestykseen.
Testotasoni oli ikääni vastaava mutta kuluttava kuntosali söi "kotiharrastuksen" intoa.
Tavoitteeni oli nimenomaan saada tehoa salille.
Palautumisessa ja aerobisessa treenissä korvaushoidon vaikutusta hieman huomaakin ( vai olisiko plasebo?)
Kyse on nimenomaan KORVAUKSESTA eikä dopingista!
Nyt on kuitenkin hieman enemmän pelivaraa kuormituksen säätelyyn kodin ja salin välillä.
Jos lyön laimin kuntoilun niin kotitouhutkin hiipuvat.
Kokemusta on siitäkin.
ilmiö "tän" ikäisillä ihmisillä.
Tulee mieleen,,, ettei "tän" ikäset ihmiset Ymmärrä ettei meidän tarvitsekkaan enään olla aktiiveja sekuaalisesti,,,,,,,,, sillä se aika on nuorilla, terveillä, perheen perustavilla , perheen koossa pitävillä IHMISILLÄ,,,, se kuuluu heidän normaaliin elämään.
Seksuaalisuus on tarkoitettu lisääntymiseen ja elämää ylläpitävään voimaan.
MIKSI meidän täytyis keinotekoisin hormoonein sitä pitää yllä, kun ei ole tarkoituskaan lisääntyä ??????
Antakaamme ihmisen vahentua normaalisti, kukanenkin itsellen mahdollisimman terveellä tavoin.
Henkilökohtaisesti itse pidän kunnostani huolta ulkoilemalla ja kuntoilemalla riittävästi, syömällä terveellisesti, huolehtimalla myös henkisestä terveydestä , matkailulla, kultturilla ym. ystävien merkeissä.
Seksuaalisuus on sivu seikka, kaikki muu on mielenkiintoisampaa elämää "tässä" ijässä, nuorena oli toisin.
Testolisäykseni on suunnattu kuntosalilla kuluneen korvaamiseen.
Luonnollinen seuraus on se ettei salikulutus haittaa "kotiharrastusta".
Pysynpähän kaikin puolin paremmassa kunnossa.
Vaimoni on aikaa sitten ohittanut hedelmällisyysiän joten suvun jatkaminen on mahdotonta mutta kiva sitä on yrittää.
Energiaa riittää myös muihinkin, noihin luettelemiisi harrastuksiin.
Eihän meidän tällä elämän alueella tarvitse tehdä mitään, mitä emme halua. Ongelmia voi kai tulla, jos halut ja kyvyt hiipuvat kovin eri tahtiin parisuhteessa olevilla. Puolisoaan rakastava varmaan toivoo kumppaninsa olevan tyytyväinen ja onnellinen, mitä väliä sillä on, millä tavoin molemmin puolinen tyytyväisyys saavutetaan.
Ei kai tuota "seksiä" tulisi harjoitettua lisääntymismielessäkään, ellei se antaisi niin suurta nautinnon, mielihyvän, läheisyyden ja yhteenkuuluvaisuudenkin tunnetta. Jotkut kaipaavat noita tunteita iästään huolimatta...
25-vuotias Mona meni naimisiin yli 90-vuotiaan Matin kanssa.
Häämatkalle Mona varasi heille hotellista eri huoneet, koska hän
halusi ajatella miehensä terveyttä. Kun Mona oli käynyt nukkumaan
huoneeseensa, kuului ovelta koputus. Mattihan siellä
kolkutteli hääyön ilot
mielessään.
Hommat hoituivatkin hienosti, Matti toivotti hyvät yöt ja
poistui omaan
huoneeseensa.
Mona kävi jälleen nukkumaan, mutta kohta ovelta kuului taas
koputus.
Matilla olivat taas himot heränneet, hoidettiin hommat, ja
kaikki meni
yhtä hyvin kuin ensimmäiselläkin kerralla. Matti sanoi hyvät yöt
ja lähti omaan
huoneeseensa. Mona laittautui vuoteeseensa ja oli pian lähes
unessa, mutta taas Matti oli oven takana hommat mielessään. Jo
kolmatta kertaa! Kiljaisi Mona ihmeissään.
Lemmenleikkien jälkeen Mona sanoi: - Olet lähes satavuotias ja
loistava rakastaja. Ajatella, kolme kertaa! Olen ollut monenikäisten
kanssa, ja he ovat yleensä jaksaneet vain kerran!
Johon Matti sanoi:- Tarkoitatko, että minä kävin jo täällä?
*********************************************************************>
85 vuotta täyttävä vanha mies meni omaistensa pakottamana elämänsä
ensimmäiseen lääkärintarkastukseen. Lääkäri totesi miehen olevan
kunnoltaan 40-vuotiaan tasolla ja kysyi, miten vanhus oli pysynyt
niin hyväkuntoisena.
Iloisena vanhus vastasi: - Ei siinä nyt ihmettä ole, kun vietän
säännöllistä elämää, ulkoilen paljon, syön hyvää ruokaa ja
Jumalakin auttaa minua aina yöllä. Lääkäri kysyi, miten Jumala
auttoi
vanhusta yöllä.
Tämä vastasi: - Aina kun menen pissalle, Jumala sytyttää
vessan valon.
Lääkäri jäi aika tavalla pyörälle päästään. Vanhus oli
ruumiillisesti terveyden perikuva, mutta yliskamarissa hänellä
oli
ilmeisesti vikaa. Tarkastaakseen asian hän saman tien soitti
vanhuksen vaimolle ja kertoi:
Miehenne on ruumiillisesti erinomaisessa kunnossa, mutta oletteko
huomannut jotain erityistä hänen käyttäytymisessään? Hän näet
väittää, että
Jumala sytyttää hänen puolestaan valot, kun hän menee yöllä vessaan
pissille. Toisessa päässä oli pitkään hiljaista. Sitten tuumiva ääni vastasi:
-Ahaa... Hmm...No nyt minä taidan ymmärtää, miksi jääkaappi haisee
joka aamu virtsalle.
*********************************************************************>
Avioon menossa oleva nuorukainen oli käymässä isoisänsä luona ja
kysyi häneltä seksistä. - Aluksi sitä haluaa joka päivä, ehkä
useitakin kertoja päivässä, vaari valisti pojanpoikaansa. Ajan myötä
tilanne tasoittuu ja kertakin viikossa riittää. Sitten, kun aikaa
kuluu, kerta kuukaudessakin tuntuu riittävältä... Ja
vanhuksena se
tulee mieleen enää ehkä vain hääpäivän vuosipäivänä.
- Kuinkas mummu ja sinä nykyään..? poika tiedusteli.
- Nooh, me harrastamme enää suuseksiä, vaari
sanoi.
- Vai niin? nuori mies ilahtui. Suuseksi sentään vielä sujuu!
- Juu, vaari sanoi. Menemme illalla molemmat omiin sänkyihimme.
Ensin mummu huutaa minulle "haista vittu!" ja minä vastaan
"ime munaa!".
*********************************************************************>
Aviopari oli ollut naimisissa 50 vuotta. He istuivat aamiaisella
ja vanha herra sanoi vaimolleen: - Ajattele kultaseni, olemme
olleet 50
vuotta naimisissa. - Niin, vaimo vastasi. Päivälleen viisikymmentä
vuotta sitten istuimme tämän saman pöydän ääressä aamiaisella.
-
Hmmm.., vanha mies sanoi. Istuimme luultavasti tässä alasti 50
vuotta sitten. - No,
vanha rouva liverteli. Pitäisiköhän meidän...?
Pari riisui vaatteensa ja he istuivat pöydän ääreen. He istuivat
siinä muutaman minuutin ja kikattelivat kuin teini-ikäiset,
kunnes vaimo
kuiskasi: - Tunnen saman poltteen nänneissäni kuin 50 vuotta sitten.
- Ei ihme! mies vastasi. Toinen nännisi on kahvikupissa ja toinen
puurolautasella!
*********************************************************************>
Eläkeläismiehellä seisoi ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Hän
huusi ihmeissään vaimon paikalle.
- Emma! Katsos mikä täällä seistä jököttää! Vaimo katsoi hetken
miehensä jäykkää kalua ja tokaisi:
- Nyt kun viimein sait siitä rypyt pois, voisi olla hyvä hetki
pestä se!
*********************************************************************>
Eläkeläismies istui pihakeinussa, kun hänen pojanpoikansa
tuli käymään.
Pojanpoika huomasi hämmästyksekseen, että vaarilla oli pelkkä paita
päällään.
- Vaari, miksi ihmeessä istut ulkona munasillasi? hän kysyi
hämmästyneenä.
- Tämä oli mummun idea, vaari vastasi. Istuin tässä viime viikolla
ilman paitaa, ja tuloksena oli jäykkä niska.