Onkohan meitä perhe-elämään kyllästyneitä paljonkin, olisi mukavaa tietää. Onhan lapset rakkaita, ei siinä mitään, mutta mies varsinkin kypsyttää kertakaikkisesti ja seksiä saa suorastaan pelätä välillä, on se sellaista räpellystä ilman minkäänlaista fiilistä yleensä.
Olen saanut onnekseni viime vuosien aikana nauttia ihanien naisten seurasta, mitään varsinaista ei vielä ole tapahtunut. Menee kuitenkin koko ajan vaikeammaksi esittää kelpo vaimoa kotona, kun veri vetää naisen syliin. Olen aivan varma siitä, että minusta on kehittymässä lesbo, oikeastaan odotan sitä kiihkeästi ja uskon, että kaikki järjestyy aikanaan parhain päin myös perheen kannalta.
Olen vielä kaapissa, mutta sain yhden kauhukokemuksen parhaan ystäväni taholta. Vihjaisin hänelle hienokseltaan, että taidan olla naisista kiinnostunut, mutta että häntä kohtaan tunnen kyllä puhdasta ystävyyttä. Hullu kuvittelin, että juuri hänelle voisin puhua mistä vain. Hän kuitenkin suhtautui minuun melkein vihamielisesti. Masentavaa, mutta tulee näköjään sekin ystävyys uudelleen punnittavaksi. Kaiken tämän sekasorronkin keskellä tunnen valtavaa vapautumista siitä, että alan ymmärtää, mikä olen, eli lesbo tai vähintäänkin bi. Onko kenelläkään samansuuntaisia kokemuksia?
Olen saanut onnekseni viime vuosien aikana nauttia ihanien naisten seurasta, mitään varsinaista ei vielä ole tapahtunut. Menee kuitenkin koko ajan vaikeammaksi esittää kelpo vaimoa kotona, kun veri vetää naisen syliin. Olen aivan varma siitä, että minusta on kehittymässä lesbo, oikeastaan odotan sitä kiihkeästi ja uskon, että kaikki järjestyy aikanaan parhain päin myös perheen kannalta.
Olen vielä kaapissa, mutta sain yhden kauhukokemuksen parhaan ystäväni taholta. Vihjaisin hänelle hienokseltaan, että taidan olla naisista kiinnostunut, mutta että häntä kohtaan tunnen kyllä puhdasta ystävyyttä. Hullu kuvittelin, että juuri hänelle voisin puhua mistä vain. Hän kuitenkin suhtautui minuun melkein vihamielisesti. Masentavaa, mutta tulee näköjään sekin ystävyys uudelleen punnittavaksi. Kaiken tämän sekasorronkin keskellä tunnen valtavaa vapautumista siitä, että alan ymmärtää, mikä olen, eli lesbo tai vähintäänkin bi. Onko kenelläkään samansuuntaisia kokemuksia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
ihan jus samalla lailla on käyny.........jos tää onkin ikä_kriisi,minkä ikänen oot? mulle myös lapset tarkeempii kaikist,mut tosi pitkää aikaa en oo ees seksii lähteny niiden isän kans.....no mäkin kaverille sanoin jos oon sit naisist kiinnostunu(paitsi susta) ne se oli ihan kauhuissaa,moisest........ noh kaikkee hyvää,ehkä itsemme löydämme sankku
Yksi ystäväni "ryhtyi" lesboksi...ei kuitenkaan sataprosenttisen julkisesti. Hänkin alkoi tuntea naisiin vetoa ja oma ukko kyllästytti. Hän oli muualta Suomesta ja muutti Hesan humuun, jossa sitten tutustui naisiin ja vakuuttui taipumuksestaan. Hän erosi miehestään, pitää tietty yhteyttä ja tapaa lapsiaan, mutta muulle perheelleen hän ei ole kertonut asiasta. Hän on seurustellut useamman naisen kanssa, tämänhetken tilannetta en tiedä. Hänestä oli helpompaa salata asia vanhemmiltaan, koska nämä eivät asiaa hyväksyisi...kuinka kauan salaisuus sitten pysyy onkin toinen juttu. Työpaikallaan hän on myös päättänyt olla hiljaa, mikä luultavasti on ihan viisasta...tai tiedä sitten.
Tee niin kuin sydämesi sanoo, jos naisen syli kutsuu, kutsuun on ehkä vastattava. Tuttavani kertomasta päätellen olen kuitenkin tehnyt kaksi havaintoa lesboelämästä: ongelmat ovat täysin samat kuin heteroillakin ja suhdetoimintaa vaikeuttaa se, että piirit ovat todella pienet. Eli tyyppi, jonka tapaat onkin ollut sen kanssa, jonka seuraavaksi tapaat....
Onnea kuitenkin tulevaan elämääsi, mikäli päätät tehdä uuden siirron, löydät varmasti tiellesi tukijoitakin.
Vastaan kumminkin, kun aihe kiinnostaa ja on tavallaan lähellä sydäntäni :-).
Eli minä en ole kyllästynyt perhe-elämääni, en seksiin mieheni kanssa ja silti minulla on vakituinen tyttöystävä. Muita ihmisiä en halua kuin nämä kaksi, elämäni tärkeintä; mieheni ja rakastettuni eli "veri ei vedä" mihinkään. (Ja nyt tietysti suljen lapsen pois tästä kuviosta - hän kuuluu ilman muuta tärkeisiin ihmisiin, mutta eri tavalla).
Miksi mies kyllästyttää? Onko seksi ollut aina samaa räpeltämista vai onko se joskus ollut hyvää ja tyydyttävääkin? Oletteko olleet kauan yhdessä? Näitä kausia ja vaiheita tulee kaikille.
Tietääkö miehesi, että haaveilet naisista, ja jos tietää, mitä mieltä hän on siitä?
En halua olla kehottamassa ketään avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin, mutta en myöskään väitä, etteikö sekin voisi olla hyvä ratkaisu toisinaan :-). Kuten sanoin, elän itse tuplasuhteessa ja meillä tämä homma toimii. Rakastan miestäni ja kun todellakin täysin odottamatta kohtasin "elämäni naisen", en halunnut romuttaa perhettäni sen takia (minkä lisäksi myös rakkaani on perheellinen ja halusi yhtä vähän erota omasta perheestään). Yllättäen pystyimme luomaan tämän, toimivan tilanteen, jossa minulla on "lupa" rakastaa myös tyttöystävääni, eikä hänen olemassaolonsa uhkaa perhettäni tai perhe-elämääni ja päinvastoin.
Asioilla on taipumus järjestyä, kun uskaltaa katsella avoimin silmin :-). Ratkaisuja on monenlaisia.
Mitä tuohon ystävyysasiaan tulee, niin taitaa olla enemmän kuin yleistä, että jos menee kertomaan bi-seksuaalisuudestaan, saa aina jonkinlaisen järkyttyneen reaktion. Ainakin itse olen huomannut näin; jos kerrnt heteroystävälle, että pidän myös tytöistä, ystävä pelästyy ensin, että aion iskeä hänet. Kun sitten lisään, että en minä sinusta ole kiinnostunut, hän yleensä reagoi suuttumalla; "mikäs minussa on vikana" :-D.
Olen itse naimisissa ja 35 vuotias. Noin vuosi sitten alkoi etsintä ja naisten maailmaan tutustuminen ja sitä kautta myös sivusuhde naiseen mieheni rinnalla. Mies on toistaiseksi hyväksynyt tämän ja kaikki on ollut melko hyvin, mutta vaikka rakastan heitä molempia, en usko että voimme ikuisuuksia olla näin. Minun on lopulta valittava tai sitten asia ratkeaa itsestään niin että joku meistä kyllästyy tilanteeseen tai naisystäväni tai mieheni löytää uuden rakastetun. Olen vain toteuttanut sen mitä sydämeni on kaivannut ja olen löytänyt hyvin paljon, mutta ei ole helppoa olla tällaisessa kaksijakoisessa tilanteessa. Toisaalta kaksijakoisuus on aika paljon päässäni, sillä koen huonoa omaatuntoa siitä että minulla on kaksi rakasta, vaikka periaatteessa mieheni ja naisystävänikin hyväksyvät tilanteen.
Mutta tuntuu että nyt on joku buumi menossa yli kolmekymppisten naisten keskuudessa. Joka tuutista tulee nyt uutisia siitä miten se ja se on mennyt naisen kanssa yhteen ja niin edelleen. Onko todella niin että naiset uskaltavat nyt rohkeammin olla mitä ovat ja toteuttaa lesbouttaan tai bi-seksuaalisuuttaan, vai etsivätkö naiset kadotettua naiseuttaan muiden naisten sylistä. Meidän yhteiskunta vieraannuttaa naiset itsestään suosimalla kovia arvoja, kilpailullisuutta, jätkämäisyyttä jne. Moneista naisistakin on tullut hyviä jätkiä, jotka kilpailevat miesten kanssa enemmän tai vähemmän, mutta emotionaalisesti nainen jää tyhjäksi, kylmäksi ja yksinäiseksi tässä maailmassa. Toisten naisten avulla ja kautta voi yhteys siihen omaan pehmeään puoleen löytyä uudelleen; saa hoivata ja antaa hoivaa ja kokea tunteiden tasolla syvää yhteyttä ja läsnäoloa. Mutta onko tämä vain ohimenevä vaihe vai todellista seksuaali-identiteetin muuttumista?
Ja on kuulkaas olevinaan niiiiiiiiiiin muodikasta, ja kaikki osapuolet hyväksyy (= naisten miehet hyväksyy, kun tyttöjen kesken jutut ei ole yhtään mitään. Hyvää pikkusievää viihdettä muijille sillä aikaa, kun pojat painaa vieraissa tai keskenään. JA KAIKKI HYVÄKSYY SENKIN, 'kun kaikilla oli niin mukavaa').
Ja naisia vaan vedätetään tullen mennen.
Lapsia vaan tulee, kun housuitta nukutaan. Kukapa heistä sen enempiä välittäisi. Ovat aivan mukava isovanhempien ilo -niin viihtyvät sitten hekin.
Ja yhteiskunta ihan kivasti on järkännyt kaikkea askaretta ja siinä samalla huolenpitoa skideille.
MILLOIN
NAISISTA
TULI ARVOMAAILMALTAAN ÄIJIEN KALTAISIA
B A R B A A R E J A ?
Silloin, kun heidän ihmissuhdepelissään ei olllut muuta vaihtoehtoa valittavissa kuin se 'ainoa vaihtoehto'.
IHMINEN ON HYVÄ HUIJAAMAAN ITSEÄÄN.
Jäin itsekin oikein miettimään, varsinkin tuota, mistä tämä "buumi" mahtaa johtua. Tosin en ole huomannut mitään buumia, jos ei oteta lukuun sitä, että kun olen itse uskaltanut sanoa ihmisille, että elämäntilanteeni tai seksuaalinen suuntautumiseni on tämä, moni (yllättävän moni) on sanonut, että heillä on samoja tunteita, ajatuksia jne.
Arvojen kovenemisesta en osaa sanoa mitään, mutta luulen, että jonkinlainen... emotionaalinen nälkä meillä naisilla on. Kaipaus kokea ja tuntea jotain, mitä ei ehkä mieheltä saa. Omalta kohdaltani voin sanoa suoraan, ettei mieheni varmaan koskaan kykene samaan hellyyteen, ymmärrykseen kuin rakastettuni. Tietynlaiseen "yhteyteen", joka syntyy siitä, että minä ja rakastettuni olemme samanlaisia. Samaa sukupuolta. TAI sitten sillä ei ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa, vaan kyse on siitä, että olen löytänyt rinnalleni sen ihmisen, jota olen koko ikäni kaivannut :-). En tiedä.
(Ja tässä vaiheessa haluan sanoa, että mieheltäni saan jotain, mitä rakastetultani en.)
"Saa hoivata ja antaa hoivaa ja kokea tunteiden tasolla syvää yhteyttä ja läsnäoloa."
Juuri näin... kiteytit sen hyvin.
Varmaan on myös niin, että nykyään saa olla enemmän sitä, mitä on. Lesboja tai biseksuaaleja ei enää pääsääntöisesti pidetä kummajaisina. Kun ei välttämättä saa torjuntaa omana itsenään, uskaltaa ehkä olla juuri sellainen kuin on.
Minun tilanteeni poikkeaa sinun tilanteestasi siinä, että minulla ei ole ollut mitään "etsintä"-vaihetta sitten seksuaalisen heräämiseni tuossa päälle 2-kymppisenä. Siis että löysin rakastettuni ihan vahingossa; tutustuminen ja ystävystyminen, joka kasvoi niin syväksi rakkaudeksi, ettei meistä kumpikaan ollut aiemmin kokenut sellaista. Rakastaa miestä ja rakastaa naista kun tuntuu olevan erilaista :-).
Jos olisimme molemmat sinkkuja, luultavasti olisimme muuttaneet yhteen, mutta koska meillä molemmilla on perheet, joita emme missään tapauksessa halua jättää, tämä tilanne on enemmän kuin ideaali. Pitkähkö avioliitto on kuitenkin muovautunut (molemmilla) hyväksi ja toimivaksi, mitä ei kummankaan sivusuhde uhkaa. Pelisäännöt on sovittu ja niistä on pidetty kiinni, niin me kuin armaat siippammekin. Huonoon omatuntoon ei ole syytä :-).
MIKSI
ukkojensa kunnon vaimot ja perheenäitylit
EDES MIETTII miten pistää oma ja siinä sivussa perheensä sekä niiden "koekaniini-ihmisten", "turistikohteiden" (eli toisten naisten ja heidän elämänpiirinsä) asiat
hyrskynmyrskyn,
kun samaan aikaan näiden vaimojen ja äityleiden äijät käy reilusti vieraissa värkkeihin katsomatta ?
LOPETTAKAA IKUINEN MARMATUS.
Ja pistäkää ne asiat kuntoon joihin ryhdyitte, niin naiset kuin miehetkin, sen ihmisenne JA muun perheenne kanssa.
Vai onko se niiiiiiin kivaaaaaaa ikuisesti mieluilla toinen toistaan mukavampaa ja kivempaa elämää, väännellä ranteita ja liihotella sekaamassa oma ja muiden parisuhteet? Silkkaa sekoilua aloittaa jotain ja jättää sitten kesken, kun lapaseen tulee ensimmäinen silmäpako -yleensä oman piittaamattomuuden ja sekoilun vuoksi.
Teitä riittää, tasapäähetskut! Vähemmistö- ja erilaisuusvaikeudet ovat aivan toisaalla. Kysykää vaikka lapsiltanne (Nyt olisi jotain asiaa heille, joita ette edes tavan kohelluksissanne huomaa, isit ja äidit.) tai naapureiltanne, niiltä samanlaisilta kuin te.