Mikä avuksi? Pelataan samalla koneellaja samalla netillä silloin tietysti, mutta kahdella eri steam accontilla kahta erikseen ostettua CS GO;ta. Minä en ole peliä ennen pelannut joten olen aloittelija, poika on joku nova tason pelaaja ja pelannut paljonkin. Miksi minä joudun pelaan kilpailullisissa peleissä nova tason porukan kanssa, vaikka pelaan omalla Steam käyttäjällä omaa peliä omalla nimellä?
Vastaukset 1
- Paksapelienpelais
Älä pelaa...huono peli. Ensimmäisen persoonan ammpuntapeleistä varmaan yksi huonoimpia on Counter Striket. Ampumis mekaniikka on todella ankeaa, eikö poliiseille ole opetettu tähtäämistä, vaan lonkalta ammutaan koko ajan. Ei kyllä intissä tuollaista opetettu. Muutenkin aivan liian kehuttu peli siihen nähden millaista roskaa on.
Miksi joudut nova tason pelaajia vastaan johtuu siitä, että valve taas jälleen kerran ei osaa tehdä kunnollista matchmakingia, vaan heittää pelaajia minne sattuu, tai sitten vain toiselta käyttäjältä jää joku rankki tiedosto päälle, ja vaikuttaa toiseen tiliin. En tiedä, mutta peliä ei kannata ainakaan pelata. Yksi huonoimmista FPS peleistä jota olen pelannut. Oli hyvä vuosikymmen sitten, ei enää. Valave ei edes yritä kehittää pelistä pelattavampaa. Tosin, valveltahan ei tule muuta hyvää kuin steam alet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 951606
- 721254
- 901232
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois2771007- 95929
- 40914
- 80777
- 49777
- 55753
- 45695