"outo"? Isä poika suhde. Asiallisia vastauksia!

Heinämies

Ehkä tuossa 2012 syksyllä kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota tähän isään joka poikansa kanssa oli samassa saunassa.

Pyrki väsisin pitämään noin 12 vuotiasta poikaansa sylissään ja sanoi että "anna nyt kun syykytän"

Päästi pojan irti kun tulin saunaan ja painoi erektionsa reisien väliin.

Huomautin asiata hallin lipun myyjälle, jota vain kovasti nauratti sanoi jotain
" ei se mitään, on kaupungilla töissä"

Törmäsin ehkä 5 kertaa vuodessa ja olen itsekkin homo joten eo minua häirinnyt kun suihkusa tuijotteli ja jos sattui kymmenesosa sekunninkaan katseet kohtaamaan, niin
sillä alkoi paiksua paikat.

Seuraava outo kokemus oli kun vuotta myöhemmin meni poikansa kanssa pukuhuoneeseen jonkin aikaa ennen minua. Tajusin tilanteen "outouden " vasta jälkikäteen.

Pukkarissa oli jotain pientä ääntä, mutta tuli liki samalla hetkelä ihan hiiren hiljaista kun saavuin. Luulin että olen yksin, mutta käytin aikaa pukemiseen yli vartin, normaalin 7-8 minuutin siaan. Lähtiessäni, kumarruin ovella kuitenkin ihan lattianrajaan ja katsoin että oliko siellä ketään ja oli tosi erikoista kun vain yhden koppirivin päässä näin isän ja pojan jalat ja ajattelin että isän täytui jotenkin pitää kättä pojan suulla tai muuten olla opettanut olemaan täysin liikkumatta ja hiirenhiljaa.

Kaikkea en nyt muista, mutta joskus 2013 syksyllä /2014 keväällä kuulin että poika
muutamia kertoja kakkasi altaaseen kun olivat siellä ja ajattelin että ehkä yrittää
jotenkin alitajuisesti herättää huomiota.

Varasin ajan terveyskeskukseen Tammikuussa 2014 ja mainitsin hoitajalle ja kysyin voiko tavata lääkärin. Hoitaja poistui hetkeksi huoneesta ja sanoi etten voi tavata lääkäriä, ja ettei hänkää voi tehdä mitään, vaan minun pitää tehdä nimetön lastensuojeluilmoitus.

Kesällä sitten näin miehen ja hänellä oli kaksi poikaa mukaan ja sellainen paimentava
ote kun antoi merkin ja pojat nousivat autoonsa.

Nyt en ole nähnyt ja poika varmaan pian täysi-ikäinen.

Mietin että kannattaako asiaan enää yrittää millään tasolla puuttua?

17

2912

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hähh

      montako vuotta sitten oli tätä 'säätöä'?

      • Heinämies1

        Nelisen vuotta sitten ekan kerran. Poikaa alko hävettää niin paljon, kun tulin saunaan, et karkasi heti ja juoksi pukkariin. Sellanen vähän pullukka kaveri, jolla murrosikä ei ollu vielä alkanu. On kait joku yksinhuoltaja tai viikonloppusin poikansa kanssa


    • Perusmies888

      Jo siitä heti ensimmäisestä saunatilanteesta asia kunnolla vireille ettei lapsi kärsi pidempään, hemmetti vieköön.
      Potkut joutaa saada töistään myös naureskelijat.

      On se sitten tässä maassa hankalaa ajaa lasten oikeuksia... tosin myöhemmin se paska valuu alaspäin aina.

      Joko on ilmoitus tehty ????

      • rtdfber

        Hohhoijaa.

        Kaikenlaisiin kertomuksiin te tosikot tartutte...


      • Heinämies1

        En ole mitään nimetön tehnyt ja hallilla jo kolmas kassa, etten saisi edes kaverin nimeä selville. Kuukausi sitte näin yhdessä poikansa kanssa kaupungilla. Tilanne varmaan raukeaa, kun poika täysikäistyy, niin ei enää laitonta


    • Heinämies1

      En oo mihinkään ilmottanut. Kolme kertaa otin eri paikoissa puheeksi, mutta ei tuntunut johtavan mihkää. Kuukausi sitten näin yhdessä kaupungilla, et kimpassa ovat vielä, Ehkä tilanne helpotta eikä enää laitonta, kun poika täyttää 18

      • Pedo_sossut_ilakoivat

        Demarimafia suojelee omiaan. Et voi näille AY-aktiiveille mitään.


    • cocilaana

      Näin aikoinaan yhen sedän jolla oli veljentyttäriin hiukkasen outo suhde. Ne tytöt olivat silloin jotan 5-8 v ja setä oli vajaa 40. Näin muutamia kertoja kun olin kylässä limaista suutelua ja lääppimistä. Tuu istuu sedän syliin, anna sedälle hali, anna pusu. Oliks se sit niitten perheessä ihan normia ku mummi tai vanhemmat eivät olleet moksiskaan? Mä en ollu kyllä semmosta nähny, enkä haluu nähä. Esim illallisilla tai lastenkutsuilla. Taisin jollekin viranomaiselle kertoo ketään ei olisi vähempää voinut kiinnostaa. Tuli kyl se tunne että ei voi näille mitään, vaik ei ne kyllä olleet mitään ay-aktiiveja :D jokun akateeminen mafia kummiski. Perheessä oli lääkäri joka kirjoitti pameja kaverielle kokoajan (eikä lääkärinä oikeen muuhun kyenny, ehkä jotain yskänlääkettä joskus).

    • 1-1-1

      Ja sitten heräsit ja otit diapamin, uni maistui taas ja teltta laskeentui.

    • asdlkaö

      Voi hyvänen aika. Ihan selkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tapaus. Uhreja taitaa olla useampia. Vankilaan tuollaiset aikuiset miehet kuuluisivat. Taitaa vaan olla vapaalla jalalla vuodesta toiseen ja jatkaa toimiansa kun kukaan ei puutu. Voi lapsiparkoja!

      • tygfvb

        Provomiina laukesi niin että pamahti. Sinulta taisi jalan lisäksi lähteä osa aivoista.


      • asdkl

        Valitettavasti pedofiilit ovat olemassa olevia ihmisiä ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on arkipäivää. Tosin aiheena niin tabu että kaikki eivät pysty tajuamaan aiheen vakavuutta, todellisuutta ja laajuutta. Pennun pan...nen on lainsäätäjienkin silmissä niin pikku juttu että talousrikoksistakin saa paljon tuntuvammat tuomiot. Uhrit kärsivät yleensä tavalla tai toisella koko elämänänsä. Kokemuksesta puhun, valitettavasti.


    • 483fh43bf4398bg

      Kumpihan täällä lienee enemmän vässykkä, se läski teinipoika vai aloittaja - ilmeisesti aikuinen mies - jolla ei riitä munaa puuttua asiaan? Kyllä minä 12 vuotiaana muutamankin kerran jouduin pamauttamaan iskää pataan, kun se kännipäissään rupes kirvestä heiluttamaan. Kerran se vetäisi jopa suutuspäissään traktorilla läpi terassin, mutta siinä vaiheessa sitten muori jo lämäyttikin sitä paistinpannulla :) Kyllä se vaan niin on, että maailma on kova paikka ja se on jo nuorella iällä opittava olemaan mies, muuten sitä joutuu kaikkien "panemaksi" lopun ikäänsä.

    • Velvollisuutesi

      Velvollisuutesi on tehdä lastensuojeluilmoitus tarkoin yksityiskohdin. Voit tehdä nimettömänäkin.

      • siis.Sindestä

        Sindestäkö?


    • Anonyymi

      Voi p_ rk_ l_ , tätä älytöntä keskustelua!

      Samalla vaivalla olisit tehnyt jo lastensuojeluilmoituksen, kun tänne kirjoittelet !
      Tosin kertomuksesi on aika epäselvää. Saattaa olla myös omaa ylireagointia tapahtumista ja mielikuvituksen tuotetta!

    • Anonyymi

      Lapsella sulkijalihas on varsin tiukka ja jos kakka on kovalla, sillä saa näppärästi masturboitua pyllynreiässä kuljettaen pökälettä eessun taassun. Voi olla että on altaassa päässyt vähän lipsahtamaan. Tuntuu vähän samalta kuin sormettaisi liukastetulla sormella pyllynreikää. Enää en aikuisena tuohon pysty, mutta muistan millaista oli olla 5-6 vuotias bi pikkupoika =)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      51
      2347
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      95
      2065
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      95
      2030
    4. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1877
    5. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1771
    6. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      516
      1645
    7. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      5
      1568
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      50
      1397
    9. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      40
      1338
    10. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      75
      1319
    Aihe