Veren Vangit

Mitäpä mieltä olette kyseisestä kirjasta?
Olisi kiva kuulla muidenkin näkemyksiä kirjan tapahtumista ja hahmoista ja keskustella niistä.
Ja mitäpä ajattelitte kyseisestä elokuvasta (kaikki elokuvan nähneet)?

Minusta kirja oli hyvä ja se oli jollain lailla erillainen. Aihe oli mielenkiintoinen ja tapahtumat kuvattu hienosti. Ja hahmot olivat aivan loistavia! Louis, Armand, Claudia ja Lestat ym.
Tosin kirjan loppu oli jotenkin eräänlainen, mitenköhän sitä pitäisi kuvata...
Se että Louis ja Armand eivät voineet elää yhdessä onnellisina pitkää elämäänsä oli surullista ja tippa nousi linssiin, kun Armand lähti... Ja kaikki sääli mitä Lestatia kohtaan lopuksi tunsi, kun enää ei edes vihannut häntä... Jos joku haluaa Lestatia puolustella olen kyllä valmis keskustelemaan siitäkin.

Mutta yleisesti kirja herätti monenlaisia tunteita ja oli kaikin puolin hyvä!
101162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Siitä on jo aikaa kun kyseisen kirjan luin mutta muistelisin sen olleen mielestäni loistava ja taatusti erilainen kuin muut silloin lukemani kirjat.
Elokuvaa metsästin myös aikoinaan innolla mutta se jäi jotenkin latteaksi kokemukseksi kirjaan verrattuna. Lisäksi näyttelijät olisivat saaneet olla tuntemattomia eivätkä "varastaa showta" itse juonelta.

Kuten sanoit, kirja herätti tunteita ja eikös se ole useimmiten hyvän kirjan merkki? Mutta jokaiselle tietysti sallittakoon omat mielipiteensä...

Äänestä
  • Elokuvan suhteen olen täysin samaa mieltä. Se oli lattea kokonaisuus ja kuvattu huonosti. Siinä ei ollut syvyyttä. Tosin sen puolustukseksi voi mainita Tom Cruisen hienon roolisuorituksen (ainakin minusta). En ole Cruisen fani, mutta hän osasi olla tarpeeksi inhottava Lestattina.

    Äänestä

Hieno trilogia kaikkiaan. Tein sen virheen, että ostin kaikki osat suomeksi ja luinkin tietysti. Nyt olen lukenut paljonkin Anne Ricea alkuperäiskielellä ja huomaan, että jos kirjoitustyyli on Veren vangit -trilogiassa samankaltaista kuin muissa kirjoissaan, ei suomennos tee niille oikeutta.

Siitä huolimatta, hyvä kirja ja hyvät jatkot. Suosittelen lämpimästi myös muita Anne Ricen vampyyriromaaneja (saatavina vain englanniksi)!

Äänestä
  • mikä sen kirjailijan nimi on joka on kirjoittanut kirjat nimeltä veren vangit.?

    Äänestä

  • luunelonen kirjoitti:

    mikä sen kirjailijan nimi on joka on kirjoittanut kirjat nimeltä veren vangit.?

    niinkuin tuolla jo yhdessä viestissä mainittiin.

    Äänestä

  • No tuota. Kaikki Anne Ricen vampyyrikirjat lukeneena minun on pakko kommentoida tuota trilogia väitettä. Kyse ei ole trilogiasta koska sarjaan kuuluu tällä hetkellä jo kymmenen kirjaa. Tottahan on että näistä on suomennettu vain kolme mutta silti.
    "Veren vangit" elokuvasta sen verran että mielestäni se on onnistunut kuvaamaan kirjan tunnelmaa. Elokuva on loistava ja kunnioittaa kirjaa toisin kun "Kadotettujen kuningatar" joka löyhösti perustuu sarjan kahteen seuraavaan osaan.
    Ja vielä Lestatin puolustukseksi: Veren vangit on kuvattu Louien näkökulmasta joka on katkera ja vihainen Lestatille. Kuitenkin edes Louie kuten ei kukaan muukaan joka Lestatin oppii tuntemaan ei voi olla rakastamatta tätä.

    Äänestä

  • Aito-Helmi: Et haluaisi myydä niitä? Ostaisin mielelläni, ainakin jos ovat hyvässä kunnossa. Olen lukenut Ricea sekä suomeksi että englanniksi, ja minusta taas Hanna Tarkan suomennos oli loistava. Kaipaisin kovasti kolmea ekaa osaa kronikoista (siis Veren vangit, Vampyyri Lestat, Kadotettujen kuningatar) suomeksi hyllyyni, englanniksi omistan ne jo.

    Jos voisit ajatella myyväsi kirjoja, laita meiliä [email protected]

    -Outi, Espoo

    Äänestä

Minunkin mielestä kirja oli paljon parempi kuin elokuva.

Äänestä

Mistä voisin ostaa kyseiset kirjat?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


heebo kirjoitti:

Mitäpä mieltä olette kyseisestä kirjasta?
Olisi kiva kuulla muidenkin näkemyksiä kirjan tapahtumista ja hahmoista ja keskustella niistä.
Ja mitäpä ajattelitte kyseisestä elokuvasta (kaikki elokuvan nähneet)?

Minusta kirja oli hyvä ja se oli jollain lailla erillainen. Aihe oli mielenkiintoinen ja tapahtumat kuvattu hienosti. Ja hahmot olivat aivan loistavia! Louis, Armand, Claudia ja Lestat ym.
Tosin kirjan loppu oli jotenkin eräänlainen, mitenköhän sitä pitäisi kuvata...
Se että Louis ja Armand eivät voineet elää yhdessä onnellisina pitkää elämäänsä oli surullista ja tippa nousi linssiin, kun Armand lähti... Ja kaikki sääli mitä Lestatia kohtaan lopuksi tunsi, kun enää ei edes vihannut häntä... Jos joku haluaa Lestatia puolustella olen kyllä valmis keskustelemaan siitäkin.

Mutta yleisesti kirja herätti monenlaisia tunteita ja oli kaikin puolin hyvä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu