Joni Skiftesvikin kirja mietteissä

Veroc

Luen vain kirjastokirjoja ja viimein sain Joni Skiftesvikin kirjan " Valkoinen Toyota vei vaimoni " käsiini jonotuksen jälkeen. Kirja oli sellainen elämys että se on siitä lähtien ollut koko ajan mielessä kun luin viimeisen sivun. Aion lukea kirjan vielä uudestaankin.
Mietin sitä mitä meillä Suomessa kirjoitetaan. Kuinka paljon kirjoitetaan puuta heinää ja kuinka monta kertaa oikea kirjallisen elämyksen tarjoava kirja jää pimentoon. Varmaankin niin olisi jäänyt nytkin jos tämä kirja ei olisi saanut Runebergin palkintoa. Ainakin minä kiinnostuin kirjasta vasta kun se sai palkinnon.
Yritän sanoa sitä etteivät kirjalliset palkinnot ole turhia. Kyllä ne saattavat osoittaa oman merkityksensä myös sillä tavalla kuin nyt kävi että lukija löytää palkinnon ansiosta todella hyvän kirjan.
Olen monta kertaa pettynytkin luettuani jonkun palkitun kirjan kun olen luullut, että se on todella hyvä mutta olenkin saanut havaita että palkitsija onkin halunnut näyttää vain oman " fiksuutensa " valitsemalla voittajaksi jonkun eriskummallisen taidetekeleen osoittaakseen oman fiksuutensa.
Kiitos lukuelämyksestäni siis kirjan tekijälle mutta myös Runebergin palkinnon raadille. Sitä kyllä ihmettelen miten Finlandia palkinnon raati ei tätä kirjaa huomioinut. Hakiko se taas kerran sellaista " fiksua " kirjaa " ?

7

123

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sog

      Harvoinpa noita laatukirjoja palkitaan - yleensä palkinnot menee niin h...tin taiteellisille luomuksille ettei viitti lukea paria sivua pitemmälle.

    • Ve-de

      Samanlaiset ajatukset on mielessä meikällä noista palkituista kirjoista että esimerk. Finlandia Palkinnolla palkitut ovat järkiään taiteellisia luomuksia joita ei viitsi lukea. Skiftesvikin kirjoista olen aina tykännyt ja tämänkin kirjan aion kyllä hankkia käsiini.

    • Enolispalkinnuuuu

      No, tässä "Valkoinen Toyota..." kirjassa oli hyvää se, että teksti on sujuvaa, koska kyseessä on lukuisia teoksia jo julkaissut, lehtimiestaustainen kirjoittaja.

      Heikkoa siinä on mielestäni se nykyään kaikkeen viihteeseenkin (tositevee esim.) yleistynyt tyylikeino, että juonen kulku rakennetaan näiden rankkojen kohtauksien esiin nostamiseen. Siinähän tekijä ei edes pyri antamaan vastausta lukijalle, kuinka näiden rankkojen asioiden kanssa selvitään. Samalla kirjoittaja kätketysti kerjää saamatta jäänyttä myötätuntoa ja hyvitystä kovista kokemuksistaan. Sitten sanoma vielä esitetään siinä valossa, että kirjoittaja ei suinkaan kamppaile omilla elämänasenteillaan rankkuuksia vastaan, vaan pyrkii etulyönnillä niiden kaveriksi. Rankkuuksia heitetään lukijan syliin tavallaan kuin sanotaan savolaisten sälyttävän vastuun kuulijalle omista puheistaan. Ei lukija mielestäni tällaista odota.

    • elämy

      En ymmärrä pätkääkään edellisesti vuodatuksesta. Rakastuin Skiftesvikin kirjaan ja luen sitä jo toiseen kertaan. Se on kiertänyt ystäväpiirissäni ja kommentit ovat kaikilta samanlaiset: tässä pitkästä aikaa kirja, jossa on elämänmakua. Ihana kirja!!

      • Enolispalkinnuuu

        No, kyllä ymmärsit. Jos ymmärrät Skiftesvikin tekstiä, ymmärrät myös näin selkokielistä kritiikkiäkin.

        Nämä kirjaa kritiikittömästi ylistävät kannanotot haiskahtavat teoksen myynnin edistämiseksi tuotetuilta mainosteksteiltä.


    • elämy

      Se nyt vain oli niin hyvä että kolahti minuun niin että tuntui ja saman tuntuu tehneen muihinkin lähipiirissä.Kai sen saa sanoa. Aiheetta enempään.

    • läsare

      Tuskin mikään mainoskamppanja voi vaikuttaa jonkun kirjan arvosteluihin ja siihen että saa jonkun palkinnon. Kyllä kai se on kirjan laatu joka ratkaisee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1333
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. 60
      651
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      51
      648
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      507
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe