seuraavien henkilöiden töistä?
Marjatta Holma ja Jasmin Anoschkin. Molemmat maalailevat tauluja Anoschkin tekee veistoksia.
Mitä mieltä?
Pidättekö oikeasti
61
402
Vastaukset
- Arz111
Ei hyvää päivää... miksi heitä sanotaan taiteilijoiksi? Ei mitään mieltä noissa "teoksissa". Tuli varmaan selväksi, että en aikuisten oikeasti pidä
- Antipaska
Ainakin Suomen kulttuurirahasto pitää heitä taiteilijoina; Holma vetäisi tälle vuodelle 24 000 €. Anoschkin saman summan, jonka hän sai myös viime ja sitä edeltävänä vuotena...yhteensä 72 000€. Ja sekin vain murto-osa, mitä hän on vuosien mittaan apurahoja kahminut. Mutta kyllä hän niin "ylivertainen" on, että kannattaa satsata......."kehitys" mennyt eteenpäin........
- Antipaska
"Suosittu" on Anoschkin; 5000€ Taikelta tälle vuodelle......kokonaissumma apurahoissa kaikkineen lienee 300 000€:n tietämillä n. 10 vuoden ajalta. Siis keskiverron palkansaajan bruttotulot vuodessa, tekemällä pöyristyttävän näköisiä veistoksia hakkaamalla pölkkyjä yhteen ja värittämällä sinne päin räikeillä väreillä. Tuollaisten tekemiseen riittää kenen tahansa kyvyt, alakoululaistenkin (tehnevät taiteellisempia).
Ja ne taulut.......Holma ei osaa muuta, kuin vetää pohjavärejä.....kaipa katsojan pitää sitten kuvitella......
Ja pillerihöyryinen kriitikko tulee, ja kehittää "upean tarinan"
On kansa saanut verorahoilleen "vastiketta".
Ihmetyttää vain millaiset tyypit ovat näyttämässä "vihreää valoa....".
Taiteesta he eivät ainakaan ymmärrä.
Siispä taiteen alennustila jatkuu, mikäli se on kiinni virallisista taidepiireistä. - Hittomitäroskaa
Antipaska kirjoitti:
Ainakin Suomen kulttuurirahasto pitää heitä taiteilijoina; Holma vetäisi tälle vuodelle 24 000 €. Anoschkin saman summan, jonka hän sai myös viime ja sitä edeltävänä vuotena...yhteensä 72 000€. Ja sekin vain murto-osa, mitä hän on vuosien mittaan apurahoja kahminut. Mutta kyllä hän niin "ylivertainen" on, että kannattaa satsata......."kehitys" mennyt eteenpäin........
Hei nimimerkki "Antipaska" jos sinulla löytyy linkkejä noihin Holman tuollaisilla teoksilla saatuihin noinkin valtaviin apurahoihin ja julkisiin tukiin, ottaisin asian mielelläni esille hieman varteenotettavimmilla palstoilla joilla näitä taide- ja kulttuuriasioita käsitellään!
Samoin toki kiinnostaisi tuon toisenkin esille otetun taiteilijan julkiset tuet ja apurahat!
jos nuo esillä olevat taiteilijat saavat todellakin tuollaisia määriä apurahoja ja julkisia tukia, uskoisin kansalaisten haluavan nähdä mihin heidän verorahojaan tuhlataan. Ei ihme että valtio on kohta konkurssissa! - Antipaska
Anoschkinin kohdalla laskeskelin aikoinaan myöntöjen summan
n. 200 000€. Sen jälkeen myönnetty Suomen kulttuurirahaston keskusrahastolta 3-vuotinen taiteilija-apuraha a' 24 000€ = 72 000€
(Vuosille 2012-2015). Lisäksi Taiteen edistämiskeskuksen myöntämä 5 000€ tälle vuodelle. Taikelta tuli 2011tai2012 kokovuotinen....
Tarkistaa voit kyseisten instanssien sivuilta, listan myönnöistä saat helposti menemällä kyseišen "taiteilijan" www -sivuille: www.jasminanoschkin.com,
sieltä CV:n loppuosasta löytyy myönnetyt apurahat.
Holman tietoja katselin pintapuolisesti, haarukoimalla myönnöt Suomen kulttuurirahaston keskusrahaston, ja varsinaissuomen maakuntarahaston sekä Taiken sivuilta.
Myöntöjä Taikelta: 2010 kuvataiteen näyttöapuraha 8000€, 2011 näyttelykuluihin 3000€, 2013 1-vuotinen taiteilija-apuraha 19728,90€,
2014 näyttöapuraha 8000€, lisäksi yksi 4000€ 2011tai-12 näyttelykuluihin.
Maakuntarahastolta 2011 7000€, 2014 11000€
Keskusrahastolta tälle vuodelle 24000€.
Tuossa noin aluksi, kaikkihan eivät välttämättä em. luetteloon tulleet, kuten kirjoitin, pintapuolisesti....
Mielenkiintoista muuten, että katsoessaniTaiken Kuvataiteen näyttöapuraha lautakunnan kokoonpanon vuosille 2013-2015, siellä oli lautakunnan varapuheenjohtajana Salla Tykkä. Sama Tykkä, joka nappasi Taiken. 1-vuotisen apurahan tälle vuodelle......ei mitään uutta.
Kun taulukoit Taiken myönnöt, myös alueellisien taidetoimikuntien, sekä Kulttuurirahaston keskus-ja maakuntarahastoja, totuus valkenee.
Piiri pieni pyörii; tietyt suosikit nostavat apurahoja eri kassoista. Sieltä niitä alka ponnahtelemaan silmille Noora Tappereita (muuten samassa toi ikun assa kuin tykkä, ja sai 5-vuotisen.....), anssi tauluja, tapani "kikkelimies" kokkoja, grytoja ym. laurinolleja.
Piiri pieni pyörii.
Kysyin kerran skr:n yliasiamies Arhavalta, miksi toiset saa tämän tästä apurahoja, toiset ei ollenkaan? Vastaus oli : "kun on kerran saanut, saa jatkossa helpommin, pääsee ns. putkeen....."
Oikeudenmukaista vai?
Olisi todella mukava asia, jos joku jaksaisi tuota taidepadkakasaa kaivella, ja toisi yleiseen tietoisuuteen sairaat käytänteet: läpimädän systeemin. - Antipaska

Olisi todella mukava asia, jos joku jaksaisi tuota taidepadkakasaa kaivella, ja toisi yleiseen tietoisuuteen sairaat käytänteet: läpimädän systeemin.Kyseessä oli Antti Arjava, eikä Arhava ..
- Nonononono
Antipaska kirjoitti:
"Suosittu" on Anoschkin; 5000€ Taikelta tälle vuodelle......kokonaissumma apurahoissa kaikkineen lienee 300 000€:n tietämillä n. 10 vuoden ajalta. Siis keskiverron palkansaajan bruttotulot vuodessa, tekemällä pöyristyttävän näköisiä veistoksia hakkaamalla pölkkyjä yhteen ja värittämällä sinne päin räikeillä väreillä. Tuollaisten tekemiseen riittää kenen tahansa kyvyt, alakoululaistenkin (tehnevät taiteellisempia).
Ja ne taulut.......Holma ei osaa muuta, kuin vetää pohjavärejä.....kaipa katsojan pitää sitten kuvitella......
Ja pillerihöyryinen kriitikko tulee, ja kehittää "upean tarinan"
On kansa saanut verorahoilleen "vastiketta".
Ihmetyttää vain millaiset tyypit ovat näyttämässä "vihreää valoa....".
Taiteesta he eivät ainakaan ymmärrä.
Siispä taiteen alennustila jatkuu, mikäli se on kiinni virallisista taidepiireistä.make, kateudenkatkera mielikö taas otti vallan?
- bouguereau
Kateus on tosi pasa argumentti. Onhan tossa kyse ihan käsittämättömästä epäkohdasta
- Antipaska
Nonononono kirjoitti:
make, kateudenkatkera mielikö taas otti vallan?
noinhan se aina menee. Jos tuo esille asiallista kritiikkiä, leimataan heti kateelliseksi. Ei, en kadehti lahjattomia. Epäoikeudenmukaisuus on se, jonka tähden kirjoitin. Kyselen siis oikeudenmukaisuuden perään.
Vaikea ymmärtää?
Ilmeisesti vaikeaa, kuten sekin, etten ole "Make". - Huippulahjakas
Nonononono kirjoitti:
make, kateudenkatkera mielikö taas otti vallan?
Ai tulit taas syyttelemään kateutesi kohdetta siitä mihin itse syyllistyt, eli ottiko kateus taas vallan kun tulit syyttelemään turhasta kateutesi kohdetta?
Voisit todellakin lopettaa tuon kateellisen monivuotisen vainoamisesi kateutesi kohdetta kohtaan, raukkis. - tairetta
Minusta Holma tekee helvetin hienoja töitä ja on tukensa ansainnut. Lisäksi taiteilija-apurahat eivät tule verovaroista, taike jakaa veikkausvoittoja ja skr pörssi-.
- janoava
Pistä linkkiä tänne?
- jovainpidin
Tässä kun lukee ”kritiikkiä” yllä mainittuja taiteilijoita kohtaan, niin piti käydä tarkistamassa mistä on kyse. Ainakin Marjatta Holma tietää mitä maalata. Timo Valjakka kirjoittaa (ote Taide-lehdestä/HS):
Näitäkin tarvitaan: maalauksia, jotka eivät esitä mitään ja joiden ainoa aihe on maalaustapahtuma itsessään, paksun tumman maaliaineen levittäminen pitkin kankaan kaksiulotteista pintaa, melkein sen reunasta reunaan. Vain kapea vaalea marginaali, kappale maalauskangasta, kertoo mitä kaikkea on levitetty ja miten.
Näitä tarvitaan siksi, että ne muistuttavat meitä yhdestä maalauksen keskeisestä ja jokaiseen maalaukseen sisältyvästä ominaisuudesta, siitä että maalaus ei koskaan ole pelkkä kuva. Se on aina myös esine, todellinen kappale tilassa.
Kysymys on akuutti aikana, jolle on leimallista kaiken läpäisevä virtuaalisuus ja jossa lähes kaiken voi tehdä olematta itse paikalla. Tällaisia maalauksia tarvitaan muistuttamaan meitä siitä, mikä on todellista. Niillä on ruumis niin kuin meilläkin. Ne on koettava paikan päällä.
Marjatta Holma tekee tällaisia maalauksia. Hän levittää temperaa ja öljyväriä itsensä kokoisille kankaille ja uskoo, että ”jokaisessa käden eleessä on olemassa ihmisen ajattelun ja olemisen muoto.”
Lause antaa eleelle ison tehtävän. Holman ruskeanvihreissä maalauksissa eleitä on kuitenkin paljon, reunasta reunaan. Hitaasti, raskain siivin kuin isot linnut niistä rakentuvat maalaukset nousevat pelkän päiväkirjanpidon yläpuolelle ja kurkottavat kohti jotakin tavallista syvemmän ja tiiviimmän todellisuuden olemusta. Se on aika hyvin maalauksilta, jotka eivät esitä muuta kuin itseään.
Siinähän oli jo aika paljon kerrottu ja kyllä, pidin itsekin Holman maalauksista, vaikka tietenkin ne pitäisi nähdä livenä . Ymmärrän hyvin, miksi hän on saanut apurahoja.- Antipaska
Voithan pitää, mutta kuulut ehdottomaan marginaaliin. Pidät sitten ilmeisesti kivilohkareesta taidenäyttelyssäenemmän kuin työstetystä veistoksesta. Kivilohkareen taidenäyttelyyn raahannut on siis suuri taiteilija mielestäsi, vaikkei hänen ole tarvinnut osoittaa taiteellista osaamistaan millään tavoin.
Samoin voisi hakea metallisulattamolta köntin sulanutta ja sitten jäähtynyttä metallia.
Puuta materiaalinaan käyttävä voisi tuoda pelkän tukin näyttelyyn. Ai niin, niinhän Tapper jo tekeekin....ja kuuluu apurahojen saajien vakikaartiin.
Holman tyylisuunnan "tauluja" löytyy pitkin maata; väliseiniä pohjamaalataan harva se päivä.
Listaa voisi jatkaa, mutta lähdenpä tekemään oikeaa taidetta. - Niinpäjooniin
Ei siinä mitään vaikka jonkun kriitikon mielestä tuollaisiakin Holman tekemiä maalauksia tarvitaan, mutta että niitä tehdään apurahoilla ja muilla julkisilla tuilla, on kyllä kestämätöntä. Voidaan jopa sanoa kyseisten "maalauksien" olevan luonnonvarojen aivan tarpeetonta tuhlausta.
Apurahat ja julkiset tuet tulisi jakaa aivan muunlaiselle taiteelle, kuin sellaiselle jonka tekemiseen jokaisella taiteilijalla on valmiudet, tai ei tarvitse olla edes taiteilija ollakseen valmiudet maalata kyseisenlaisia teoksia. Apurahat tulisi jakaa ylivertaiselle osaamiselle, ennennäkemättömille ideoille ja taiteen uudistajille. Ei niille taiteilijoille jotka vievät taidealaa täydelliseen osaamattomuuteen ja ideattomuuteen.
Aloituksessa mainittuja taiteilijoita voisi kutsua aivan hyvin ympäristökatastrofitaiteilijoiksi ja joskus tulevaisuudessa kun luonnonvarat ovat ehtyneet minimiin, tullaan ihmettelemään miten jonkun onkaan annettu tehdä tuollaisia teoksia oikein apurahojen ja julkisten tukien turvaamana. - onpa
Niinpäjooniin kirjoitti:
Ei siinä mitään vaikka jonkun kriitikon mielestä tuollaisiakin Holman tekemiä maalauksia tarvitaan, mutta että niitä tehdään apurahoilla ja muilla julkisilla tuilla, on kyllä kestämätöntä. Voidaan jopa sanoa kyseisten "maalauksien" olevan luonnonvarojen aivan tarpeetonta tuhlausta.
Apurahat ja julkiset tuet tulisi jakaa aivan muunlaiselle taiteelle, kuin sellaiselle jonka tekemiseen jokaisella taiteilijalla on valmiudet, tai ei tarvitse olla edes taiteilija ollakseen valmiudet maalata kyseisenlaisia teoksia. Apurahat tulisi jakaa ylivertaiselle osaamiselle, ennennäkemättömille ideoille ja taiteen uudistajille. Ei niille taiteilijoille jotka vievät taidealaa täydelliseen osaamattomuuteen ja ideattomuuteen.
Aloituksessa mainittuja taiteilijoita voisi kutsua aivan hyvin ympäristökatastrofitaiteilijoiksi ja joskus tulevaisuudessa kun luonnonvarat ovat ehtyneet minimiin, tullaan ihmettelemään miten jonkun onkaan annettu tehdä tuollaisia teoksia oikein apurahojen ja julkisten tukien turvaamana....hianoo seurata kun olet vauhdissa! vedät taas täs ketjussa ihan melkein kaikkien alter egojesi kaa. ;) lienee ihan lääkkeetsi loppunnu, tai sit olet vetänny ihan muita mömmöjä jotka aiheuttavat noita hallusinogeenejä. jotenkin vaan aina noi kaikki sun "kaverisi" syttyvät keskustelemaan ihan samoilla kellonlyömillä. kuinkahan kauan kehtaat pelata taas tota peliäsi tällä kertaa ennenkuin itse havahdut. saas nähdä. ;)
- Ninpäjooniin
onpa kirjoitti:
...hianoo seurata kun olet vauhdissa! vedät taas täs ketjussa ihan melkein kaikkien alter egojesi kaa. ;) lienee ihan lääkkeetsi loppunnu, tai sit olet vetänny ihan muita mömmöjä jotka aiheuttavat noita hallusinogeenejä. jotenkin vaan aina noi kaikki sun "kaverisi" syttyvät keskustelemaan ihan samoilla kellonlyömillä. kuinkahan kauan kehtaat pelata taas tota peliäsi tällä kertaa ennenkuin itse havahdut. saas nähdä. ;)
Vainoharha syyttelee kateutensa kohdetta siiitä mitä itse on tehnyt, eli jättänyt skitsolääkkeensä ottamatta ja näkee taas kateutensa kohteen joka paikassa.
Böö, katsoppa sängynkin alle ja vaatekomeroon! - jovainpidin
Antipaska kirjoitti:
Voithan pitää, mutta kuulut ehdottomaan marginaaliin. Pidät sitten ilmeisesti kivilohkareesta taidenäyttelyssäenemmän kuin työstetystä veistoksesta. Kivilohkareen taidenäyttelyyn raahannut on siis suuri taiteilija mielestäsi, vaikkei hänen ole tarvinnut osoittaa taiteellista osaamistaan millään tavoin.
Samoin voisi hakea metallisulattamolta köntin sulanutta ja sitten jäähtynyttä metallia.
Puuta materiaalinaan käyttävä voisi tuoda pelkän tukin näyttelyyn. Ai niin, niinhän Tapper jo tekeekin....ja kuuluu apurahojen saajien vakikaartiin.
Holman tyylisuunnan "tauluja" löytyy pitkin maata; väliseiniä pohjamaalataan harva se päivä.
Listaa voisi jatkaa, mutta lähdenpä tekemään oikeaa taidetta.Ei pidä olettaa, että joku ajattelee, kuten haluaisit hänen ajattelevan, että käsityksesi taiteesta toteutuu. En muista kirjoittaneeni , että ”kivilohkareen taidenäyttelyyn raahannut on siis suuri taiteilija”. En myöskään muista, että apurahoja olisi myönnetty vainajille. Mukavaa kuitenkin, että jaksat näiden absurdien vääryyksien keskellä tehdä taidetta.
- meneejo
jovainpidin kirjoitti:
Ei pidä olettaa, että joku ajattelee, kuten haluaisit hänen ajattelevan, että käsityksesi taiteesta toteutuu. En muista kirjoittaneeni , että ”kivilohkareen taidenäyttelyyn raahannut on siis suuri taiteilija”. En myöskään muista, että apurahoja olisi myönnetty vainajille. Mukavaa kuitenkin, että jaksat näiden absurdien vääryyksien keskellä tehdä taidetta.
...överiksi!!! :D "Mukavaa kuitenkin, että jaksat näiden absurdien vääryyksien keskellä tehdä taidetta." siinä sitä silitellään omaa päätä niin että!
- Antipaska
jovainpidin kirjoitti:
Ei pidä olettaa, että joku ajattelee, kuten haluaisit hänen ajattelevan, että käsityksesi taiteesta toteutuu. En muista kirjoittaneeni , että ”kivilohkareen taidenäyttelyyn raahannut on siis suuri taiteilija”. En myöskään muista, että apurahoja olisi myönnetty vainajille. Mukavaa kuitenkin, että jaksat näiden absurdien vääryyksien keskellä tehdä taidetta.
Piti kyseisen hlön kohdalla tietysti kirjoittaa menneessäaikamuodossa...Vaan ainahan noita "tappereita" löytyy.....laudoista tehtyjä betonipilarin valumyotteja kasaan ja siitähän se "suma" syntyy.....ymmärrätkö?
Et kirjoittanut kivilohkareesta, mutta ymmärrätkö, mitä tarkoitetaan vertauskuvilla?
- Osaaminenpuuttuukokonaan
Olisikohan peräti niin että näissä tapauksissa on nähty enemmän vaivaa apurahahakemusten täyttämiseen, kuin itse taiteellisten teosten tekemiseen ja oman taiteellisen lahjakkuuden ja osaamistason hiomiseen? Olisiko peräti käynyt myös niin että apurahat on jaettu apurahalautakunnan toimesta jotenkin katsomatta lainkaan taiteilijoiden taiteellisen tuotannon tasoa?
Ilmeisesti näillä apurahalautakunnilla ei ole minkäänlaista vastuuta maamme taiteen tasosta, ikäänkuin apurahoista jakoperusteissa olisi sisäänrakennettuna seuraava asia, mitä huonompi olet taiteilijana, sen paremmin saat apurahoja. Miten päiväkotilasten töherryksiä muistuttavilla "teoksilla" on mahdollista saada noinkin paljon ja noinkin pitkään apurahoja, eikä "teosten" taiteellinen taso silti muutu paremmaksi?
Toki tätä ei voida laittaa taiteilijoiden piikkiin, vaan apurahanjakajien, jotka ilmiselvästi ovat ylittäneet valtuutensa. mutta koska banaanivaltiossa kukaan valtion rahojen haaskaaja ei joudu vastuuseen, emme voi odottaa sitä tässäkään tapauksessa. Eli apurahojen jakaminen aikuisten tekemälle lastentason taiteelle jatkuu pitkälle tulevaisuuteen mikäli valtion johto ei puutu asiaan ja ala vaatimaan apurahojen jakoperusteiden muuttamista,- jauusi
....alter-ego! miten keksitkin!?
- timppermanni
Ei voi kuin ihailla Anoschkinin veistosten osien tarkkaa yhteensopivuutta; niihin mahtuu tuskin 8 kilon leka väliin. Tosi tarkat sovitukset :).
Holma kertoi mustasta neliöstä, "jossa ei ole mitään, mutta se sisältää kaiken".
Ja kriitikko kehuu; taitaa olla musta aukko päässä.- jauusi
....näitä riittää. :D
- Antipaska
Niinpä näkyy riittävän.....vainoharhaisia
- bouguereau
Antipaska kirjoitti:
Niinpä näkyy riittävän.....vainoharhaisia
Eipä tossa mistään vainoharhasuudesta ole kyse. Vaan siitä että suurin osa nykytaiteilijoista ei välitä yhtään taiteen teosta. Vaan he ovat joku aivan oma höyrähtäneiden intellektuelleiden kasti, joihin ei voi kajota tavallisella järjellä
- nythei
linkittäkää tämä ketju helsingin taiteilijaseuran fb-profiiliin! heidänkin pitää nähdä minkälaisen tyypin ovat hyväksyneet kaveripiiriinsä. itse en voi koska en todellakaan tahdo enää tämän tyypin häirintää proggiksiini sivuille joissa ei tarvitse rekisteröityä. tästä äijästä tulee helposti perskärpänen josta ei pääse irti ja se samojen asioiden jankuttava pyöritteleminen tungetaan aiheisiin joille ne eivät edes kuulu.
moderointi on täysin turhaa sillä tyyppi vaihtaa konetta ja liittymää aina tarvittaessa.
pistetään yhdessä stoppi tälle toiminnalle! joku laki sentään tällekin mulkulle pitää löytää!
please!- Hehhihhuh
Nähdyn perusteella näyttäisi siltä että sinä olet jonkun perskärpäsenä ja juokset hänen perässään palstalta toiselle ja yllytät vielä julkisesti muita mukaan katkeraan vainoamiseesi.
Tuttua toimintaa sinulta, tämähän ei ole ensimmäinen kerta kun teet vastaavaa kateutesi kohdetta vastaan.
- Mikiain12
Täyttä vedätystä skr:n apurahat. Annetaan kavereille ja sellaisille jotka tekevät mitäänsanomatonta roskaa. Noissa pitäisi olla karanteeni ettei apurahaa voisi saada kahta kertaa peräkkäin.
- bouguereau
En kyllä itsekkään tajua tuota filosofiaa, että myönnetään samoille taiteilijoille vuosi perän jälkeen apuraha. Tai siis miksi se on myönteistä apurahaa hakiessa, että edellisenä vuonna on ollut apuraha?
Tai no en kyllä tiedä mistään muistakaan kriteereistä, nykytaiteen kanssa. Tuntuu että nykytaiteessa ei ole hyvää eikä huonoa. Vähän vaikeaa vaan sitten se, että kenelle annetaan noita apurahoja tai taidepalkintoja, kun kaikki on niin ympäripyöreää. - Antipaska
bouguereau kirjoitti:
En kyllä itsekkään tajua tuota filosofiaa, että myönnetään samoille taiteilijoille vuosi perän jälkeen apuraha. Tai siis miksi se on myönteistä apurahaa hakiessa, että edellisenä vuonna on ollut apuraha?
Tai no en kyllä tiedä mistään muistakaan kriteereistä, nykytaiteen kanssa. Tuntuu että nykytaiteessa ei ole hyvää eikä huonoa. Vähän vaikeaa vaan sitten se, että kenelle annetaan noita apurahoja tai taidepalkintoja, kun kaikki on niin ympäripyöreää."Ympäripyöreää" hyvinkin, se varmistaa, että apurahat "kiertyy" tiettyihin taskuihin...
- lapsion
...terve kun se leikkii......jopa näin itsensä kaa. ;)
- Huippulahjakas
Antipaska kirjoitti:
"Ympäripyöreää" hyvinkin, se varmistaa, että apurahat "kiertyy" tiettyihin taskuihin...
Valhe tuskin koskaan voi olla syvempi kuin taide- ja kulttuurialoilla. Näiden alojen sanotaan edustavan niin sanottuja pehmeitä arvoja, silti ne toimivat täysin ulkopuolella normaalien työelämän pelisääntöjen kanssa. Pienet ahtaat suljetut piirit, joissa kukkii nepotismi, korruptio ja kaikki muutkin lieveilmiöt, ja jotka eivät noudata edes maamme perustuslakia ja yhdenvertaisuuslakia, ja jotka toimivat vielä suurimmaksi osaksi julkisella rahalla.
Samoin nämä suljetut ahtaat piirit jakavat julkiset tuet ja apurahat yksille samoille henkilöille vuodesta toiseen, ottamatta huomioon minkäänlaisia taiteellisia ansioita niiden kohdalla joille julkiset tuet ja apurahat jaetaan.
Voidaankin hyvällä syyllä todeta taide- ja kulttuurialojen valheen olevan todella syvä ja ihmetyttää miten näillä aloilla olevat toimijat, pystyvät pitämäänkään näin suurta valhetta kasassa vuodesta toiseen ja eikö heitä itseään hävetä lainkaan tuollainen riistiriita puheiden ja tekojen välillä? - Buahahaha
lapsion kirjoitti:
...terve kun se leikkii......jopa näin itsensä kaa. ;)
No anna pippelin olla sitten rauhassa......
- Valvovainen
Hyi h.....ti, paha olo tulee jo katsoessakin. Ja nämä muka taiteilijoita.miten tämä on mahdollista, että tällaista voi olla?
Mikä/kuka voi laittaa stopin, jos taidekenttä tukemassa tällaista?- meejo
markku sinne "virallisten taidepiirien" naamakirjaan tekemään noita "täsmäiskujasi" eikä täällä selän takana! vai pelkäätkö niistä keskustella silmätysten nimillä.
Olet lapsellinen pikkunilkki! - Valvovainen
mikä "markku"? Etkö pikkunilkki tajua, että on muitakin kirjoittajia tällä palstalla kuin "markku".
Sinulle on näköjään mahdotonta ymmärtää, että palstalla voi kuka tahansa ilmaista mielipiteensä.
Oletko virallisen taidepiirin a) kätyri b) elätti c) per....nuolija? - Kylläsut
Valvovainen kirjoitti:
mikä "markku"? Etkö pikkunilkki tajua, että on muitakin kirjoittajia tällä palstalla kuin "markku".
Sinulle on näköjään mahdotonta ymmärtää, että palstalla voi kuka tahansa ilmaista mielipiteensä.
Oletko virallisen taidepiirin a) kätyri b) elätti c) per....nuolija?...tunnistaa, älä yhtään yritä! Kellään muulla ei voi olla tuollaista katkeruutta ja kateutta toisia taiteilijoita kohtaan. Täällä seläntakana kyllä riehut mutta menepäs tuonne Helsingin taideseuran FB:hen tekemään noita "avauksiasi". Et uskalla!!!
- Huippulahjakas
Kylläsut kirjoitti:
...tunnistaa, älä yhtään yritä! Kellään muulla ei voi olla tuollaista katkeruutta ja kateutta toisia taiteilijoita kohtaan. Täällä seläntakana kyllä riehut mutta menepäs tuonne Helsingin taideseuran FB:hen tekemään noita "avauksiasi". Et uskalla!!!
Voi reppanaa, kun syyttelee kateutensa kohdetta turhasta taas kerran. Se on juhlapyhä ja hoitolaitoksissa henkilökunta vapaalla ja hoidokit ilman valvontaa tai laitettu lomille.
Et itse uskalla tehdä noita kateuskirjoituksiasi ja vainoamistasi omalla nimelläsi. - Käytäpäs
Huippulahjakas kirjoitti:
Voi reppanaa, kun syyttelee kateutensa kohdetta turhasta taas kerran. Se on juhlapyhä ja hoitolaitoksissa henkilökunta vapaalla ja hoidokit ilman valvontaa tai laitettu lomille.
Et itse uskalla tehdä noita kateuskirjoituksiasi ja vainoamistasi omalla nimelläsi.....itse noinniinku esimerkkinä nimeäsi näissä kirjoituksissa! Naurettavaa vaatia tuollaista kun itse käyttää tässäkin ketjussa ainakin 13- nimimerkkiä! Mullon samat oikeudet kirjoittaa anonyyminä kuin sullakin. Luulisi että sinä "oikeuksiesi etsijänä" ton asian hiffaat!
Ja jättäisit jo noi sun vakiovastauksesi! tajuutko ollenkaan kuin naurettavaksi itsesi teet!? - Enolemarkku
Olet sairas.....
- Väliäkö
Enolemarkku kirjoitti:
Olet sairas.....
...tuolla kuka kukakin on, mutta tosiasiat puhuvat puolestaan. Niin kauan kun hän itse ei esittele itseään, on typerää alkaa vaatia kenenkään muunkaan nimen esittelyä! Kukaan täällä ei voi olla tietämätön kuka tuon "huippulahjakas" nimimerkin takan on. Ja kun tiedetään hänen sairaanloinen katkeruutensa ja kateutensa nimittämäänsä "virallisen taidepiirin" taiteilijoita kohtaan on helppo tehdä pieniä yhteenlaskelmia näiden nimimerkkien käytössä olevan terminologian perusteella. Nääs kun se "koira ei pääse karvoistaan"- ja tässä tapauksessa tuo sananlasku pitää todellakin paikkansa. Sano mitä sanot. ;)
- Pidän
Marjatta Holman taiteen äärellä rauhoittuu. Se on ajatonta ja mystistä....mieleenjäävää. Ei ole värikästä ilotulitusta mutta nerokasta ja tarkoituksellista värimaailmaa.
Jasmin Anoschkia en vielä ole päässyt kokemaan mutta nähdyn perusteella ne hänen veistoksensa ovat tavallaan aikaamme edellä. Varsinaisen mielipiteeni niistä muodostan sitten kun olen nähnyt niitä livenä. Valokuvista sellaista on mahdoton tehdä.
Holman teokset olen nähnyt livenä.- Antipaska
"Marjatta Holman taiteen äärellä rauhoittuu. Se on ajatonta ja mystistä....mieleenjäävää...."
Vai niin. Jos noin on, kannattaa mennä rivi-tai kerrostalotyömaille, joissa on väliseinävaihe menossa. Siellä voi sitten rauhoittua, ja katsella mystisiä ja mieleenpainuvia pohjamaalattuja väliseiniä. Kun kysäiseevastaavalta mestarilta luvan mennä katsomaan livenä noita ihanan mystisiä väliseiniä, hän varmaan ymmärtää.....
"Jasmin Anoschkia en vielä ole päässyt kokemaan mutta nähdyn perusteella ne hänen veistoksensa ovat tavallaan aikaamme edellä. Varsinaisen mielipiteeni niistä muodostan sitten kun olen nähnyt niitä livenä. Valokuvista sellaista on mahdoton tehdä."
Aikaansa edellä, joopa joo....muodosta vain mielipiteesi kun olet nähnyt niitä livenä. Ei kannata esiintyä suurena taiteen tuntijana, jos ko. valokuvista ei totuus avaudu. Mielipiteesi ei kiinnosta. Oletko muuten Holma tai Anochkin, vai lähisukulainen kyseisille "taiteilijoille"? - Mikäongelma
Antipaska kirjoitti:
"Marjatta Holman taiteen äärellä rauhoittuu. Se on ajatonta ja mystistä....mieleenjäävää...."
Vai niin. Jos noin on, kannattaa mennä rivi-tai kerrostalotyömaille, joissa on väliseinävaihe menossa. Siellä voi sitten rauhoittua, ja katsella mystisiä ja mieleenpainuvia pohjamaalattuja väliseiniä. Kun kysäiseevastaavalta mestarilta luvan mennä katsomaan livenä noita ihanan mystisiä väliseiniä, hän varmaan ymmärtää.....
"Jasmin Anoschkia en vielä ole päässyt kokemaan mutta nähdyn perusteella ne hänen veistoksensa ovat tavallaan aikaamme edellä. Varsinaisen mielipiteeni niistä muodostan sitten kun olen nähnyt niitä livenä. Valokuvista sellaista on mahdoton tehdä."
Aikaansa edellä, joopa joo....muodosta vain mielipiteesi kun olet nähnyt niitä livenä. Ei kannata esiintyä suurena taiteen tuntijana, jos ko. valokuvista ei totuus avaudu. Mielipiteesi ei kiinnosta. Oletko muuten Holma tai Anochkin, vai lähisukulainen kyseisille "taiteilijoille"?En esiinny minään "suurena taiteen asiantuntijana" vaan itsenäni! Onko sinulle jokin ongelma ihmisten henkilökohtainen mielipide jostain? Minä olen tuota mieltä näistä, eli vastasin ketjun aloittajan kysymykseen! Vai olitko ehkä itse tämän ketjun aloittaja? Kannattaa silloin kirjoittaa vain yhdellä nimimerkillä!
- bouguereau
Mikäongelma kirjoitti:
En esiinny minään "suurena taiteen asiantuntijana" vaan itsenäni! Onko sinulle jokin ongelma ihmisten henkilökohtainen mielipide jostain? Minä olen tuota mieltä näistä, eli vastasin ketjun aloittajan kysymykseen! Vai olitko ehkä itse tämän ketjun aloittaja? Kannattaa silloin kirjoittaa vain yhdellä nimimerkillä!
Miksi ihmiset jaksavat katsoa kuvia jotka kuka vaan voi tehdä.
Nykytaiteen diggailijoilla ei ole oikeasti mitään vedenpitävää argumenttia noiden töiden puolesta. Kunhan tykkäävät nuuskia ja hengailla, tekevät sitten nykytaiteesta jonkun välineen tälle. Sen kommentoinnissa ei tarvitse nojata mihinkään todelliseen asiaan. Nykytaiteen sankarit ovat sitten taas sankareita, koska ihmiset haluavat sankareita. Heissä ei ole mitään sen ihmeellisempää. Leikkivät pari päivää viikosta työhuoneellaan jotain. Tässä hyvä esimerkki siitä:
http://areena.yle.fi/radio/2638625
Tietysti auttaa että latoo kaikki kliseet pöytään haastatteluissa ja paistattelee solidaarisena, ympäripyöreänä, pikku- tai jätti-rillit naamalla jossain avaruusaluksen näköisessä tilassa. - ammatti-tietäjä
Nyt meni vähän liian pitkälle ja oudoksi. Kyllä kaikki maalarit työskentelee lähes samanlaisissa oloissa oli kyse sitten realistisesta maalauksesta tai jos maalaa niitä kauheita "äbsträktejä" töitä
- adsasdasd
https://www.google.fi/search?q=marjatta holma&safe=off&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=VXgiVaqcF4uesAG_jIGADQ&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1280&bih=866
Niin kai itse suggestoinnin avulla voi vaikka rauhoittua ihan missä vaan. Eipä noi Holman työt kummosia ole- Antipaska
Pillerit ja alkoholi tekee myös tehtävänsä; kaikki käy.....
- brutbrut
Marjatta Holman teokset on hienoja.
Heh hauskaa miten vihaiseksi te pienet katkerat ihmissielut tulette kun joku saa työstään tunnustusta tai sen tekemiseen tukea.- Mikäongelma
Juurikin näin. :)
- bouguereau
Keisarin uudet vaatteet
Ihminen on laumasielu. Ihan sama kenen teoksia tai kuinka hyvin tehtyjä tuola on. Mutta pääasia on, että ollaan yhteisymmärryksessä siitä että status quo on oikeassa.
Voin tehdä tuollaisia teoksia vaikka kymmenen päivässä. Ei vaan kiinnosta. Huonoja yksinkertaisia pläjäyksiä.
Onko se niin hirveää, että joskus jotkut asiat on vaan epäoikeudenmukaisia ja ylipäätänsä idioottimaisia? Mua ainakin ottaa päähän se että kuvataide on yleisestiottaen vitsi monien muiden alojen piirissä. Ja se johtuu juurikin tämän tyyppisestä taiteesta. Ei kukaan voi ottaa tosissaan taiteilijaa joka tekee about blankkoja teoksia, ja sitten joku toinen kyhäilee kylkiäisiksi jotain mystistä selostusta.
Mikä helvetti muutenkin kiehtoo tälläsessä taiteessa? Onko tämä samaa kuin nämä tuhannet idiootit jotka käyvät akupuntiossa ja muussa huuhaa hoidoissa. Koska siitä löytää jonkun merkityksen elämään. Tarvitsee suunnilleen pakolla olla mukana jossain mystisessä roskassa, jotta saa jotain itsesuggestoituja kokemuksia. - ammatti-tietäjä
Mikä sun ongelma oikein on? Jos joku tykkää vaikka syödä kakkaa niin onko se sulta pois? Maalaa nyt herra niitä sun hienoja töitäs äläkä mölise täällä :) Muuten osaan arvostaa Jacob Collinsin töitä. "Don't worry about if you're creating something important, just keep making art and let others decide if it's good or not." - Andy Warhol
- bouguereau
Tuosta voi sitten vertailla.
Jasmin anoschk http://www.jasminanoschkin.com/Jasmin Anoschkin - Matias 2011, akryyli, Kuva Pekka Vainonen.jpg
Versus.
Jacob Collins: http://24.media.tumblr.com/e70eccf54c8f5142108399b191e8c22f/tumblr_mmwhcaeaWh1rw4p1eo1_1280.jpg- bouguereau
http://www.jasminanoschkin.com/Jasmin Anoschkin - Matias 2011, akryyli, Kuva Pekka Vainonen.jpg
- Antipaska
bouguereau kirjoitti:
http://www.jasminanoschkin.com/Jasmin Anoschkin - Matias 2011, akryyli, Kuva Pekka Vainonen.jpg
Niin, jos taidetta vähääkään ymmärtää ja tuntee; ei epäselvyyttä.
Toiset osaa, ja toiset ei. Anochkin ja Holma kuuluvat ehdottomasti ja vahvasti jälkimmäiseen ryhmään.
- tääketjusit
Olikin "oikein juhlan huippu"! Tässä "mellasti" vain yksi ukko "alter egoineen"....lukuunottamatta havaintojen tekijöitä kesksustelijoista. SAIRASTA! Eikö tuolla ääliöllä ole edes itsesuojeluvaistoo!!??
- Strömsö
Ihan oikeasti en pidä.
- Jurva
Minä pidän......roskana.
- ei.taidefriikki
Holman työ, sarjasta "puitteet", olohuoneen seinällä ja pidän.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62463- 1161648
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361386Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1601223- 1291165
- 521125
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051064- 571061
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46939Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.109904