Olen myymässä vanhaa Nikon coolpix 880 legendaa, joka aikoinaan oli kovasana. En vain osaa oikein päättää minkälaista hintaa kyseiselle vehkeelle voisi laittaa. Kamera on aikoinaan maksanut paljon varsinkin 2x telejatkeen kera, mutta tiedän, sillä hintalapulla ei ole nykyään mitään merkitystä. Ajat ovat muuttuneet.
Kamera on toimiva kokonaisuus, joten jos sillä joku haluaa kuvailla niin siitä vaan, itse pidän sitä enemmän antiikkivehkeenä, joten kamera sopii oikeastaan vain keräilijälle.
Kameran kennossa on muutama rikkinäinen neon-pikseli, mutta sepäs ei "koriste-esineessä" haittaa pätkääkään. Ulkopuoli kuitenkin täysin ehjä ja naarmuton, pientä kulumaa laukaisu-nappulassa luukuunottamatta.
Nyt "antiikkia"!
5
175
Vastaukset 5
- tonnikalavale
jos oot myymässä, etkä antamassa, niin pyydä tonni
- Digi_digi
Ostin aika lailla samaa tasoa (3,3 Mpix, 3 × zoom) edustavan Canon PowerShot S20 -kompaktikameran toukokuussa 2000. Markka-aikaa elettiin, ja maksoin ostoksestani vara-akun ja parin lisä-muistikortin kanssa euroissa laskien pyöreästi tonnin verran.
Kamera lojuu jossakin pöytälaatikkoni uumenissa edelleen enkä epäile, etteikö se toimisikin (akut tosin saattavat olla eri mieltä). Tonnin pyytäminen tästä vekottimesta voisi silti mennä vähän optimismin puolelle. ☺ - Talouskriisi
Tonni suottaapi olla hiukkasen liikaa tälläisenä lamanaikana :D
- BöööörnRunkku
"Tonni suottaapi olla hiukkasen liikaa tälläisenä lamanaikana :D"
Kyllähän, se kun kaikki rikkaat lähtee ruotsiin, veropakolaisikis, tarkoittaa ihan vaan, että menköön sinne läskiperseet.
Kapitalismi on kapitalismia ja jos ei rikar hurri tajuu, niin menkööt sinne minne ovat aina uhkailleet menevänsä :-)
Saatanan rikkaat kitisevät homot.
- 920
Nikon Coolpix 990 pokkari oli oikeastansa vitsi. Koko 2-vuotisen ajan mitä se mulla oli, se pölyttyi hyllyllä. Akunkesto ja AF-tarkennus oli ihan persustasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS682113Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.14871Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52766Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43692- 43671
- 47624
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35574- 49560
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29556