Mulla on ihan älyttömästi stressiä tällä hetkellä ja tuntuu vaan että kohta tulee loppu. En kestä tällästä määrää stressiä. Oon muutenki tosi huono sitä käsittelemään.
Mulla on siis koulujutut jäljessä ja stressiä kertyy ku kaikki vaa odottaa et valmistun ja puhuu siitä ku mitää muuta ei maailmassa oliskaa ku koulu. Vaikka itelläni on ihan älyttömän huono olo. Tuntuu et kaikki vaan välittää miten koulu menee ja koulu on se ensijainen juttu joka menee mun elämänhalun ja onnelisuuden edelle. Ensinnäki opiskelen alalla jota vihaan. Halusin lopettaa ensimmäisen vuoden jälkeen mutta enpä saannut ja siitä hetkestä lähtien on pakotettu sitä koulua oikein kunnolla että loppuun asti on pakko mennä. Nyt on siis jäljellä enää jonkun verran. Yksi syy miksi olen jäljessä koulujutuissa on se ettei ole kiinnostusta ja minulla on myös masennusta.
Olen todella ahdistunut omasta olemuksesta sillä olen vasta jonkin aikaa sitten tajunnut tai ymmärtänyt miksi olen ollut ahdistunut suurimmanosan elämästäni enkä ikinä ole ollut tyytyväinen itseeni. Olen siis transgender. Vihaan itteäni sellasena kun oon ja mulla on hirveen alhanen itsetunto ja itseluottamus näiden asioiden takia. En ole uskaltanut kun vasta parille ihmiselle tästä kertoa enkä ole oikein pystynyt itseäni pahemmin vielä muuttamaan suuntaan johon haluan. Tekee pahaa katsoa itseäni peilistä kun nään jonkun joka en ole. Olen oikeastaan aina elänyt muiden odotusten ja toiveiden mukaan enkä ole koskaan oikein saanut aikaa miettiä kuka oikeasti olen. Nyt vasta olen alkanut sen löytää.
Kolmas asia joka stressaa on raha. Asun omassa yksiössä ja saan tiettyjä tukia. Mutta nyt vuokran maksettuani huomasin että tilillä on vaan 56e. Koska koulu asiat ovat tauolla, en tiedä saanko rahaa ollenkaan tämän jälkeen. Ja jos näin on, minun on selvittävä sillä 56 eurolla noin kesäkuuhun asti kunnes saa hakea jotain tukea kesälle. Ja ihan näihin tukien liittyen, mistä voisi opiskeleva nuori saada lisää rahaa? jos kesätöitä tai sun muuta ei ole? Saan siis opintotukea ja minulla on myös opintolaina. Mutta näistä kumpikaan ei tule kesän aikana.
Tuntuu että pää räjähtää enkä kestä tällästä määrää stressiä. Oli pakko päästä avautumaan ja vähän kysellä.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Piä välivuosi, mieti sillon mitä touhuat... hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty...
mutta jos ei opiskele saako silloin mitään tukia? Välivuosi kuulostaa omaan korvaan hyvältä, mutta ei siitäkään mitään apua pahemmin ole jos ei ole rahaa jolla maksaa vuokrat ja muut..
Plus, vanhemmat on enemmän kun jyrkästi sitä vastaan, sillä silloin "koulu venyy ja aikaa menee hukkaan." Niillä kun on vaan kiire mun valmistumisen kanssa ja se on niille kaikkein tärkein... Olen toki jo täysi ikäinen, mutta vanhemmat vaikuttaa vahvasti.
Ja toki tiedän että töillähän sitä rahaa saa, mutta jos ei vaikka saa töitä tai tarpeeksi rahaa siitä jolla sitten elellä.
Ei jaksanu lukee ku eka rivin, mut ota löysin rantein
No omia ajatuksia sun muutahan siinä vaan auon jne, mut sitä tässä yritetään, mutta se vaan että tulee kauheeta painostusta joka suunnasta ihan kokoajan.
Hei! Voisit kysyä toimeentulotukea sosiaalitoimistosta. Helppo sanoa, mutta älä anna periksi. Niin tuttua juttua nuorten kanssa tuo kun kaikki on vielä niin alussa. Asioilla on kuitenkin taipumus lutviutua. Jos olet pulassa niin myös seurakunnasta kannattaa kysyä ruoka-apua ja rahaakin tietääkseni kertaluontoisesti saa kriisitilanteissa. Siis diakonissalle soitto.
Tottahan ne omaiset toivoo että koulu sujuisi ja saisit opiskelut päätökseen, mutta jos oikein masenttaa niin se on kyllä hoidettava ensin. Jos siltä tuntuu hae apua koulutetveydenhuollon kautta .
Niin toimeentulotukea kesäksi?
Se on ihan suunnitelmissa hakea, mutta onko mitään muuta?
Ja yritän tässä setviä asioita, mutta tuntuu että menee vaan enemmän solmuun eikä loppua näy.
Tuntuu vaan että muille se mun koulu on tärkeempää ku mulle itelleni. Ja se että kauhee painostus kokoajan että nopeesti koulut loppuun ja töihin.
Olinko eka??
Olit ensimäinen joka pyllisti ja minä saan tulla perässå minun banaanin kanssa