Onko ketään naimisisa olevaa niestä joka ei voi jostain syystä jättää vaimoaan,vaikka heilllä ei ole mitään yhteistä muutta kuin historiaa.?Jos löytyy niin kirjoita.Kiitos.Olen itse oolut aviosssa 30 vuotta paljon itseäni vanhemman miehen kanssa.Nyt meillä ei ole yhteistä muuta kun sama osoite .Tuntuu tosi pahalta..
naimisissa oleva
yksin elävä
141256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sitähän se on samaa tunteetonta jurnutusta aina vaan. Itse ei kykene tekemään ratkaisua, ja vielä vähemmän toinen. Liekö haluakaan. Jotain kujeita on aina keksittävä, ettei elämä ihan synkäksi repeä.
Yllätyin että sain jonkun vastauksen.Ilmeisesti sitten on muitakin yksinäisiä naimisissaolevia kuin minä.
En halua sotkea kenenkään elämää,mutta minusta olis kiva jutella ihmisten kanssa,koska tuntuu vähän teennäiseltä tää meidän vuosikymmennet yhdessäolot,eikä muka tee ketään muita mieli.Uskotko sinä siihen?
etteikö mielessä olisi jotakin muuta.
Varmastikkin jossakin vaiheessa näin tulee tapahtumaan.Miksikä ei sitten saisi tulla.
luulisin, tahtoinen ja tunteminen. Se vain "tahtoo" painua näiden pakollisten "kylmänkukkien" alle.
sinä ihminen - kaiken keskellä yksin" - miten osuvasti onkaan runoilija tuonkin sanonut. Yllätäppäs se miehesi - vaikka hunajalla saunassa :D
Sitähän kysyttiin silloin vihkipäivänä, että " Tahdotko sinä" jne... loppujen lopuksihan se tämä yhdessäolokin on vain kunkin tahdosta kiinni.
Voi kun me muistettaisiin helliä sanoin ja teoin toisiamme. Vaikka vaikeaahan se on, jos se rakkaus on pahasti ruostunut - joskus ero on ratkaisu.
Mutta itseään ei kyllä pääse koskaan karkuun - eli se muutos pitäisi aina aloittaa itsestä.
Minä olen samassa tilanteessa oleva nainen kuin sinäkin. Mietin eroa ja toivon löytäväni tien takaisin sen miehen luo, jonka kanssa menin naimisiin 30 vuotta sitten. Tai vaihtoehtoisesti uuden kumppanin, mutta mistä????? On hirveän paha ja surullinen olo. Minulla on myös paha aavistus, että meidän kaltaisiamme on paljon.
tässä ollaan kaikki ja kaivataan jotain
sellaista mitä ei ole, mutta olisikohan aika
kohdistaa katseemme tulevaisuuteen eikä roikkua
niissä menneissä kiinni.
Minäkin olen tähän saakka kelannut niitä menneitä
että jos.....miksi.....sitten....kun......
Minä ainakin yritän parhaani vaikka edestä
saattaa joskus löytääkin vain kangastuksen mutta
jos se on hyvä kangastus, haitanneeko mitään?
yksinäisyyttä on kai puolisoiden välillä tosi paljon, siksi ystävävien merkitys on suuri.
Kyllä se tästä :)), hymyä huuleen ja vastatuuleen.
koska en osaa.Miten voi menneen unohtaa ja olla roikkumatta siinä?Miten sen sais päänuppiinsa?
etsiä uusia mielenkiinnon kohteita.
Se voi olla vaikka jokin uusi harrastus,
sitä kautta voi löytyä vaikka niitä uusia
ihmisiä. Tee jotain sellaista mitä et ole
ennen tehnyt. Mulla on haaveena että uskaltaudun
kokeilemaan avantouintia, en ole vielä rohjennut
mutta ehkä se siitä.
Mulla kesti myös pitkään ennen kuin sain karistettua ne rutiinit mitä olin tehnyt
suhteessani mutta nyt alkoi uusi elämä. Sitä
tekee itsensä vain sairaaksi jos kelaa niitä
menneitä. Täytyy uskoa että huominen tuo
parempaa tullessaan, muuten täällä ei jaksa
taivaltaa.
kuin ennen teiniaikoina. Ei tiedä kuinka lähestyä vierasta ihmistä. Toisaanlta elämänkokemusta riittää, toisaalta ... kuka tämänikäinen (50 ) tietää, mitä toinen sukupuoli "enää" haluaa. On tulista rakkautta kaikilla mausteilla, ja toisessa päässä pelkkä läsnäolo riittäisi. Kyllähän ns "kehonkielestä" apua on mutta ei siihen ole helppo luottaa.
Niin. Kun on viidenkympin, on saanut elämänkokemusta. On tullut pettymyksiä, onnistumisia, rakastumisia, ihastumisia ja paljon muuta. Kyllä me sen kokemuksenvarassa voimme turvallisin mielin jatkaa matkaa. En tiedä sitten,kuuluuko tähän ikään toisesta vieraantuminen? Vai,muuttuuko avioliittokin tasaisemmaksi..
olen kans huomannu jos istuu ja kelaa ns.menneitä,tuntuu että ei ole voimia edes nousta ylös sohvalta.Onhan se hyvä käsitellä mutta kun se ei meinaa loppua.Pitää vaan uskoa parempaan.
Täällä! Mutta olen oppinut elämään elämääni!Voi kun löytäisi sellaisen johon vielä oikein rakastuisi ja tulisesti!Lämpöä ja erotiikka löytyy,mutta olen vaativa!En hypi,en kapakoissa notku,mutta löytyyköhän näin!Omaisuutta on senverran,ei jaksa alkaa jakamaan,joten life goes by!