En ymmärrä miksi noita Kokkolassa olevia kokkoja pitää polttaa valoiseen aikaan? Siinä ei ole tunnelmaa.
Miksi noita kokkoja poltetaan valoisalla?
Pimeällä
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kokonpoltothan ovat hyvin pitkälle lastenjuhlia. Tosin joskus kokkojen kulta-aikaan saatettiin tehdä niin, että ensin seitsemän aikoihin sytytettiin erillinen lastenkokko ja pääkokko sytytettiin vasta myöhemmin. Nykyisin porukkaa ei taitaisi riittää kahdelle kokolle.
Lisäksi pääsiäisen ajankohta vaihtelee noin kuukaudella ajalla 22.3.–25.4., joten jos kokko halutaan polttaa joka vuosi pimeässä, tuolla loppupäässä kokkojen sytyttämistä jouduttaisiin odottamaan klo 22-23:een asti. Alkupäässä toki ei ole ongelmaa, kun lisäksi eletään talviajassa, joka tuo pimeän tuntia aiemmin kuin kesäaika. Pimeä tulee silloin jo klo 19 kieppeillä.
Kokko poltetaan juhannuksena. Lapsena se oli kesän päätapahtuma ja aina samaan aikaan - aattoiltana kello 18.00. Joten vain hörhöt ja noita-akat polttavat kokkoa pääsiäisenä...
Juhannuskokkohan se vasta hippi meininkiä onkin. Onko realisti myös hippi?
"aattoiltana kello 18.00" Perhossa ei siis mitään tapoja! Ja sen kyllä huomaa myös tästä Perhosta karkotetusta Reijosta!
Mitä noita lapsia hyysätään? Ei ne ymmärrä kokoista mitään. Ihminen on täydessä iskussa vasta 16-20 vuotiaana. Liian paljon hössötetään lasten vuoksi. Monesti kun tapahtuu joku onnettomuus niin surraan järkytyksenä jos joku kaksi vuotias kuoli. Enempi suren jos joku 30-40 vuotias kuolee. Ihminen parhaassa iässä on suuri menetys jos kuolee. Kaikki se koulutus ja kokemus katoaa. Kaksi vuotias taasen on vielä melko toukka, ei paljoa maailmasta tiedä. Tämä on vaan mun mielipide. Ei pidä loukkaantua. Ja HUOM! Itellä on lapsia pieniä ja vähän suurempiakin. Ajattelen vain järjellä asioista.
Niin aivan sama ei tarvii pimeää odottaa että lapset voi osallistua, eiköhän se tärkein ole kuitenkin elävä tuli mikä kokossa....
"Miksi noita kokkoja poltetaan valoisalla?"
Kuka ne pimeällä näkee?