Ei kiitos uusperhettä

Surullisena joudun myöntämään, ettei minusta olekaan tuohon kuvioon lähtijäksi. Oma lapsi on niin tärkeä, etten voisi kuvitella uhraavani häntä uusperheessä kumppanin erityislapsen vuoksi. Yksinkertaisesti en vaan jaksa ymmärtää ja kumppani ei itsekään lapsensa kanssa oikein pärjää :(
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvä että olet rohkea ja sanot asian noin. Se osoittaa, että äitinä omalle lapsellesi sinun tulee ajatella myös juurikin hänen tulevaisuuttaan ja lisäksi myös omia voimavarojasi. Joskus tällaiset saattava olla kipeitä, mutta hyvin tärkeitä ratkaisuja. Itselläni on kokemus ainoastaan siitä, mitä on lähteä -ja HUOM! itse lapsettomana- mukaan perheeseen jossa erityislapsia. Vaikka minulla itselläni on alan koulutus ja lähipiirissäni elänyt "erityisihmisiä" -ja luulisi olevan sinut asian kanssa- vaatii se silti paljon. Etenkin kun kumppani ei itse lapsensa kanssa oikein pärjää. Tsemppiä sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voihan kirjoitti:

Surullisena joudun myöntämään, ettei minusta olekaan tuohon kuvioon lähtijäksi. Oma lapsi on niin tärkeä, etten voisi kuvitella uhraavani häntä uusperheessä kumppanin erityislapsen vuoksi. Yksinkertaisesti en vaan jaksa ymmärtää ja kumppani ei itsekään lapsensa kanssa oikein pärjää :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu