Potaska postia

"Lähtökohtana on pidettävä, että alle 40 000 euroa vuodessa ansaitsevien verotusta voidaan keventää", Rinne kirjoittaa.

Selvää vaali kosintaa virkamiehille ja muillekin "hyville" jotka ovat työllistettyjä.

Kyllä tuota rajaa pitäisi alentaa lähemmäksi todellisia pienituloisia, eli siivoojien kaupan kassojen ja muille joilla ansiot ovat alle 30 000 euroa vuodessa.

Säästöjä siis pitää hakea yli 30 000 vuodessa ansaitsevilta olivatpa tulot ansiotuloja tai pääomatuloja.

Progressiivinen verotus olisi parasta lähihoitoa suomen kestävyysvajeen kuriin saamiseksi.

Politiikkojen esityksissä on vain tulosiirtoja pienituloisilta toisille pienituloisille, kukaan ei valvo pienituloisten etuja, on vain kateettomia lupauksissa, joissa missään ei luvata pienituloisille lisää euroja joita tarvitaan jokapäiväisessä elämässä.

Hassua tutkimusta, lehdessä kerrotaan, että suurin osa suomalaisista on oikeistolaisia vaikka suomessa suurin osa on pienituloisia.
Yleensähän oikeistolaisuus liitetään kapitalismiin/kapitaaliin ja suuriin tuloihin.
No joo kyllä äänestystulosten perusteella suurin osa suomalaisista ovat aika rikkaita ja hyvinhän nuo oikeistopuolueet ovat ajaneet erilaisia tukia ja etuja rikkaille, vaikka osoite pitäisi olla pienituloiset.

Suomessa erilaiset tuet ja edut ovat noin 25 miljardia vuodessa ja suurimman hyödyn niistä saavat hyvin toimeentulevat ihmiset.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Totta tosiaan Suomi rämpii suossa ja herrat sen kun lupaavat potaskaa.

Äänestä

Jos köyhille jäisi enempi rahaa niin se raha menisi kulutukseen. Kun ostetaan tavaroita, palveluja, ruokaa, hyödykkeitä niin niistä maksetaan myös veroja. Sen lisäksi lisääntyneellä kulutuksella olisi työllistäviä vaikutuksia. Itse jäin työttömäksi 51 vuotiaana ja tuntuu että uutta työtä on hankala saada vaikka olen lähettänyt työpaikkahakemuksia jo noin 50 kpl vuoden sisällä. Olen kuulemma joko liian vanha tai ylikoulutettu, näin mulle kerrotaan jos edes viitsitään vastata hakemuksiin. Mulle kelpais työ kuin työ mutta mihinkään en tunnu pääsevän. Vaimokin joutui työttömäksi. Itse nettoan 1100 euroa kuukaudessa. Siitä kun maksaa vuokran (490 euroa), maksaa vakuutukset, sähkön, puhelinliittymät, vaatteet, ruuat ja lääkkeet niin ei paljoa kirstun pohjalle jää. Autonkin jouduin myymään pois kun on niin iso rahareikä. Veroprosenttini ansiosidonnaisista on mulla 26%. Vaimo on KELAn päivärahalla josta on iso apu.

Mielestäni ne jotka saavat työttömyyskorvauksia niin heidän veroprosenttiaan tulisi pienentää. Samoin niillä joilla on pieni eläke. Suomessa on paljon työttömiä ja pienellä eläkkeellä eläviä. Jos heidän verotustaan kevennettäisiin niin se lisäisi kulutusta ja työllisyyttä. Ja valtio vetäisisi niistä veroja myöskin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kansalle kirjoitti:

"Lähtökohtana on pidettävä, että alle 40 000 euroa vuodessa ansaitsevien verotusta voidaan keventää", Rinne kirjoittaa.

Selvää vaali kosintaa virkamiehille ja muillekin "hyville" jotka ovat työllistettyjä.

Kyllä tuota rajaa pitäisi alentaa lähemmäksi todellisia pienituloisia, eli siivoojien kaupan kassojen ja muille joilla ansiot ovat alle 30 000 euroa vuodessa.

Säästöjä siis pitää hakea yli 30 000 vuodessa ansaitsevilta olivatpa tulot ansiotuloja tai pääomatuloja.

Progressiivinen verotus olisi parasta lähihoitoa suomen kestävyysvajeen kuriin saamiseksi.

Politiikkojen esityksissä on vain tulosiirtoja pienituloisilta toisille pienituloisille, kukaan ei valvo pienituloisten etuja, on vain kateettomia lupauksissa, joissa missään ei luvata pienituloisille lisää euroja joita tarvitaan jokapäiväisessä elämässä.

Hassua tutkimusta, lehdessä kerrotaan, että suurin osa suomalaisista on oikeistolaisia vaikka suomessa suurin osa on pienituloisia.
Yleensähän oikeistolaisuus liitetään kapitalismiin/kapitaaliin ja suuriin tuloihin.
No joo kyllä äänestystulosten perusteella suurin osa suomalaisista ovat aika rikkaita ja hyvinhän nuo oikeistopuolueet ovat ajaneet erilaisia tukia ja etuja rikkaille, vaikka osoite pitäisi olla pienituloiset.

Suomessa erilaiset tuet ja edut ovat noin 25 miljardia vuodessa ja suurimman hyödyn niistä saavat hyvin toimeentulevat ihmiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu