Onko linjoilla ketään joka olisi jäänyt leskeksi
hiljattain, n. 1-2 vuoden sisällä. Haluaisin
vaihtaa tietää miten sen olette tapahtuman
kokeneet, miten siitä selvinneet, mitä tapahtui
jne. Itse olen jäänyt leskeksi 9 kuukautta
sitten, mieheni sairasti syöpää ja olin
omaishoitajana 10,5 kuukautta. Tämä vaihe oli
raskas mutta toisaalta hyvinkin antoisa, sillä se
antoi minulle kuitenkin jotain!
hiljattain, n. 1-2 vuoden sisällä. Haluaisin
vaihtaa tietää miten sen olette tapahtuman
kokeneet, miten siitä selvinneet, mitä tapahtui
jne. Itse olen jäänyt leskeksi 9 kuukautta
sitten, mieheni sairasti syöpää ja olin
omaishoitajana 10,5 kuukautta. Tämä vaihe oli
raskas mutta toisaalta hyvinkin antoisa, sillä se
antoi minulle kuitenkin jotain!
Vastaukset 21
Vanhimmat
Hei!
Olen aika uusi tämän median käytössä, ehkä et
tavoita viestiäni.
En ole itse menettänyt lähiomaistani hiljakkoin,
rakkaan tätini (71 v.) aviomiehen hautajaiset
olivat viikko sitten. En itse päässyt sinne.
Itse olen 55 vuotias, äitini 78. En uskalla
ajatella miten pärjään jos äitiä ei ole.
Kuulehan, ottaisitko minuun yhteyttä? Toimin
vertaiskouluttajana oma-apuryhmässä Mikkelissä.
Toivotan Sinulle Hyvää Juhannusta! Hilkka
Nyt on kovasti mietittävä miten sanani asettelen,
sinulle joka ajattelet sitä mitä elämässä
tapahtuu jos/kun äitiä ei enää ole. Kerronpa
Sinulle asioita, joitä tänään olen viimeksi läpi
käynyt ammattilaisen kanssa. Itse olen kohta 52-
vuotias ja minun äitini elää vielä ja on tällä
hetkellä 85-vuotias itsenäinen itsensä huolehtiva
suurelta osin, mutta tämä ei ole mitenkään moite
vaikka se minusta itsestänikin kuulostaa siltä
kun verrataan äitiemme ikää. Kerron tämän siksi,
että kun vuosi sitten juhannuksena saimme kotiin
mieheni ja poikieni isän, hän tuli kotiin
pyörätuolissa ja täysin avustettavana. Hän itse
oli esittänyt toivomuksen että vielä
pääsisi "mökille" eli minut lapsuuskotiini, jossa
vietämme sisarusteni ja heidän perheidensä kanssa
paljon aikaa kesäisin. Äitini sairastaa sydämen
vajaatoimintaa, astmaa ym. sairauksia ja on usein
myös sairaalassa ko asioiden vuoksi. No vuosi
sitten juhannuksena aatto oli todella ihana,
kaikesta huolimatta ja täysin erilainen kuin
aiemmat. Kaikki sujui aattona ihan kivasti,
minulla oli sisko joka hoiti minun kanssani
miestäni, kaksi siskon miestä jotka kantoivat
pyörätuolissa mieheni sisälle ja ulos, myös
kokolle. Juhannuspäivä ei ollutkaan sitten enää
kovin ihana, sillä äitini sai taas "kohtauksen"
eli aivojen verenkiertohäiriöön liittyvän ja
täytyi tilata ambulanssi ja viedä sairaalaan.
Näistä syistä kokoajan täytyy ajatella että
milloin on hänen viimeinen päivänsä. Minun
elämäääni on kuolema kuulunut n. kahden vuoden
välein vuodesta 1976 ja kaikki lähiomaisia tai
mieheni omaisia, silti tapahtuma on aina yhtä
vaikea, eikä siihen totu, vaikka joskus niin
erehtyy luulemaankin. Kun ajattelee asiaa, ja
tästä on puhuttukin mm. sisarusteni kanssa, että
on helpompi ymmärtää vanhan ihmisen poismeno kuin
nuoren tai yleensä keski-ikäisen pois meno. Nämä
asiat kuitenkin ovat sellaisia, että jokainen
kokee ne omalla tavallaan ja jokaisen
kohdalla "tapaus" on erilainen. Ja vielä se, että
vanhan ihmisen poismeno on aina odotettavissa
ennemmin tai myöhemmin, joten sekin asia voi
auttaa ymmärtämään tilannetta. Tästä tuli
ajateltua pidempi juttu, mutta toivon, että
Sinulla on sisaruksia, ystäviä, tuttuja joiden
kanssa voi keskustella asiasta "etukäteen" ja
tietyllä tavalla varautua asiaan, tämä ei
varmasti kuulosta kovin lohdulliselta, mutta joka
tapauksessa se on päivittäistä, sillä aina joku
tuttu lähtee, myös nuori, hyvin äkillisesti,
kuten myös tapahtui juuri ennen juhannusta
minulle, sillä n. 30-vuotias nuori kuoli
hukkumalla, kuten nuorempi veljeni aikoinaan ja
nämä ovat sellaisia asioita jotka tulee yllättäen
eikä niihin voi varautua.
Minä toivon, että voisimme keskustella edelleen
ja vaihtaa mielipiteitä näin netin välityksellä,
laitan kaiken varalta oman sähköpostiosoitteeni,
mutta en ole myöskään pettynyt jos päätät
jatkossa olla ottamatta yhteyttä, sillä myös
pettymykset kuuluvat elämääni ja olen niiden
suhteen kohta immuuni. Kaikesta huolimatta
aurinkoista, lämmintä kesän jatkoa Sinulle ja voi
hyvin.
t. elia
mutta elämän laki on, että
toinen lähtee ensin
useimmiten mies
ja kun lukee esim.
virolaisten yhteiselon
päättymisestä
niin Kyllikki osaa ottaa
sen todella ihanasti
silleen kauniisti
vaikka tietysti lehdissä
ei kaikkea kerrota
sanotaan, että parin
vuoden päästä on jo
päässyt tukevalle pohjalle
ja voi rakentaa tulevaa
Sain viestisi tänään kun taas avasin
tämän "rakkineen" ja yllätyin kovasti siitä, että
oli tullut useampia vastauksia aiheeseen, jonka
heitin. Minulle tuli heti tekoseni jälkeen
sellainen tunne, että olen kai täysin kajahtanut
ja kaduin asiaa, mutta nyt en sitä kadu, sillä en
varmasti ole ainoa asian läpi käynyt. Asia ei
edelleenkään ole helppo eikä kaikille voi asiasta
puhua, joten kirjoittaminen vieraille saman asian
kokeneille on joskus parempi vaihtoehto. Tämä
asiahan on käytävä päivä päivältä läpi koko sen
ajan mitä se kesti. Joskus minusta tuntuu, etten
anna hänen levätä rauhassa, koska ajattelen jopa
kellonaikoja myöten tapahtumat ja se tapahtuu
päivittäin. Mutta ehkä se sitten helpottaa kun
kaikkia tapahtumat on läpi käyty siinä
järjestyksessä kuin ne tapahtuivat vuosi sitten.
Juhannuksen aika oli aika ankea ja olen itkenyt
tapahtumia, niinkuin tietyllä tavalla "kuuluukin"
eli asioita ei voi peitellä eikä piilottaa, koska
ne kuitenkin on läsnä. Juhannuksen aika siinä
mielessä oli erilainen, koska juuri juhannukseksi
hän pääsi sairaalasta kotiin ja tuli ensi kerran
pyörätuolissa kotiin ja koska hän oli
pyörätuolissa hän oli myös täysin toisten
avustettava, mikä oli vaikea tilanne meille koko
perheelle, eikä vähiten hänelle itselleen.
Tätä "vuodatusta varmaan voisi kirjoittaa sivu
kaupalla, mutta ei liene ihan viisasta vai mitä?
Mikäli joskus haluat kirjoittaa ja vaihtaa
kokemuksia laitan oman sähköpostiosoitteeni.
Mikäli kiinnostusta ei riitä, en ole siitä kovin
pahoillani, sillä tiedän, että jokaisella on omat
murheensa ja ilonsa ja niin täytyy ollakin.
Toivon kuitenkin aurinkoista ja hyvää kesää,
sillä meillä paistaa edelleen aurinko
pilvettömältä taivaalta, olen lomalla, enkä
millään muotoa malta mennä nukkumaan ennen aamua.
t. elia
Tiedän, että se on kova paikka.
Sivullinen voi vain hymistellä,
mutta luulen, että voit päivä
päivältä yhä enemmän saada
etäisyyttä tapahtumaan ja samalla
normalisoida sitä, koska tämä
kohtalo on useilla, varsinkin
naisilla. Siinä mielessä miehiä
pidetään etuoikeutettuina, koska
he usein kuolevat nuorempina ja
saavat vaimoltaan huolenpidon ja
läheisyyden, mutta jäävät usein
itse vaille läheisen tukea, kun
lähdön aika tulee. Minä olen usein
kriiseissä, joita on tielleni
sattunut joskus, isompia ja pienempiä,
että ajan kuluminen on tärkeintä,
se että jaksaa päivästä toiseen ja
uusi päivä on aina parempi ja mieli
muovaa tilannetta uuteen muotoon ja
lopulta jäävät vain kauniit muistot
ja huomaat että olet vahvistunut
paljon tapahtuman myötä.
Jaksamista toivon. Uusi päivä on
aina parempi. Minua auttoi eräs kirjoittaja
kun koin työpaikalla aiheetonta
henkistä väkivaltaa ja ymmärrän
tuen arvon, silloin, kun on todella
vaikeat ajat.
Hei! Oletko ihmetellyt kun en ole vastannut sinun
viimeisimpään viestiisi. No syy on siinä, että
minulla on sisaruksia käymässä ja olemme olleet
meidän synnyinkodissa joka on tyhjillään ja kun
tulin eilen kotiin, nettini oli mykkä ja nyt kun
se toimii laitan pikaisen viestin, etten ole
unohtanut Sinua. Meillä voi olla paljon
keskustelemista jos haluat sillä minä myös olen
joutunut työpaikkakiusaamisen "uhriksi!. Tänään
lähden taas sinne mökille ja tulen vasta ensi
maanantaina, mutta lupaan ottaa yhteyttä, siihen
asti edelleen hyvää jatkoa
t. elia
Itse en ole leski, mutta hyvästä ystävästäni tuli
sellainen. Hän ehti olla naimissa 2 vuotta, kun
aviomiehellä todettiin vakava leukemia. Naimisiin
he menivät kummankin ollessa 19 vuotiaita.
Aviomies kuoli veljensä käsivarsille heidän
mennessä saksaan hakemaan vielä parempaa
lääkitystä.
Tämä leski on edelleen todella murheen murtama. Jo
pelkkä aviomiehen vaatteiden näkeminen tuntuu
pahalta, ja muutenkin muistot saavat hänet
itkemään. Hän itse kertoi että parasta lohdutusta
hän saa puhumisesta luotettavan ystävän kanssa.
Se, että joku todella kuuntelee, auttaa kaikista
eniten. Ja tietysti käytännön avun antaminen
omatoimisesti, ei niin että joka asiaan puututaan,
vaan se, mitä itse ei pysty tekemään, mitä asioita
aviomies oli hoitanut asunnossa.
Asiassa on edettävä päivä kerrallaan. Itkeminen
usein helpottaa. Itseltäni on kuollut hyvin
läheisiä ihmisiä, ja todella puhuminen tunteista
on auttanut eteenpäin. Kukaan ei voi sanoa että
tiedän miltä sinusta tuntuu, sillä jokaisen
tunteet ovat ainutlaatuiset. Mutta myötäelää voi
ja todellakin painotan, kuunnella.
Toivon sinulle jaksamista ja hyvien ystävien
tukea. Kesä on nyt parhaimmillaan ja täynnä
kauniita asioita. Lohtua varmasti löytyy
luonnosta. Pitkät kävelyretket omien ajatusten
kanssa ovat omakohtaisesti kokemiani avun
lähteitä.
Kaunista kesää sinulle!
ole n.29v. mulla on 4,6v tyttöt jäin leskeksi n.
3 vuotta sittien, mies kuoli pitkän sairastelun
jälkeen. diabetes ja komplikaatiot, hoisin myös
kotona kun se ei ollut sairaalassa. esim. tynkien
tulehtuneita haavoja. se oli täysin autettava.
Tänään kun taas vaihteeksi avasin netin ja
keskusteluohjelman, huomasin kuinka "monta"
viestiä olin saanut, ja olin jo tuudittautunut
siihen uskoon, ettei ketään kiinnosta tällaiset
aiheet. Siksi päätin vastata viipymättä ja tulin
siitä hyvälle mielelle, ettei kaikkien tunteet
ole pelkkää huuhaata. Minulla ei ole sellaisia
ystäviä joiden kanssa keskustelisin asiasta,
mietin paljon yksin ja olen myös tarkotuksella
jäänyt yksin ja suljen itseni yksinäisyyteen
juuri ko syystä. Minä käyn terapiassa, koska
muuten siitä ei tulisi mitään. Minun mieheni
halvaantui n. 7 kuukautta sairastumisestaan. Osan
aikaa hän oli terveyskeskussairaalassa ja osan
kotona, tämä toimenpide oli välttämätön, koska
muuten en olisi jaksanut hoitaa. Hoito muuttui
entistä vaikeammaksi koska tuli pahat
makuuhaavat, vaikka tämä tuntuisi kuinka
luonnottomalta ajatukselta, olin siitä iloinen
että hän ei tuntenut makuuhaavoja jotka olivat
niin pahat että luut paistoi häntäluun seudussa.
Tässä on vain pintaraapaisu siitä, mitä se kaikki
oli, sillä hänellä syöpä oli myös luustossa ja
tuskat sen mukaiset. En halua kuitenkaan
valittaa, sillä se kokemus oli tarpeen ja siitä
olen jopa onnellinen, että minä sain ja jaksoin
hoitaa häntä kotona mahdollisimman paljon. Nyt
ajatus juoksee taas vähän pomppien edestakaisin,
sillä niin yllättynyt olen näistä
yhteydenotoista. Toivon kuitenkin, että voisimme
joskus vaihtaa mielipiteitä. Vaikka itse olen JO
52-vuotias 6,5 kuukauden ikäisen tyttövauvan
mummu, minulla on nuoria tuttuja, joita voin
kutsua ystäviksi. Nämä nuoret naiset ovat todella
antaneen minulle paljon, emmekä ajattele
sellaista kuin ikä, sillä mitä se merkitsee,
toisille paljon ja toisille ei mitään. Toivon,
että sinun elämäsi on nyt jo järjestyksessä ja
että sinulla on TODELLISIA ystäviä, sillä
varmasti sinä olet sen ansainnut. Tästä tuli
pitkä vuodatus, pitempi kuin ajattelin, mutta
minun on aika helppo kirjoittaa ajatuksiani.
Toivon sinulle ja lapsillesi ihanaa kesää ja
tulevaisuutta kokonaisuudessaaan.
t. elia
.
Olen edelleen hämmästynyt viesteistä, jotka aihe
sai aikaan, en tarkoita sitä, että olisin
jotenkin ainut asian kokenut, mutta kuitenkin.
Jos todella haluat, että kirjoitellaan niin
laitan sähköpostiosoitteeni, en kai laittanut
sitä kun vastasin. Ajatus ei tänään oikein kulje
sillä pari päivää on mennyt todella ruumiillisen
työn merkeissä, sillä meillä on aika iso
omakotitalo joka tarvitsee puuta talvella lämmön
antajana, sekä iso piha mikä pitää hoitaa. Mutta
kunhan tässä vähän huilataan, niin eiköhän taas
ala olla voimia tehdä muutakin, eli näille
kirjoitusharrastuksille, jota harrastan
muutoinkin kuin vaihtamalla ajatuksia toisten
kanssa. Siinä on muuten hyvä terapiakeino, ellet
ole kokeillut, niin kokeile, alku ei ole helppoa
mutta kun pääsee "jyvälle" kaikki käy kuin
luomisen työ. Olen harrastanut sitä jo vuodesta -
92 lähtien ja edelleen. Olen kirjoittanut
tavallaan elämänkertani olen käynyt kaikki asiat
läpi niin hyvät kuin pahatkin ja se muuten
helpottaa. Antoisia päiviä Sinulle ja
kirjoitellaan.
t. elia
...jäin leskeksi, kapinoin, sillä mieheni oli
liian nuori kuolemaan, 49, itse olin 37.
Ensin alkuun aika meni lamaantuneessa olemisessa.
Nyt, kun tapahtumasta on reilu kaksi vuotta, on
päällimmäisenä tunteena raivo miestäni kohtaa,
hän jätti minut yksin elämän (sekä
sukulaistensa) armoille, sekä hirveä tarve löytää
vielä rakkautta jostain.
Nyt istun täällä yksin, kesällä katselen
kateellisena pariskuntia, varsinkin vanhoja pareja
jotka näyttävät niin onnellisilta yhdessä.
Kaipaan yhtä aikaa kahta miestä, kuollutta
puolisoani sekä jotakuta elävää....
Hyvä minäkin...
Kiitos viestistäsi, niitä on tullut useita ja
pyrin vastaamaan kaikille, jotka ottivat asian
omakseen. Olet kokenut nuorena sen, minkä minä
koin ollessani JO 51-vuotias. Tosin nämä asiat
eivät ikää kysy eikä katso, sillä meillä oli
takana yhteistä polkua 30 vuotta ja se jättää
omat jälkensä. Itse en ole tuntenut vihan
tunnetta miestäni kohtaan, vaan tautia kohtaan
mikä hänet vei. Tauti oli todella äkäinen syöpä
ja olin jopa onnellinen että hän pääsi pois eikä
tarvinnut enempää kärsiä niitä hirveitä tuskia ja
sitä alennustilaa kun työnarkomaani joutuu täysin
toisten avustettavaksi. Sinulta kysyisinkin jos
haluat kertoa, kuoliko Sinun miehesi yllättäen,
sillä se on paljon vaikeampi kestää ja hyväksyä
kuin kuolema, jota osaa odottaa ja siihen
sopeutua toisella tavalla sairauden eri
vaiheissa. Entä onko Sinulla lapsia? ystäviä?
Tiedän että kaikki ei ole niin yksiselitteistä ja
jokainen meistä kokee asiat ja myös surun omalla
uniikilla tavalla eikä sillä tavalla voi verrata
kenen suru on suurempi kuin jonkin toisen. Mitä
tulee siihen, että kaipaat myös toista miestä,
tunne on tuttu! kaikesta huolimatta ja jo nyt.
Usko siihen, että löytyy vielä uusi kumppani
Sinulle, mutta älä yritä sitä etsiä, sillä se
tulee elämääsi sitten kun aika on kypsä uudelle
tunteelle ja uudelle suhteelle, sitä ennen Sinun
tulisi tehdä "välit selviksi edesmenneen kanssa".
Tarkoitan tällä sitä, että käyt läpi vaikka
pikakelauksella avioliittosi, miehesi kuolemaan
liittyvät asiat jne. älä kuitenkaan jää niihin
kiinni. Antaisin neuvon jos sallit; eli jos
pääsisit kirjoittamisen alkuun, itsellesi, saisit
asiat pois mielestäsi, sinun ei tarvitse miettiä
niitä, sillä ne on vaikka paperilla ja on
löydettävissä jos niitä tarvitset. Laitan
kuitenkin oman sähköpostiosoitteeni jos haluat
ottaa vielä yhteyttä.
Hyvää kesää Sinulle ja nauti kuitenkin elämästä
niin iloista kuin suruistakin sillä varmasti
iloakin on kunhan osaamme sen onkia ja vaikka
tikulla esiin kaivaa.
t. elia
Mä en tiedä onko mun järkevää osallistua tähän
keskusteluun,koska olen vasta 16-vuotias naisen
alku, mutta jo tässä iässä olen menettänyt monia
rakkaita ihmisiä ja niistä kaksi tärkeintä, isän
ja isoveljeni. Äitini jäi leskeksi n.1,5 vuotta
sitten,isäni ja isoveljeni kuollessa auto-
onnettomuudessa.Isäni oli 43-vuotias ja
isoveljeni vasta 16-vuotias... Äidilläni ei ole
ollut helppoa sen jälkeen, sillä sanotaan että
oman lapsen menetys sattuu kaikkein eniten ja
uskon sen todella ja jos siinä samalla kuolee
vielä oma aviomies..Äitini ei ole osannut nukkua
enää yhtenäkään yönä heidän kuolemansa
jälkeen...Häntä ahdistavat painajaiset ja usein
hän joutuu ottamaan unilääkkeitä saadakseen
unta...Hän puhuu kyllä asiasta ihmisille ja itkee
usein... Äitini on nyt yksinhuoltaja joka kantaa
vastuuta minun lisäkseni 7-vuotiaasta
pikkusiskostani...Ja asuuhan samankaton alla
vielä 20-vuotias isoveljeni..Voitte varmaan
kuvitella äitini tilanteen tai en tiedä
voitteko,mutta helppoa hänellä ei ole..
Minä itse ajattelen etenkin isoveljeäni joka
päivä,sillä koko elämäni hän oli minun esimerkki,
voima joka kantoi ja on hän sitä
edelleenkin,vaikka ei olekaan enää näkyvästi
paikalla.Joku sanoi että kuolema ottaa ja kuolema
antaa ja se on totta...Isäni ja isoveljeni
kuolema on ollut voimia raastava kokemus ja
välillä sitä käy tuolla jossain todella
alhaalla,surun kuilun pohjalla, mutta on päiviä
jolloin voi nousta sieltä ylös ja olla
huipulla...Minä olen kasvanut henkisesti todella
paljon heidän kuoleman jälkeen ja olen oppinut
elämästä paljon uusia puolia...Haluan antaa
raikkaimmat kiitokset ystävilleni ja kaikille
muille ihmisille jotka ovat ollet tukenani tänä
aikana, he ovat yksi osa jotka auttavat minua
selviytymään tämän tuskan läpi...Uskon myös
Jumalaan ja häneltä rukoilen joka päivä voimia ja
rohkeutta kestää nämä elämän ikävätkin puolet...
Suru ei koskaan katoa,se vain vähenee...kaipaan
heitä joka päivä ja uskon siihen että vielä tulee
päivä jolloin näen heidät uudelleen ja voimme
olla ikuisesti yhdessä...mutta ei tässä
muuta,jakselkaa ihmiset!!
keskustelu lähti alun perin liikkeelle leskeksi
jäämisestä, mutta tämän viestini pointti sopii
kaikille läheisensä menettäneille.
itse menetin isäni kun olin juuri täyttänyt 17
vuotta. minulla on kaksi nuorempaa sisarusta. nyt
isäni kuolemasta on jo muutamia vuosia, mutta
totta kai hän vaikuttaa elämäämme monella tapaa.
sen vain tahdon sanoa, että vaikka kuolema on
aina surullinen, jopa maailman kaatava asia, sen
ei tarvitse antaa murentaa itseään. miettikääpä
surussanne, keitä ovat ne lähimmät ihmiset, joita
ympärillänne on. meidän perheessä kävi niin, että
me äitini ja sisarusteni kanssa tulimme entistä
läheisemmiksi isäni poismenon jälkeen. puhuimme
ja puhuimme, huolehdimme toisistamme ja vaikka me
lapset olimme tuolloin vielä suhteellisen nuoria,
olimme kaikki mukana hautajaisten järjestelyissä
jne. päätimme yhdessä, mitä tehdään.
uskon olevani vahvempi ihminen koettuani läheisen
poismenon. aiemmin olin katkera ystävilleni,
jotka ilman huolenhäivää kikattelivat
pinnallisesti ja elivät onnellista perhe-elämää.
kuolema ei ikinä ole iloinen asia, mutta kyllä se
kasvattaa.
Jäin leskeksi 11 kuukautta sitten 44-vuotiaana.
Heräsin aamuyöllä ihmeelliseen kovaan korinaan ja
löysin mieheni olohuoneen lattialta.Kaikesta
avusta huolimatta hän menehtyi siihen kotimme
lattialle.Siinä lattialla hieroessani vielä hänen
lämpimiä jalkojaan sanoin että tämän on kauhein
painajaiseni josta toivon herääväni pian.Vaikka
rinnassa poltti tuska ja kurkkua kuristi, elämää
oli vain pakko jatkaa eteenpäin.Elin meidän 28-
vuotisen yhteisen taipaleen uudelleen
laittelemalla lipaston laatikkoon kertyneet
valokuvat albumiin.Se oli itkuinen urakka.Sitten
iski siivoamisen tarve.Kaikkea vanhaa roinaa piti
hävittää,sillä jos myös minä lähden noin
yllättäen niin jäispä pojalle sotku.Sitä hommaa
mulla riittää varastossa edelleen.Vieläkin tulee
hetkiä jolloin itkettää niin vietävästi ja
silloin vain on itkettävä ja sitten taas
jatketaan eteenpäin.Moni leskeksi jäänyt sanoo
että ensimmäinen vuosi on pahin ja sitten
helpottaa.Se on kai käytävä kaikki vuodenajat
yksinään läpi ja sitten vasta alkaa sujua
paremmin.Minun ajatuksissani mieheni on nyt
pilvenreunalla seuraamassa meidän taivallusta ja
kun on kovin ikävä ja masentaa lähetän hänelle
pienen pyynnön:"Potkaise minuun hieman vauhtia."
Varmaankin ajan kanssa tuska häviää ja jää vain
kaunis kaipuu ja hyvät muistot.
Jokainen meistä tekee asiansa omalla tavallaan,
niin myös surutyönsä. Toivon sinulle kaikkea
hyvää jatkossa,ethän sinä ole yksin; sinulla on
muistot ja lapsesi.Lämmintä kesää!
Äitini kuoli yllättäen, siitä on jo aikaa. Isäni
sekoitti itsensä viinaan ja naisiin ja kuoli 2v.
myöhemmin, siitäkin on jo aikaa. En suosittele
isäni menettelyä.
Läheinen ystävä (mies) kuoli yllättäen. Vaimonsa
(yhtä läheinen ystävä) löysi (löydettiin) uuden
ihmissuhteen 2v. sisällä ja elää nyt onnellisen
oloisena hyvää elämää.
Opetus.... älä sekoa, etsi uutta. Pilven
reunaltakin katsottuna iloinen leski on varmasti
parempi kuin seonnut, surullinen, eristäytynyt.
Anna ajan kulua sure, mutta älä jää suremaan.
Hyvää kesää.
Minä jäin leskeksi 52 vuotiaana(mieheni oli 54)
Lapset lähtivät samaan aikaan joten jäin todella
yksin kotiimme.Ensimmäisestä vuodesta en muista
mitään. Välillä olin vihainen hänelle, välilla
kaipasin ihania aikoja, kiitinkin häntä. Sain
purettua itseäni taiteeseen jota aloin tehdä.
Siinä oli kai minun pelastukseni. En ole löytänyt
uutta aviopuolisoa. Muutama hyvä ystävä minulla
on ja on ollut.Rakastajakin.
Nyt olen yksin. Harrastan monenlaista mutta silti
minulla on ylimääräistä yksinäistä aikaa.
Lomaillakaan ei haluaisi yksin vaikka monta
matkaa olen yksinäni tehnyt.
Antakaa vinkkejä.
hyvää kesää
"jomma"
...Elia. Lueppa Kaavinkiven internetsivut
osoitteesta
www.kaavinkivi.fi/suru.htm
Lämmintä kesänjatkoa!
joo mä jäin leskeks yhyy yhyy viil viil :'DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDddddd pliiiis.
mummot ootte nii seksyihh
HEI nimimerkki-"DDDD".
Luulempa, ettei ketään meistä täällä kiinnosta tuollaiset teini-kirjoittelut.
Leskeksi jääminen on kamala asia ja olemme sentään sen verran viisaita, että keskustelemme asiasta asiallisesti ja lohdutamme toisiamme.
miksi ylipäätään tulit kirjoittamaan tänne jotain?
vai oliko ihan pakko leikkiä ns. "kovista"?
Sattunetko edes tietämään, mitä tarkoittaa leskeksi jääminen?
jos seuraavan kerran kirjoitat, pyytäisin asiallista käytöstä ja surunottoa.
HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE !
terv. maija