Hei, olemme asuneet noin puolivuotta juuri valmistuneessa omakotitalossa jossa on vesikiertoinen lattialämmitysjärjestelmä ja lämmönlähteenä on kaukolämpö. Mieltäni on askarruttanut muutama asia, jota olen kysynyt eri lvi urakoitsijoiltakin, mutta selkeää vastausta ei oikeen kukaan ole pystynyt antamaan. Nyt kuulisin mielelläni käyttäjien kokemuksia.
Meillä lattialämmityksen paine on 1 bar. Tämä on laskenut ensimmäisen kerran 0,85bariin, jolloin urakoitsija lisäsi vettä ja paine taas 1bar. Tästä meni noin puolitoista kuukautta ja paine oli laskenut vajaa 0,15baria. Tällöin katsottiin vielä paisunta-astian vastapaine verkostosta paineen ollessa poissa ja vastapaine oli 0,5 baria. lisättiin vettä ja asetettiin paine 1 bariin. Tuosta aikaa on nyt noin kuukausi. Paineet pysyivät ja hieman elivät n 0,98 - 1,02 barin välillä tähän päivään, jolloin paine oli aamulla noin 0,95baria. Kiertoveden asetusarvot ovat: 20C = 24C, 0C = 29C, -20C = 34C.
Olen tarkastanut ylipaineventtiin, eikä sieltä nokota, sekä kaikki jakotukit käyty läpi mahdollisten vuotojen havaitsemiseksi. Kaikki tosin sanoivat, että kuukaudessa 0,1barin paineen väheneminen ei voi johtua vuodosta, koska painehävö on niin pieni, tiedä sitten.
Kuinka teillä muilla tuo paine elää / tippuuko se kun kiertovesi viilenee lämpimillä ilmoilla / kesällä ?
Ei täs nyt suurta paniikkia ole, mutta olisi mielenkiintoista kuulla, että kuinka muilla on ?
Vesikiertoisen lattialämmityksen painen lasku/elo
Antrust
2
65
Vastaukset
Kyllä sitä vettä saa lisätä vielä pitkän aikaa, vesi sisältää ilmapartikkeleita ja poistuvat vähitellen ilmanpoistoventtiilien kautta, lisää vettä ja pidä venttiilit auki.
- Anturi
Kyllä se paine vaihtelee veden lämmön mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m372756Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.891194Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia
Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.127999Oliko mies vetäytyminen
Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.62995Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos82921- 66917
EU:lta tyly ratkaisu Temulle
On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta102852Oon tässä pohtinut että se nainen
Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle70815Nainen on ihana
ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?25728Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä
Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi30694