Vuokranmaksusta

Onko oikein että 20v poika menee isovanhemmille valittamaan eytä hänen pitää , maksaa vuokraa kotiin? Hän käy töissä. Ja siinä kaikki, appi soitti ja haukkui meidät molemmat ja minua sanoi vetävänsä turpiin ja heittävänsä pihalle.He ovat sanoneet pojalle että ei tarvitse maksaa mitään. Aivan käsittämätöntä. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta kun poika mainitsee vuokrasta.Pojan mielestä se on vaan niin väärin maksaa kotiin.Ja eikö kotona saa asua ilmaiseksi hän sanoo.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ole kunnon vanhempi ja järjestä lapselle oma koti, josta hän maksaa vuokran, minusta sinun ei pidä saada vuokraa lapseltasi. Toki ymmärrän jonkinlaisen ruokarahan maksamisen, mutta en minkäänlaista hanketoimintaa lapsen rahoista, mitä vuokralaisen pitäminen on.
Joten pojalle oma kämppä, maksakoon vuokran muille, mutta ei omille vanhemmilleen.
Muuten jäisikö vuokra perinnönjaossa pojalle jaettavaksi vai käytätkö vielä omiin riemuihin rahan.
Paras olisi nyt eri osoitteet, poika tarvitsee ottaa vastuun elämästään ja nähdä, että raha ei kasva puussa ja mitä kaikkea elämiseen tarvitaan, voit tukea häntä ajattelussa.

Äänestä
  • 20v ei ole enään mikään lapsi vaan aikuinen ihminen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


väärtrpäin kirjoitti:

Onko oikein että 20v poika menee isovanhemmille valittamaan eytä hänen pitää , maksaa vuokraa kotiin? Hän käy töissä. Ja siinä kaikki, appi soitti ja haukkui meidät molemmat ja minua sanoi vetävänsä turpiin ja heittävänsä pihalle.He ovat sanoneet pojalle että ei tarvitse maksaa mitään. Aivan käsittämätöntä. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta kun poika mainitsee vuokrasta.Pojan mielestä se on vaan niin väärin maksaa kotiin.Ja eikö kotona saa asua ilmaiseksi hän sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu