Nuorten ”ei-uskonnollisuus” lisääntynyt
Nuorisobarometri 2014 kertoo myös syrjinnästä
Uudessa, vuoden 2014 Nuorisobarometrissa nuorten kokema syrjintä paljastuu niin yleiseksi, että syrjintä leimaa nuorten arkea. Syrjintäkokemuksia liittyy myös uskontoon tai vakaumukseen. Tieto antaa perustetta puuttua ongelmiin. https://tietoanuorista.fi/wp-content/uploads/2015/03/Nuorisobarometri_2014_web.pdf
Tutkimus kertoo uskonnottomien näkökulmasta myös positiivisia uutisia. Nuorten ”ei-uskonnollisuus” on lisääntynyt ja ”uskonnollisuus” vähentynyt reippaasti neljän vuoden aikana. Vuonna 2014 (suluissa vuoden 2010 lukema) ”ei-uskonnollisten” määrä on yhteensä 53 % (47 %) ja ”uskonnollisten” 23 % (35 %). Haastatellut ovat siis 15-29 -vuotiaita.
Syrjintäkokemukset liittyvät myös vakaumukseen
Nuorista 27 % katsoo itsensä vähemmistöön kuuluvaksi uskonnollisen tai uskonnottoman vakaumuksen vuoksi.
Pojista 23 % ja tytöistä 24 % pitää syrjintänä sitä, että koulun uskonnonopetus on pakollista evankelisluterilaisen kirkon jäsenille. Pojista 18 % ja tytöistä 19 % pitää syrjintänä sitä, että koulun yhteisissä juhlissa on uskonnollisia osuuksia. (Kuvio 4, s. 30.) Lukemat kertovat myös siitä, että nuorten ihmisoikeuskasvatuksessa on kehittämistarvetta, että syrjinnän tunnistaminen sekä tietoisuus uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden kaikista ulottuvuuksista on vajavaista.
Nuorista yhdeksän prosenttia (9 %) oli kokenut syrjintää uskontoon tai vakaumukseen liittyen (kuvio 9, s. 38). Lukemat ilmentänevät yksilöllisiä kokemuksia, ei niinkään rakenteellista syrjintää. Vähemmistön ihmisoikeusnäkökulmasta yhdeksän prosentin syrjintäkokemus koko väestöstä laskettuna on huolestuttavan suuri lukema.
Yksi kysymys unohtui
Tässä kohtaa on harmittavasti jäänyt kysymättä nuorten mielipide kokonaan tunnustuksellisiin uskonnollisiin tilaisuuksiin, kuten (koulupäivään liitetty) jumalanpalvelus tai hartaustilaisuus. Sehän on eri asia kuin koulun yhteisten juhlien uskonnollinen osuus (esimerkiksi Suvivirsi kevätjuhlassa).
Kevätjuhlan Suvivirren kannatus myös nuorten keskuudessa on suurempi kuin koulupäivään liitetyn jumalanpalveluksen kirkossa. Eihän jumalanpalveluksiin osallistuminen kirkossa kuulu kovin monien kotien katsomukselliseen tapakulttuuriin.
Opetushallituksen (www.oph.fi) vanhoissa ja uusissa (syksy 2014) ohjeissa uskonnon asemasta kouluissa on eritelty kolme erillistä asiaa, 1) opetus, joka on tunnustuksetonta, 2) koulun yhteiset juhlat ja niiden yksittäinen virsi ("sallittu") sekä 3) tunnustuksellinen uskonnollinen tilaisuus (kuten koululaisjumalanpalvelus tai aamuhartaus). Kohdasta 3 ei siis nyt Nuorisobarometrissa valitettavasti kysytty.
Kaikkinensa tämä vuosittain julkaistava, noin 2000 hengen kyselyyn perustuva tutkimus antaa tänäkin vuonna paljon hyödyllistä tietoa nuorten asioista kiinnostuneille, niin ammattilaisille kuin muille ihmisoikeustoimijoille.
Nuorisobarometri 2014: "ei-uskonnollisuus" kasvaa
2
138
Vastaukset 2
- lkjhg
Nuo positiiviset faktat joutuu saatanallisuutta Jumalan ja Jeesuksen Nimissä mainostavien rikollisuuden noitarovioille.
IHMISOIKEUDET OVAT LAPSIENKIN OIKEUKSIA EIKÄ VAIN LAPSIA RIKOLLISESTI KOHTELEVILLE RIKOLLISILLE.
Miekka sivistyksen "kristittyjen arvoja" kotona ja kouluissa puolustavia on politiikassa; kouluissa jne
MUTTA
MISSÄ ON LASTENKIN JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAISUUDEN JA IHMISYYDEN ARVOJEN PUOLUSTAJAT?
EI SE LASTEN SUOJELEMISEN VELVOLLISUUS OLE VAIN JEESUKSEN VELVOLLISUUS:
Mar 10:16
Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä
Toisin lapsia kohtelevien kohtelusta Jeesus opetti samassa tilaisuudessa näin:
Jeesuksen evankeliumia Luukkaan mukaan:
17:2 Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä.
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
18:6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
9:42 Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.
"Kastamalla" tule opetuslapsia vaan opettamalla!
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
28:20 "ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Kastamalla tulee eksytetyksi saatanaa jumaloivaksi uskontunnustuksen kaltaiseksi uskovaiseksi. - Usko-on-kirosana
Rikollisuus vähentyy sitä mukaan kun uskonnot menettävät merkitystään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 721148
- 1011110
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔75987Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23963Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen22907Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126890- 131840
- 58795
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27761Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6748- 45686
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46681Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka143652Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132652- 19637
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48620Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.58611- 48604
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80602- 35600