Hyytävä Salaliittoteoria

Spooky

19

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Objektiivinen tiedonvälittäjä, mediamestari MaaseudunTulevaisuus -niminen MTK:n järjestölehti on vuosien mittaan taitavalla aivopesullaan ja propagandallaan saanut vakiotilaajakuntansa jo alkuaankin vähäisen ymmärryksen ja todellisuuden tajun hämärtymään jopa sille tasolle, että mitä valheellisemman jutun kuka vain julkaiseekin, sen paremmin se tuohon mediataidoiltaankin vajavaisten tajuntaan uppoaa.

    • maatalousseiska

      Satunnaisena MTn netti- ja metsänomistaja numeroiden paperiversioiden lukijana ei voi olla oudoksumatta lehden uskonnonomaista mantrojen toistelua.
      MTK, paljon lehdessä palstatilaa saavana, puolestaan esittäytyy lähinnä epäkohtien sekä vaatimusten esittäjänä. Toisaalta se kai onkin etujärjestön tehtävä.
      Vähän kyllä käy sääliksi Etelä-Suomen viljelijöitä pohjoisen peräkylien järjestöjyrien hallitsemassa MTKssa.

      Lehden alinomaista jurnuttavaa mielialaa luonnehtii hyvin uuden päätoimittajan palkkaaminen, olihan hän juuri tullut poispotkituksi "Etelän Mediasta" eli valtakunnan ykkösuutislehdestä kapeakatsantoisuutensa vuoksi.

    • spedehei

      Kannuksen spede osaa

    • anna-mun-nauraa

      Ai että tuon yhden jutun peruteella voitaan taas vetää aasinsilta Maaseudun tulevaisuus lehteen ja sitten vetää vielä johtopäätös millaisia KAIKKI lehden lukijat ovat, ilmeisesti meidän jopammekin kun hän lehteä usein lukee.

      • yleispätevää

        Oottehan te kaikki maalaiset vähän kallellaan persu-kepulismiin, tukien vinkumiseen, jumittamiseen ja hihhuleihin.
        Puolet on ku hakkaraisia ja puolet laanisia, fiksuimmat on paennu etelään.


    • niin-tai-näin

      "Lehden alinomaista jurnuttavaa mielialaa luonnehtii hyvin uuden päätoimittajan palkkaaminen, olihan hän juuri tullut poispotkituksi "Etelän Mediasta" eli valtakunnan ykkösuutislehdestä kapeakatsantoisuutensa vuoksi", nimimerkki
      maatalousseiska

      "Mediamestarin uusi päätoimittaja ei taida vielä käsittää, että MTK:n järjestölehden päätoimittaminen on ihan kokonaan eri asia kuin puolueettoman, länsimaista sivistystä noudattavan sanomalehden. "Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto" -sanonta tehdään kyllä päätoimittajalle tutuksi ennemmin tai myöhemmin, yltiöimäinen totuuden levittely loppuu. Se on varmaa"
      jopa_vain

      Kapeakatsantoinen/yltiöimäinen totuuden levittelijä

      • maatalousseiska

        Laotaat kahden henkilön näkemyksiä.

        Kieltämättä" yltiömäinen totuuden levittelijä" ei tule ensimmäisenä mieleen MTn päätoimittajainstitiuutiosta...edeltäjäkin oli sen verran yksisilmäinen
        Eikös tuossa todeta että kun moista tapahtuu ( ja se on lukijakunnan etujen vastaista) niin se tehdään päätoimittajalle selväksi.


    • maapoikanen

      uuslukutaidottomuus...kaikki "painettu sana" on heikompilahjaisen kansanosan mielestä faktaa.
      Siis myös mielipidekirjoitus joka on otettu uutisartikkeliksi mitä vixxua- nimiseen nettilehdykkään !!!
      Näille ihmisille jo iltapäivälehdet edustavat tieteellisiin julkaisuihin verrattavissa olevia lähteitä.
      Hiljan uutisoitiin että iso osa peruskoulun päättäneistä pojista ei ymmärrä lukemaansa...

      Näin raadollisella tavalla paljastuu myös syvältä sisimmästä kumuava näköalaton tyhjyys.
      Vaikea kuvitella että nettikirjoituksen taso, pyrkiessään vakuuttamaan lukijaansa faktatiedolla, voisi enää alemmas vajota

    • 17metrinenaalto

      no mut HAARP ase on sentään nykypäivän tavoitelluin vempele sillä voi tehdä sadantaa myrskyjä kuivuutta maanjäristyksiä ja ties vaikka mitä muuta
      pariisin pörssissä onkin jo ilmasto futuuri jolla voi suojautua vaikka mitä vastaan

      • dingdongdong

        Tulin tämäkin salaliittoteoria sieltä...hyvä viljelijä


      • pingpongpojojojoig
        dingdongdong kirjoitti:

        Tulin tämäkin salaliittoteoria sieltä...hyvä viljelijä

        USA tutki revontulia,hiukkasia ja kävi suomessa tutkimassa tihkusadetta ja pilvienmuodostumista suomen ilmatilassa...en tiedä mitä salaista tässä on ja tämä ei ole teoria vaan....
        TOTUUS
        miksi usa tutki näitä nyt 5 pistettä pöntöimmästä vastauksesta KOSKA NIITÄ OLI KIVA TUTKIA JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE
        TÄSSÄ MEILLÄ ON OIKEE VASTAUS


    • mailmassaonmonta

      kumoa ny viö gravitaatiovoimaki nii voit alkaa puhuu ufoista sun muista

    • teoria

      avaruudesta kuuluvat äänet voivat olla ääniaaltoja jotka heijastuvat takaisin 2000 vuoden takaa
      katoaako ääni koskaan ja muuttaako se muotoaan mikä ääni on

      • ööömitä.äänia

        jopa kuulee niitä ääniä koko ajan


    • kas.tässä

      älkää viittikö ei tän palsta joppeille o aivoja luotu...saati järkee..peräpukamat kylläki

    • hais.sie.kuule

      paska taitta joppe ol hevomiäs

    • opiskeluavartaa

      Siaälukutaidottomst tukiaiselätit

      • eli.tollo

        jus just tollane se aina kaikesaanu piloille hemmoteltu jopa o


      • spedehei

        Kato spede vikisee


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      97
      1615
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      420
      1031
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      952
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      762
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      79
      680
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe