Milla antoi kätensä liukua pikkuhousujensa alle. Hän istui työhuoneessa työtuolilla tietokoneen ääressä. Hänellä oli yllään ainoastaan pikkuhousut ja silkkinen yöpaita. Kello oli jo paljon, mutta Milla ei ollut saanut unta. Hän oli pyörinyt sängyssä niin, että pelkäsi herättävänsä vieressään nukuvan Mikon, joten hän oli noussut sängystä, mennyt työhuoneeseen tietokoneelle ja eksynyt katsomaan pornovideota. Hän ei ollut saanut seksiä pitkään aikaan, koska he kumpikin olivat olleet töidensä uuvuttamia, mutta nyt, kun unettomuus oli osunut häneen, eivätkä työasiat olleet hänellä mielessä, hänen tarpeensa
muistuttivat häntä olemassaolostaan. Millan suusta pääsi vaimea ynähdys, kun hänen kätensä hipaisi kostuneiden huuliensa kätkemälle herkistyneelle klitorikselle. Hän oli juuri työntämässä sormeaan syvemmälle vakoon huulien väliin, kun hänenpäänsä nytkähti rajusti taaksepäin hänen hiuksistaan revittynä.
- Runkkaatko sä lutka täällä ilman lupaa, Mikon käheä ääni kuului hänen korvansa vierestä. Ennen kuin Milla ehti vastata mitään, uusi raju nytkäys hänen hiuksistaan riuhtaisi hänet tuolilta ensin polvilleen maahan ja jatkoi painamaan hänen päänsä lattiaa vasten. Mikon ote hänen hiuksistaan hellitti, mutta Milla tiesi, ettei se tarkoittanut, että hän saisi liikkua.
- Kädet selän taakse ja perse kunnolla pystyyn, Mikko sanoi lähes kuiskaten. Milla laittoi kätensä selkänsä taakse ristiin ja nosti takapuoltaan hänen yläruumiinsa painautuen yhä lujemmin lattiaan. Milla tunsi, kuinka Mikko repi hänen alushousunsa puoleen reiteen. Hetken jännittynyt odotus ja ensimmäinen läimäys napsahti Millan pakaralle. Hän inahti hiljaa kivun levitessä.
- Hiljaa lutka, Mikko sanoi ja antoi uudestaan kämmenensä läiskähtää Millan pakaralle saaden koko naisen heilahtamaan edestakaisin. Läimäys toisensa perään poltti Millan takapuolta ja kyynelet valuivat hänen silmistään. Kipu ja häpeä kiihottivat Millaa ja hän tunsi kosteuden leviävän jo reisilleenkin. Lopulta seuraavaa läimäystä ei tullutkaan enää ja kyynelehtivä Milla kuuli Mikon istuvan työtuolille. Hän olisi halunnut Mikon ottavan hänet siinä. Hän ei ollut koskaan ollut niin valmis ottamaan kyrpää sisäänsä sammuttamaan sitä poltetta, joka sai hänet huomaamattaan pyörittämään takapuoltaan kiihtyneen hengityksensä
tahtiin.
- Pane mua. Jooko pane mua, hän sopersi hiljaa poski lattiaa vasten.
- Tänne polvilleen, Mikko sanoi. Milla konttasi Mikon eteen nousi polvilleen Mikon eteen katse alas luotuna kädet taas selkänsä takana ristissä. Hän näki Mikon alushousujen pullottavan ja olisi halunnut vain tarttua niiden sisältöön, hieroa ja imeä sen täyteen mittaansa, saadakseen sen sisäänsä, mutta se ei
käynyt. Ei ennen kuin hän saisi luvan.
- Panettaako sitä lutkaa, Mikko kysyi rauhallisella äänellä.
- Joo, Milla kuiskasi hiljaa.
- Sä tiedät, ettet saa runkata multa salaa, Mikko jatkoi yhtä
rauhallisella äänellä.
- Joo.
- Rangaistukseksi sä et saa tänään mitään.
- Panisit edes ihan vähän, Milla nyyhki äkkiä kiihtyneemmin.
- Nyt lutka hiljaa, Mikko sanoi ja kaappasi jostain käsiinsä paksun mustan dildon. Mikko survoi dildon poikittain Millan suuhun. Milla tiesi, että hänen piti pitää dildo suussaan, vaikka se oli vaikeaa. Mikko ei halunnut Millan puhuvan enää. Mikko nousi seisomaan, ja laski alushousut jalastaan. Hänen puoliksi kovettunut elimensä kurottui tervehtimään Milla kasvoja. Mikko tarttui toisella kädellä Millan hiuksista painaen tämän pään lähemmäksi haarojaan ja toisella kädellä hieroi kyrpäänsä Millan kasvoihin. Kuuma kyrpä kovettui hetkessä ja Mikon hemgitys alkoi kiihtyä.
Milla kontillaan
0
1553
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742502Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721802Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461467Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2671465- 851292
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3921255Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3431232Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3681208- 1281185