Onpas tullut aika heittää loppuunpalaneet kyntilän jäänökset roskikseen. Itsenäisyyttä ne paloivat 2 tuntia ja alku yön lumilyhtyinä sammuen sitten omia aikojaan. Aivan niinkuin viimeisetkin itsenäisyyden rippeet katoavat Brysseliin, Suurten maiden käsittelyyn.Siellä päätetään meidänkin vähälukuisten suomalaisten asiat. Suurin uhrauksin taisteltu kotimaa muuttuu vähin erin vieraiden asuttamaksi.
kaksi kyntilää
Eemelin isä
15650
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
lahja, kun avautui mahdollisuus liittyä EU:hun.
Ainut turva tulevaisuutta varten on olla suuremman yhteisön osa. Itänaapuri on kehitysvaiheessa ja täysin arvaamaton.
Sieltä tulevan uhan torjunta ei käy liittymällä Natoon, sillä pienikin selkkaus Naton ja naapurimme välillä tekisi Suomesta taistelutantereen, joka tuhoaisi kauniin kotimaamme ja tekisi siitä asumiskelvottoman pitkiksi ajoiksi.
Jatka nyt itse ajatusrataa, miksi joku tulisi puollustamaan euroopasta meitä, ellemme olisi osa unionia?
Tosi asia on se, että amerikkalaiset tarvitsevat aina pienen sodan, sisäpoliittisista syistä. Miksi ei venäläiset?
ärri mörri ärrin mörri. Varsin hyvin tietänet mitä kaikkea liittyy hajoavaan neuvostoliittoon jossa, vomakeinoin yritetään pitää jättiläistä kasassa. Mitä kaikkea meillä on aiemmin tehty puolustus strategian kanssa. Mitkä olivat nato kykennät ennen EU:ta Miksi nyt ajetaan, maamiinojen purku ohjelmaa lävitse. Tiettävästi niissä ei ole vammautunut ainuttakaan suomalaista. j.n.e.
Pullosta ei tällä palstalla kannata avata korkkia, se johtaisi ainoastaan typeriin väittelyihin.
Kynttilät sammui ärri !
Milloin olemme saaneet avun lännestä?
Yksin olemme joka tapauksessa, vaikka olemmekin Eu:ssa. Olemmehan sopiva puskuri tässä rajalla.
monelta suomalaiselta aikasemmin ja osalla se ei ole koskaan syttynytkään.
Olemme kaikki ajattelevat suomalaiset samaa mieltä maamiinoista, ne eivät vahingoita ketään varastoituna.
Väittely muuttuu aina typeräksi, jos kapasiteetti jää vajaaksi ja pyrkii keskustelun ylläpitämiseen, siitä huolimatta.
Ei pitäisi heittää kissaa pöydälle pelkän intuition pohjalta.
rakentavasti. Milloin me suomalaiset olemme antaneet länteen jotakin, jonka perusteella voimme olettaa heidän auttavan meitä?
Ystävyys luodaan pitkän yhteistoiminnan tuloksena ja meidän pitää olla valmiit puollustamaan ja auttamaan myös heitä.
Ystävyys on valitettavasti molemminpuolista toimintaa.
Pitääkö sitä kotieläimetkin ottaa rekvisiitaksi, jos alkaa riepoa. Minkäs minäkään sille voin miten maailma pyörii, vaikka kuinka joka päivä pelkäisin terroristeja tai sureksisin maamiinoja. Korkeintaan voin laittaa nimeni johonkin adressiin, niinkuin tehtiin Mandelan vapauttamiseksi aikanaan. Eikä tarvitse nytkään sinun siellä ärhennellä tai mainita ettei voi kauhalla vaatia kun on lusikalla annettu, tottahan se on.
välillä niin hirveä, että hermostuu. Suottahan immeinen ärsyyntyy, vaikka on ärri. Eihän se lukkoonmennyt korva/silmä ota vastaan määräänsä enempää.
Joten sytytän vaikka hellaan valkean ja säästän tuikut jouluksi.
Politiikassa ei ärre ole yksinkertaisuuksia. Kaikki on sidoksissa johonkin muuhun. Rakentava kysymyksesi sinällään on varsin yksinkertainen. Tyydyttävä selventä vastaus siihen ei olekkaan enää yksinkertainen.
Nähtävästi näytät kaipaipaavan syvyyttä näihin palsta keskusteluihin ja itselläsi nähtävästi onkin omavisio asioihin.
että, mör, mör, mör.
Mitä sitten itse tekisit maailmaa parantaaksesi?. Mielipiteitä voi aina julkituoda, mutta jos pitäisi oikein tehdäkin jotain, niin mitä....?
Niin kuinka?
Ystävyys molemminpuolista toimintaa ja sanoit valitettavasti. En ymmärrä, paitsi jos olet tottunut vain kaiken muun yksipuolisuuteen. Saat taas aiheen örvistellä, mutta olkoon.
Eipä tässä ole tarvis örvistellä, eikä Elvistellä. Olen jonkin verran perehtynyt EU:n asioihin. Brysselistä saan postia säännöllisesti. Lähihistoriaan olen myös perehtynyt. Samoin tutustunut,sotahistoriasta, aseveljiimme ja niihin vierasmaalaisiin jotka, vapaaehtoisina osallistuivat sotiimme. Tämä ei ole oikea forumi käsitellä tämän tapaisia asioita. Suon mieluusti sinulle oman mielipiteesi olkoon se mikä tahansa.
Leikitään me vain täällä tonttu leikkejä syödään leikisti pipareita. Silloin ei tule riitaakaan.
Mutta se kysymykseni, miksi valitat sitä, että ystävyyden pitää olla molempiin suuntiin kulkevaa,siihen et vastannut,vai tuliko vaan tavan vuoksi tuo 'valitettavasti'? Olet aivan oikeassa siinä, että EU:n ja muutkin maailman asiat saavat ratkoa ne, jotka niitä valmiiksi mielipiteiksi pureskelevat, minä nakertelen sinun kanssasi näitä nissejä ja nasseja. Ja saat sinä vaikka Elvistelläkin, voisi näyttää jopa mukiinmenevältä!
Enpä ole tuota tullut sanoneeksi. Lukaseppa tarkemmin. Tähän ketjuun olen kirjoittanut Eemelin isänä.
Niinpä näytän tehneen, nöyrimmät anteeksipyyntöni ja risun räpsäys itselleni ja ärrille. Mitäpä tämmöisen nimimerkin ottanut muutakaan, kuin samaistua itseensä!
sitä.