nigerialaisen kanssa perhe

lissuuu

Te jotka olette perustaneet perheen nigerialaisen kanssa, oletteko käyneet puolisoineen kotimaassa? Meillä on kaksi lasta ja puoliso haluaisi että lähtisimme Nigerian. En ole käynyt Nigeriassa, koska tapasimme briteissä ja asuimme siellä kunnes erikoisemme syntyi. Millaista Nigeriassa on? Entä mitä pitäisi ottaa huomioon kun matkustaa kahden pienen lapsen kanssa?

11

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minävain78

      En ole käynyt

    • KySäSe

      Eikös miehesi ole kertonut sinulle, millaista Nigeriassa on? Luulisi, että olisi joskus tulut puheeksi, kun olette niinkin kauan olleet yhdessä, että lapsia on jo kaksi.

      • lissuuu

        On toki, mutta onhan se niin että me näemme oman kotimaassa aina hieman eri silmin kuin ulkomaalaiset :) esim. Turvallisuus, hän kokee että Nigeriassa on suhteellisen turvallista, uutiset ja suurlähetystö taas muuta. Ja esimerkiksi Suomessa neljä vuodenaikaa aiheuttaa miettimistä ulkomaalaisista mutta ei me suomalaiset sitä minään koeta. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?


    • ettäniin

      Olen käynyt. Ei ollut miellyttävä kokemus lainkaan. Mieheni kertoi asuntojen ja hygienian olevan suht hyvää, mutta ite koin toisin. Sain mm. Ruokamyrkytyksen. En lähtisi pienten lasten kanssa ilman omia pilttejä. Turvattomuutta koin myös.

    • vaimoke87

      Itse miettinyt samaa. Onkohan pk-seudulla muita moku-perheitä joiden kanssa voisi vaihtaa kokemuksia? Meillä ei lapsia, vielä :)

    • lissuuu

      Onko hyviä kokemuksia?

    • Toivomus

      Jääkää kanssa sinne Nigeriaan!

    • Moikka. Olen käynyt monta kertaa (tosin meillä ei lapsia) mutta meillä monta ystäväperhettä jotka matkustaneet lapsineen myös. Olen viihtynyt aina loistavasti enkä ole kokenut mitään kauheuksia enkä ongelmia. Kokemushan riippuu tietysti hirveästi siitä minkälainen miehesi on,hänen perheensä oleskelunne sijaintipaikka/asunto ja miten hyvin on matkaan valmistauduttu ja omasta asenteesta.
      Pääkaupunki Abuja on on pitkälti kuin Helsinki. Lagoksen lentokenttä on aikamoinen kaaos ja kaupunki tupaten täynnä väkeä ja osittain tosi rähjäisiäkin alueita. Liikenne on aina tukossa jne. Mutta Lagos island on hieno kuin mikä 5 tähden hotelleja kauniita rantoja, kallista asuinaluetta jne. Pikkupaikkakunnillakin on kivoja rantoja mutta köyhempää seutua. Nigeria on vastakohtien maa. Siellä on poskettoman rikkaita alueita, keskiluokkaisia alueita ja sitten slummeja. Ihan riippuu missä päin oleilee. Kun matkustat miehesi kanssa sinulla tuskin tulee ongelmia. Ihmiset ovat sosiaalisia ja mukavia, kun itselläsi on kunnioittava ja huumorintajuinen asenne tulet varmasti paikallisten kanssa juttuun. Rahastaa toki ulkomaalaisia monet kauppamiehetja jotkin virkamiehetkin haluavat mutta miehesi kyllä tietää oikean hintatason. Ota hyvä matkavakuutus jos tarvitset sairaala hoitoa lagosissa ja abujassa on hyvät yksityisairaalat. Kaikki lääkkeet mukaan kotoa ja riittävästi matkakassaa nii pärjäät hyvin. Olen itse asunut tuttavilla vaatimattomissakin oloissa, mieheni varakkaiden vanhempien ja sukulaisten hienoissa omakotitaloissa sekä hyvissä että ei niin hyvissä hotelleissa. Kaikkialla on perusasiat toimineet.halpaahan ei nigeriassa ole toisin kuin voisi luulla. Kulttuurishokki varsinkin liikenne ja joidenkin paikkojen köyhyys ja likaisuus voi olla mutta riippuu paljon tosiaan siitä paljonko on maailmaa nähnyt ja onko hirveä hienohelma:) Valkoihoisia siellä ihaillaan ja kunnioitetaan (ihan tarpeettomastikin)että enemmin sinua siellä hyysätään kuin huonosti kohdellaan. Toki nigeriassakin on alueita joissa ei ole niin turvallista, mutta pääasiassa tämä pätee pohjoiseen. Illalla ja yöllä ei kannata yksin kaduilla hortoilla tietenkään. Tosin mieheni vanhempien asuinalue on aidattu ja vartioitu joten kyllä minä siellä ihan saatoin kulkea millon lystäsin. Tässä joitain ajatuksia. Toki siellä kyllä sitten näkee semmosia palatseja ja varakkuuttakin mitä ei suomessa näe missään. Lapsia kannattaa toki pitää silmällä varsinkin paikoissa joissa teitä ei paikalliset tunne, eikä jättää heitä yksin kuljeksimaan. Ihan vaan oman mielenrauhan takia niinkuin missä tahansa suurkaupungissa.

    • Niin ja kuuma siellä on varsinkin tammihelmikuun tienoilla että vettä saa ryystää pilvin pimein, loppuvuodesta sitten vähän viileämpää. Toisin kuin joku aikasempi kommentoija olen syönyt kaikkea myös kojuista ja jätskiä tienvarsimyyjiltä enkä ole koskaan mitään ruokamyrkytyksiä saanut. Ei voi toinen tietenkään sanoa miten itse tulet matkan kokemaan. Lasten kanssa reissaaminen on varmasti jo sinällään rasittavampaa kun kaksin aikuisina. Asioiden hoito ei siellä suju yhtä vaivattomasti kuten suomessa(esim matkapuhelimen internet ajan lataaminen jne) mutta ei nämä nyt mitään ylitsepääsemättömiä asioita ole. Varmasti viihtyvyyteesi eniten vaikuttava seikka tulee olemaan majoitus. Jos se on hyvä muut asiat ei mitenkään rassaa. Kaupoista saa vaippoja ja kaikkea muutakin, tosin hinnat suomen tasoa. Jos lapsesi on pieniä varmaan jotain ruokia ehkä ottaisin mukaan jonkun verran. Rokotukset on syytä huolehtia kuntoon, keltakuumerokotus on pakollinen maahan pääsemiseksi, myös muita rokotuksia tarvitaan, plus malaria lääkitys kaiken varalta(en tosin ole itse malariaakaan koskaan saanut)selvitä myös viisumi asiat nigeriaan ei pääse ilman viisumia. Itselläni on oleskelulupa jonka saa nigerialaisen puolisona paikallisesta maahanmuuttovirastosta.

    • Lisäksi semmone asia hyvä huomioida että mitään paikallista julkista liikennettä ei pysty normi eurooppalainen käyttämään, että yksityisautolla täytyy liikkua kaikkialle. Tosin pitkiä matkoja voi tehdä bussilla niihin on omat yhtiönsä joilla hyvät suomalaistasoiset autot. Kävellen pääsee kulkemaan vaan ihan keskusta alueilla, toreilla ja asuinalueen lähialueilla! joten auto pitää olla käytössä ehdottomasti. Muuten siellä ihmiset elää ihan normaalia arkielämää kuin täälläkin. Uutisiin ei kannata ainoana tietolähteenä nojautua uutiset boko haramista koskee pohjoisen kehittymättömiä islamilaisia alueita muu nigeria on keskivaiheilta etelään kristittyä aluetta joissa paljon liike elämää ja länsimaisia ja muita business matkailijoita ja kehittynyttä kaupunki elämää joten eroa on kuin yöllä ja päivällä. Olen ollut nigeriassa myös silloin kun 2 kertaa pääkaupungin laitamilla missä kaikki suurlähetystötkin on oli autopommi isku mutta turvatoimet nostettiin sen jälkeen niin korkeiksi ettei pääkaupungissa ole boko harameja enää näkynyt. Enkä silloinkaan kokenut mitään turvattomuutta. Ihan yhtä hyvin voi helsingin metrossa saada kirveestä päähän. Ihmiset aina maalailee kaikkia kauhukuvia kun ei ole omia kokemuksia ja uutisissa näytetään joistain maista aina vaan jotain surkeeta köyhyys pusikkoa. nigeria on tosi iso maa kyllä siellä muutakin on kun savimajoja :)

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2783
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2360
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2140
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1924
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1776
    6. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1757
    7. 132
      1744
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1491
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe