Hei,
Olen ikäväkseni huomannut että facebookin (viimeisin versio ipadille) keskusteluikkuna on typistynyt. Näen enää vain 9 ystävääni chat barissa. Muita ystäviä on haettava haku toiminolla jolloin löydän heidät kyllä mutta en näe nimen ja kuvakkeen vierellä edes heidän statustilaansa. Kuvaketta painattessa aukeaa sitten fb messenger keskuteluikkuna josta vasta näkyy heidän statustilansa. AppStoressa fb:n viimeisimmän version esittelykuvissa näkyy että keskuteluikkuna olisi edelleen samanlainen kuin ennenkin. Mutta minulla ei näin ole vaikka olen tehnyt mitä. Jokin aika sitten kun kirjauduin ulos facebookista niin välillä sain keskuteluikkunaani kaikki ystäväni. Mutta nyt ei enää pitkään aikaan ole tullut kuin typistetty lista.
Eihän tämä nyt maailmaani kaada mutta mielestäni kuitenkin harmillista kun ei enää nää kaikkia ystäviä keskusteluikkunassa. Mikäköhän lienee uuden typistetyn keskuteluikkunan idea? Onkon kellään muulla näin?
Lisäyksenä vielä että Iphonessani fb:n keskusteluikkunassa näkyy edelleen kaikki ystäväni (siis ne jotka eivät ole "piiloutuneet"). Iphonessa onkin fb:n vanhempi versio.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.