Suomi, futiksen ikuinen kääpiövaltio

Sitä ihmettä ei voi tapahtua, että suomen potkupallolla pääsisi ikinään arvokisoihin tai karsinnat täytyy lopettaa. Jos suomi pelaa parhaimmalla tasolla, jää kisat haaveeksi koska suomi ei osaa voittaa/pelata johtoasemassa jne. tai sitten suomi pelaa umpisurkeaa peliä niinkuin nyt meneillään olevissa kisoissa, 1 maali neljään viimeiseen peliin. Aloin katsomaan tätä P-Irlanti-Suomi peliä, 25minuutin kohdalla jälleen nukahdin ja kun heräsin oli tilanne 2-0. Kertaakaan en ole nukahtanut kun olen kansainvälistä futista seurannut, tai no kerran on ollut lähellä kun potkittiin 120min nolla-nollaa jossain afrikan mestaruusturnauksessa.

Lopetetaan suomesta tuo potkupallo ja keskitytään jääkiekkoon, sitä me sentään osaamme pelata myös voittavasti.
111006
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Suomi pärjää lätkässä koska lätkää pelataan tosissaan vain muutamassa maassa.

Ja mitä tulee noihin Suomen lätkävoittoihin, voin kertoa sinulle että Suomi on pelannut noin kymmenessä arvokisafinaalissa ja ottanut vain kaksi voittoa, mikä kertonee siitä että lätkässäkään suomalaiset eivät osaa voittaa. Pupu menee tosi usein pöksyyn ratkaisevalla hetkellä. Suomipelaaja on valmis nuolemaan ruotsalaisen tai kanadalaisen karvaista ahteria.

Samasta puusta on veistetty suomalaiset potkupalloilijat ja jääkiekkoilijat, vaikka näitä lajeja on muutoin vaikea vertailla keskenään.

Äänestä

Hyvä ettei pääsekään. Jos ranking jossain sijan 80 pinnassa..
Silmät saisi päästä hävetä kun vastaan tulisi brassit, ym huippumaat kun meikäläiset hädin tuskin pärjää jollekin Färsaarille. Suomen karsinta loppui kahteen ensimmäiseen peliin, kun kotona ei osattu ottaa voittoja. Näissä skaboissa kotipelit on voitettava ja vieraspeleistä napsittava lisäpisteitä. Loppupeleissä kenties otetaan Färsaarilta 3 points tai voi olla tasurikin. Naurattaa. Katsokaa Islantia, P-Irlantia...

Suomelle uusi valmentaja ulkomailta, pukki pellolle, sadik kehiin, uusi pelisysteemi,

Äänestä

Suomessa ei oikein ole joukkueurheilukulttuuria, toisin kuin esim. Ruotsissa. Suomalaisen jääkiekon pikku menestys perustuu siihen, että lätkä jyrää Suomessa massoilla kuten Neuvostoliitto toisessa maailmansodassa. Jos on miljoona harrastajaa, löytyy väkisinkin kohtalainen joukkue (joka sekin voi munata johtonsa tiukassa paikassa).

Äänestä

Potkupalloooooo! Lätkä JYRÄÄÄÄÄ!!!!! Pari matsia potkupallokisoja katsonut ja aivan helvetin tylsää menoa! Eilisessä iltamatsissa oli mm. kohta, jossa ei tullut laukaustakaan maalia kohti ja nysvättiin keskialueella 15 minuuttia edestakaisin.

Ketään ei kiinnosta syöttöketjut alaspäin tai poikittain, teidän pitää hyökätä!! Ja silloinkin potkupallo on parhaimmillaan vain ok-tasoa.

Se ei tee lajista huonompaa jos se vaatii tietyt varusteet ja olosuhteet, että sitä voi pelata. Potkupallopaskaa voi pelata vain kahden kiven muodostamalla maalilla ja millä tahansa tarpeeksi kevyellä, joka pyörii eteenpäin ja voi nousta ilmaan.

Potkupallo, potkupallo, potkupallooooo!!!!

Äänestä
  • Kirjoituksesi paljastaa vain sen, ettet ymmärrä jalkapallosta yhtään mitään. Potkaisit pallon omaan maaliin. Sen verran typerä oli kirjoituksesi. Jalkapallo on peli, jossa tapahtuu valtavasti asioita pelin sisällä. On nautinto huomata niitä. Esimerkiksi peli, joka päättyy 0 - 0, voi olla todella jännittävä. Peli vaatii valtavasti ajatustyötä: miten valmistat pelaajat henkisesti ja fyysisesti peliin, miten pystyt löytämään vastustajan pelistä heikkoja kohtia, miten pelaat pakollisena/pallottomana, yksi vastaan yksi pelaaminen. Kaikki se mikä tekee jalkapallosta vihreän veran shakkia. Valmentajat ovat shakin pelaajia, jotka pelaavat elävillä nappluloilla.

    Jalkapalloilijalta vaaditaan paljon enemmän fyysisiä ominaisuuksia kuin jääkiekkoilijalta. Jalkapalloilijat juoksevat cooperissa 3800 metriä, kukaan jääkiekkoilija ei taida päästä edes 3000 metriin. Lisäksi jalkapalloilijan pitää olla erittäin nopea: maraton juoksijan kestävyys -pikajuoksija nopeus. Peliväline on vaikeammin kesytettävä, pelaajan pitää olla jonglööri.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirjoituksesi paljastaa vain sen, ettet ymmärrä jalkapallosta yhtään mitään. Potkaisit pallon omaan maaliin. Sen verran typerä oli kirjoituksesi. Jalkapallo on peli, jossa tapahtuu valtavasti asioita pelin sisällä. On nautinto huomata niitä. Esimerkiksi peli, joka päättyy 0 - 0, voi olla todella jännittävä. Peli vaatii valtavasti ajatustyötä: miten valmistat pelaajat henkisesti ja fyysisesti peliin, miten pystyt löytämään vastustajan pelistä heikkoja kohtia, miten pelaat pakollisena/pallottomana, yksi vastaan yksi pelaaminen. Kaikki se mikä tekee jalkapallosta vihreän veran shakkia. Valmentajat ovat shakin pelaajia, jotka pelaavat elävillä nappluloilla.

    Jalkapalloilijalta vaaditaan paljon enemmän fyysisiä ominaisuuksia kuin jääkiekkoilijalta. Jalkapalloilijat juoksevat cooperissa 3800 metriä, kukaan jääkiekkoilija ei taida päästä edes 3000 metriin. Lisäksi jalkapalloilijan pitää olla erittäin nopea: maraton juoksijan kestävyys -pikajuoksija nopeus. Peliväline on vaikeammin kesytettävä, pelaajan pitää olla jonglööri.

    maratonjuoksijan*, pikajuoksijan*

    Äänestä

No onhan toi ihan surkee jengi josta turhaan vouhotetaan.

Äänestä

Kyllä Suomi on pärjännyt jääkiekossa hyvin. Suomen jalkapallo on lähinnä vitsi. Mitä tulee arvokisavoittoihin, niin jääkiekossa Suomi on ollut useasti mitaleilla. Jalkapallon EM-kisoista Suomi lähti ensimmäisenä kotiin, että se siitä Suomen jalkapallon kansainvälises menestyksestä.

Äänestä

Ei tänäänkään näkynyt Onni Valakaria kentällä,raivostuttavaa,Kanervan ote on lipsumassa hiljalleen

Äänestä

Ensimmäiseksi pitäis pistää toi Kanerva pihalle. Se on ihan surkee vilkku jonka taktiikalla ei kyllä mihinkään pääse.

Äänestä

Ja maaliin tradeski reikäjuustoa aamiaispöytään,heh hee

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Potkupallo kirjoitti:

Sitä ihmettä ei voi tapahtua, että suomen potkupallolla pääsisi ikinään arvokisoihin tai karsinnat täytyy lopettaa. Jos suomi pelaa parhaimmalla tasolla, jää kisat haaveeksi koska suomi ei osaa voittaa/pelata johtoasemassa jne. tai sitten suomi pelaa umpisurkeaa peliä niinkuin nyt meneillään olevissa kisoissa, 1 maali neljään viimeiseen peliin. Aloin katsomaan tätä P-Irlanti-Suomi peliä, 25minuutin kohdalla jälleen nukahdin ja kun heräsin oli tilanne 2-0. Kertaakaan en ole nukahtanut kun olen kansainvälistä futista seurannut, tai no kerran on ollut lähellä kun potkittiin 120min nolla-nollaa jossain afrikan mestaruusturnauksessa.

Lopetetaan suomesta tuo potkupallo ja keskitytään jääkiekkoon, sitä me sentään osaamme pelata myös voittavasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu