Feikkiä..

Olen suhteellisen vanha ainakin niiden mielestä, jotka kyselevät koko ajan "eikö se ole jo korkea aika tehdä lapsia!" Pääsen melko helpolla kun sanon, että on ollut vaikeuksia saada kuin että sanoisin ettei meille vauvoja toivota. Toivoisin ihmisten ymmärtävän ettei kaikki kertakaikkisesti halua lapsia eikä niiden tarvitse olla lapsivihaajia. Minä ainakin rakastan suuresti veljieni viittä lasta. Onko kohtalotovereita vai eksyykö ne tälle keskustelupalstalle?
2339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joo, voisin sanoa olleeni kohtalotoverisi.
Paitsi että pari keskenmenoa sekoittivat muuten niin rationaalisen pääkoppani.

Jep, ei lapsia tarvitse kuitenkaan kaikkien tehdä. Sosiaaliset paineet ovat joskus turhan ankaria, etenkin lastenteon ollessa yksi luonnollisimpia tapahtumia ihmiselossa.

Älä ole kuitenkaan turhan ankara, voihan sille lapsi-asialle antaa vähemmänkin painoarvoa, vaikkakin luulen asian painavan sinua syystä tai toisesta, kun siitä tänne kirjoitat.
"Vauvakuume".. ;)

Äänestä

"Pääsen melko helpolla kun sanon, että on ollut vaikeuksia saada kuin että sanoisin ettei meille vauvoja toivota."

Miksi et voisi vain sanoa niinkuin asia on. Se on teidän valintanne eikä sitä tarvitse pyydellä anteeksi. Suoraa ja rehtiä puhetta eikä ontuvia selityksiä....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elviira kirjoitti:

Olen suhteellisen vanha ainakin niiden mielestä, jotka kyselevät koko ajan "eikö se ole jo korkea aika tehdä lapsia!" Pääsen melko helpolla kun sanon, että on ollut vaikeuksia saada kuin että sanoisin ettei meille vauvoja toivota. Toivoisin ihmisten ymmärtävän ettei kaikki kertakaikkisesti halua lapsia eikä niiden tarvitse olla lapsivihaajia. Minä ainakin rakastan suuresti veljieni viittä lasta. Onko kohtalotovereita vai eksyykö ne tälle keskustelupalstalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu