Kiwihedelmä luiskahti Saken otteesta ja katosi vierien pimeyteen. Sakke oli seikkaillut luolastossa jo kolmekymmentä päivää ja eväät alkoivat näyttämään jo loppumisen merkkejä puhumattakaan siitä missä kunnossa hetelmät olivat.
"Perkele", Sakke kirosi hiljaa mielessään ja väänsi puukonterällä siivun homehtuneesta kannikastaan. Lentävä belgialainen toi kuitenkin kiwin takaisin Saken laukkuun.
Syötyään ja juotuaan Sakke oli taas hyvissä voimin ja lähti jatkamaan matkaa mieli - ja reppu - keventyneinä.
Askel sujui lepposasti, hän vihelteli kauniita säkeitä ja tanssahteli itsekseen suljetuin silmin ja jatkoi matkaansa kohti pimeyttä. Seuraavana päivänä häntä alkoi masentamaan, sillä hän kuuli luolaston perältä vasta nyt reilun kuukauden jälkeen kaiun ensimmäisistä huudahduksista jotka hän päästi astuessaan luolaan. "Mahtaa olla iso luola", hän ajatteli. Samalla hänen mielenkiintonsa kohdistui vastaan tulevaan kummastukseen, siellä tuli monta pientä kärryä ja niiden päällä tanssi kutistettu sambatyttö.
Häntä alkoi todellakin arveluttamaan olivatko kärpässienet sittenkään syömäkelvollisia.
"Perkele", hän kirosi hiljaa miettien koiraansa jonka oli syönyt noin viikko sitten koska ei ollut kestänyt sen hienhajua. Nyt se olisi kuitenkin ollut korvaamaton apu pääteltäessä sienten syötävyyttä. Olisi riittänyt kun olisi sivellyt hieman kärpässientä koiran tassuun asennettuun tahmaiseen valonkatkaisemiseen ja katsonut jos hännänpäähän syttyisi valo. Sakke ja lentävä belgialainen kohauttivat olkiaan.
Sakke päätti ottaa riskin ja nielaisi palan sientä ja välittömästi hän valahti lattialle tajuttomaksi. Hän heräsi keijujen maasta, eikä hänen olonsa ollut yhtään paha, vaan peräti taivaallinen. Hän eli siellä onnellisena hetken aikaa, kunnes hänelle tuotiin valtakunnallinen sanoma, joka kiiri kautta merkuuriuksen kuiden ympäri aurinkokuntaa: "Näet vain unta, kovan onnen soturi". Samalla hetkellä hän heräsi luolastokarhun syleilystä, tämä uroskarhu oli erehtynyt luulemaan häntä naaraaksi, ja se ei ainakaan helpottanut Saken oloa.
Hän pyristeli itsensä vapaaksi ja lupasi itsellensä, ettei söisi sieniä ainakaan päivään. Sakke laahusti eteenpäin väsyneenä ja alkoi aprikoimaan josko oli sittenkään tarpeellista rahdata mukanaan kokonaista parisänkyä - vaikka siinä kieltämättä olikin mukava nukkua niin oli se samalla aika painava varsinkin silloin kun siinä ei nukkunut.
Sakke päästi sängyn menemään ja se loikkikin iloisena vapauteen ja onnistui samalla kumoamaan periskoopin ja siitäkös Sakke suuttui.
"Perkeleen puujalka", hän huusi ja heristi nyrkkiään.
Saman tien hän kuitenkin rauhoittui, ajatteli verenpaineitaan ja sitä, että luolahulluus taitaa olla jo tuloillaan.
Eikä häntä vakuuttanut se ainakaan yhtään, kun hän huomasi, että hänellä on suussaan kehruurauhaset, joiden avulla hän pystyi kehräämään rautakettinkiä. Toisaalta tämä helpotti häntä, sillä hänellä oli rotko ylitettävänä, eikä mitään millä sen ylitse pääsisi. Hän alkoi kehräämään kettinkiä kaikella vimmallansa minkä suustansa taisi ja jo illan koitteessa sitä oli tarpeeksi rotkon ylittämiseen. Yli päästyään häntä vastaan tuli pullosilmäinen taikuri. "Luolastohulluus on melko yleistä näinä aikoina", taikuri virkkoi. Tämä ei helpottanut Saken mieltä yhtään. Taikuri irroitti päästänsä pullonsilmänsä ja tarjosi toisen näistä Sakelle.
Se oli coca-colaa, hän maisteli.
Sakke mulkoili epäluuloisena taikuria, mutta tämä vaan päristeli huuliaan ja toivotti hänelle hyvää matkaa. Jonkin aikaa kuljettuaan Sakke näki edessään olevan mutkan takaa pientä hohtoa - ikään kuin soihtuja olisi palannut ja kuuli musiikkia joka kuulosti siltä kuin sitä olisi soittanut hyvin koulutettu trubaduuri. Sakke kaivoi periskoopin repustaan ja kurkkasi seinän taakse.
"Hehheh hee", hän nauroi jänismäisesti.
"Vihdoinkin olen löytänyt sen - kaiutinparadoksi!".
Sakke teki nopeasti suunnitelman ja säntäsi kulman taakse - heitti trubaduurin periskoopilla tainnoksiin ja sujautti kautinparadoksin taskuunsa. Kulman takana häntä odotti luolastokarhu, mutta se ei saanut Sakkea säikähtämään, hän kehräsi nopeasti vahvaa kettinkiä viitisen metriä ja sitoi sillä karhun seinään kiinni. Tämä oli kuitenkin murheista pienin: Pullosilmäinen taikuri oli palannut Tuomiosonnilla ratsastaen. Sakella olisi päässyt paskat housuun pelosta, ellei hänellä olisi tullut suurempi kiirre kehrätä kettinkiä nopeasti, ja tämän avulla kiivetä kattoon turvaan. Hän teki sen, mutta huomasi sonnin osaavan lentää. Taikuri oli aivan Saken korkeudella ja tarjosi sakelle silmäänsä.
"Koskenkorvaa tällä kertaa?", Sakke kysyi.
Taikuri nyökkäsi. He pistivät sonnin lihoiksi, ja viettivät Saken elämän ikimuistoisimman grilli-illan.
"Perkele", Sakke kirosi hiljaa mielessään ja väänsi puukonterällä siivun homehtuneesta kannikastaan. Lentävä belgialainen toi kuitenkin kiwin takaisin Saken laukkuun.
Syötyään ja juotuaan Sakke oli taas hyvissä voimin ja lähti jatkamaan matkaa mieli - ja reppu - keventyneinä.
Askel sujui lepposasti, hän vihelteli kauniita säkeitä ja tanssahteli itsekseen suljetuin silmin ja jatkoi matkaansa kohti pimeyttä. Seuraavana päivänä häntä alkoi masentamaan, sillä hän kuuli luolaston perältä vasta nyt reilun kuukauden jälkeen kaiun ensimmäisistä huudahduksista jotka hän päästi astuessaan luolaan. "Mahtaa olla iso luola", hän ajatteli. Samalla hänen mielenkiintonsa kohdistui vastaan tulevaan kummastukseen, siellä tuli monta pientä kärryä ja niiden päällä tanssi kutistettu sambatyttö.
Häntä alkoi todellakin arveluttamaan olivatko kärpässienet sittenkään syömäkelvollisia.
"Perkele", hän kirosi hiljaa miettien koiraansa jonka oli syönyt noin viikko sitten koska ei ollut kestänyt sen hienhajua. Nyt se olisi kuitenkin ollut korvaamaton apu pääteltäessä sienten syötävyyttä. Olisi riittänyt kun olisi sivellyt hieman kärpässientä koiran tassuun asennettuun tahmaiseen valonkatkaisemiseen ja katsonut jos hännänpäähän syttyisi valo. Sakke ja lentävä belgialainen kohauttivat olkiaan.
Sakke päätti ottaa riskin ja nielaisi palan sientä ja välittömästi hän valahti lattialle tajuttomaksi. Hän heräsi keijujen maasta, eikä hänen olonsa ollut yhtään paha, vaan peräti taivaallinen. Hän eli siellä onnellisena hetken aikaa, kunnes hänelle tuotiin valtakunnallinen sanoma, joka kiiri kautta merkuuriuksen kuiden ympäri aurinkokuntaa: "Näet vain unta, kovan onnen soturi". Samalla hetkellä hän heräsi luolastokarhun syleilystä, tämä uroskarhu oli erehtynyt luulemaan häntä naaraaksi, ja se ei ainakaan helpottanut Saken oloa.
Hän pyristeli itsensä vapaaksi ja lupasi itsellensä, ettei söisi sieniä ainakaan päivään. Sakke laahusti eteenpäin väsyneenä ja alkoi aprikoimaan josko oli sittenkään tarpeellista rahdata mukanaan kokonaista parisänkyä - vaikka siinä kieltämättä olikin mukava nukkua niin oli se samalla aika painava varsinkin silloin kun siinä ei nukkunut.
Sakke päästi sängyn menemään ja se loikkikin iloisena vapauteen ja onnistui samalla kumoamaan periskoopin ja siitäkös Sakke suuttui.
"Perkeleen puujalka", hän huusi ja heristi nyrkkiään.
Saman tien hän kuitenkin rauhoittui, ajatteli verenpaineitaan ja sitä, että luolahulluus taitaa olla jo tuloillaan.
Eikä häntä vakuuttanut se ainakaan yhtään, kun hän huomasi, että hänellä on suussaan kehruurauhaset, joiden avulla hän pystyi kehräämään rautakettinkiä. Toisaalta tämä helpotti häntä, sillä hänellä oli rotko ylitettävänä, eikä mitään millä sen ylitse pääsisi. Hän alkoi kehräämään kettinkiä kaikella vimmallansa minkä suustansa taisi ja jo illan koitteessa sitä oli tarpeeksi rotkon ylittämiseen. Yli päästyään häntä vastaan tuli pullosilmäinen taikuri. "Luolastohulluus on melko yleistä näinä aikoina", taikuri virkkoi. Tämä ei helpottanut Saken mieltä yhtään. Taikuri irroitti päästänsä pullonsilmänsä ja tarjosi toisen näistä Sakelle.
Se oli coca-colaa, hän maisteli.
Sakke mulkoili epäluuloisena taikuria, mutta tämä vaan päristeli huuliaan ja toivotti hänelle hyvää matkaa. Jonkin aikaa kuljettuaan Sakke näki edessään olevan mutkan takaa pientä hohtoa - ikään kuin soihtuja olisi palannut ja kuuli musiikkia joka kuulosti siltä kuin sitä olisi soittanut hyvin koulutettu trubaduuri. Sakke kaivoi periskoopin repustaan ja kurkkasi seinän taakse.
"Hehheh hee", hän nauroi jänismäisesti.
"Vihdoinkin olen löytänyt sen - kaiutinparadoksi!".
Sakke teki nopeasti suunnitelman ja säntäsi kulman taakse - heitti trubaduurin periskoopilla tainnoksiin ja sujautti kautinparadoksin taskuunsa. Kulman takana häntä odotti luolastokarhu, mutta se ei saanut Sakkea säikähtämään, hän kehräsi nopeasti vahvaa kettinkiä viitisen metriä ja sitoi sillä karhun seinään kiinni. Tämä oli kuitenkin murheista pienin: Pullosilmäinen taikuri oli palannut Tuomiosonnilla ratsastaen. Sakella olisi päässyt paskat housuun pelosta, ellei hänellä olisi tullut suurempi kiirre kehrätä kettinkiä nopeasti, ja tämän avulla kiivetä kattoon turvaan. Hän teki sen, mutta huomasi sonnin osaavan lentää. Taikuri oli aivan Saken korkeudella ja tarjosi sakelle silmäänsä.
"Koskenkorvaa tällä kertaa?", Sakke kysyi.
Taikuri nyökkäsi. He pistivät sonnin lihoiksi, ja viettivät Saken elämän ikimuistoisimman grilli-illan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.