Taas uusi todiste kompetenssivajeesta! [Osa 127]

"Suomessa lannoitteiden hinnat ovat kallistuneet lähes 50 prosenttia viidessä vuodessa, kun muissa EU-maissa nousua on vain 20 prosenttia, jos sitäkään", itkee objektiivinen tiedonvälittäjä, mediamestari MaaseudunTulevaisuus -niminen MTK:n järjestölehti nettisivuillaan ja siten vääjäämättömästi vahvistaa käsityksen maataloussektorilla vallitsevasta suuresta kompetenssivajeesta.

"Viljan kuin lihan tuottajahinnat seuraavat pitkälti muiden EU-maiden kehitystä, mutta lannoitteet näyttävät poikkeavan linjasta, mikä kuristaa maatilojen taloutta.", mediamestari jatkaa kirjoitustaan ja tekee kerralla selväksi sen, että hankintatoimi ei ole tukijussilla lainkaan hallinnassa. Peri tyhmyyden lisäksi tähän on myös megalomaanisilla maataloustukiaisilla oma vaikutuksensa: helpolla saatu raha menee sen siliän tien välituotepanoksen hankintaan roimin kiskurihinnoin.

Oman hampaattomuutensa tuottajajärjestö tuo tragikoomisesti esiin ilmoittamalla vaativansa Yaraa korvaamaan viljelijöille aiheuttamansa menetykset ja laskemaan lannoitteiden hintoja. On todella naurettavaa melskata tuolla tavoin.

Turhan melskaamisen asemesta MTK voisi sen sijaan ryhtyä virittelemään kilpailua lannoitealalalle, mutta eivät kyvyt riitä. Siihenkin pitäisi ensin olla valtion roimat miljoonatukiaiset ennenkuin sellaista toimintaa edes suunnitelma-asteelle saataisiin.

Mutta melskaamisen taustalta raikaa kyllä, niin kuin ei mitään, mankujoikhu: "Maksakie tukiaissia, maksakie. Antakkie rahhaa. Aaaaah!"

19

2563

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sitä_ihtiään

      Kyllä lannoitealalla on kilpailua, tai ainakin useita myyjiä ja maahantuojia, Yaran lisäksi esim. Cemagro ja Belor myyvät lannoitteita.

      http://www.cemagro.fi/fi/tilauslomake.html
      http://194.100.86.14/lmtilausseuranta/belor/uusitilaus_belor.php
      https://kauppa.raisioagro.com/raisio_b2c/app/displayApp/(cpgsize=&uiarea=3&carea=0000000013&layout=7.01-7_1_68_63_70_6_9_3&cpgnum=1)/.do?resetfilter=true

      Markkinataloudessa on niin, että kysyntä ja tarjonta määrittävät hintatason, jos ei näin ole kyse on kartellista. Ihan älytöntä esittää että yksittäinen asiakas voisi markkinahintoihin vaikuttaa muuten kuin kilpailuttamalla, ja sehän on nykyään normi menettely lannoitekaupassa. Hinnan lisäksi pitää ottaa huomioon muita tekijöitä, esimerkiksi että lannoite soveltuu olemassaoleville levityskoneille.

      Kyllä Yara on aikaisemmin palauttanut ostohintoja asiakkaille kun kausihinnoittelu ja markkinahinnoittelu ovat menneet solmuun.

    • paskiainen.olet

      josset voi ittees hillitä ni ota se kapula pois perseestäs ja mene homopaariin

      • ukrahansar7needlefaber

        Kannuksen vätys joka ei edes naista saa pirtin ulkopuolelta ilman tukea.


      • spermfartvnnhbtwivitab

        Ainut oikea sossu Suomessa on Pro Agria ja tukijusseille luotu kahden miljardin lantaverkko.


    • voldebundybalttablboob

      Ei ne avuttomat vaa osaa.

      • göthbundyjadafeconohistf

        Kannus on Suomen Portugali.


    • Parempaakin.tekemistä

      Tiedoksesi, että nuo listauksesi kääntyvät itseäsi vastaan. Siis todiste tämän viestiketjun alottajan kompetenssivajeesta, nro 127. Rautalangasta väännettynä, ellet muuten tajua.

      • mugblodunterganmiservi

        Kääntyy mikä kääntyy, tuet poistuu vaalien jälkeen ja se on jämpt.


    • myyntineuvottelijäksi

      "Turhan melskaamisen asemesta MTK voisi sen sijaan ryhtyä virittelemään kilpailua ..." jopa_vain

      Kerropa minullekin tarkemmin niin osaan ostaa lannoitteet kevääksi oikealla hinnalla.
      Tähän asti olen kysellyt hintoja K-maataloudesta ja Agrimarketista sekä Venäläisestä
      Belor lannoitteesta.
      Edellisvuonna ostin Beloria joka oli halvempaa mutta kokemukset eivät olleet kovin
      hyviä. Belor tuppasi sulamaan jo täyttökärryihin ja jos lannoitetta jäi kylvökoneeseen se
      sulasi sinne yön aikana.
      K-maatalouskaupassa ja Agrimarketissa eivät suostuneet tinkaamaan enempää.
      Mitäpä jos sinut jopa palkattaisiin lannotteiden ostoneuvottelijaksi.
      Uskoisin että palkkio olisi hyvä kun saisimme lannoitteet paljon edullisisemmin.
      Otapa yhteyttä tuottajajärjestöidin niin olen aivan varma että saat hyvän korvauksen.

    • miten-on

      "Turhan melskaamisen asemesta MTK voisi sen sijaan ryhtyä virittelemään kilpailua lannoitealalalle, mutta eivät kyvyt riitä."
      jopa_vain

      "Leikkosen mielestä lannoitemarkkinat eivät toimi Suomessa. "Markkinoita hallitseva Yara käyttää yli 80 prosentin markkina-asemaansa hyväkseen ja ulosmittaa viljelijöiden tuloja korkeilla lannoitehinnoilla." MT

      "Markkinaoikeus tuomitsi Valion maksamaan määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä 70 miljoonan euron seuraamusmaksun. Valion markkinaosuus 80 prosenttia."
      http://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2014/06/markkinaoikeustuomitsivalionmaksamaanmaaraavanmarkkina-asemanvaarinkaytosta.html

      "Oman hampaattomuutensa tuottajajärjestö tuo tragikoomisesti esiin ilmoittamalla vaativansa Yaraa korvaamaan viljelijöille aiheuttamansa menetykset ja laskemaan lannoitteiden hintoja. On todella naurettavaa melskata tuolla tavoin." jopa_vain

      Valion markkinaosuus on sama kuin Yaran, 80%. Valio tuomittiin määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä mutta Yara saa hinnoitella miten haluaa.

      ja...

      "Valtio ja 40 kuntaa vaatii kahdeksalta asfalttiyhtiöltä yli 122 miljoonan euron vahingonkorvauksia suuressa asfalttikartellioikeuden-käynnissä.
      Valtion korvausvaateet ovat 56,7 miljoonaa euroa ja kuntien 65,6 miljoonaa euroa."
      http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2012/09/17/asfalttikartelli-oikeudessa-korvausvaateet-yli-122-miljoonaa/201237922/12

    • minä-tietääää

      Oman hampaattomuutensa valtio ja kunnat tuo tragikoomisesti esiin ilmoittamalla vaativansa asfalttiyrityksiä korvaamaan heille aiheuttamansa menetykset ja laskemaan asfalttitöiden hintoja. On todella naurettavaa melskata tuolla tavoin.

      Turhan melskaamisen asemesta valtio ja kunnat voisi sen sijaan ryhtyä virittelemään kilpailua asfalttialalle, mutta eivät kyvyt riitä ;=)

      • ruskeakirjekuori

        totta kai riittää ikan samalla tavoin kun partek myytiin herliinille ja lipponen maksoi samaan aikaan asuntovelkansa kerralla pois mut jos valtio omistaa niin ei siinä voi käyttää voitelurahaa siitä jää kiinni ja se tulee julki
        kyllähän se nähtii kuinka toimitaa kun aseita myytiin ulkomaille ni voidella tarvi pahaks onneks se pulpahti julkisuuteen näin toimii suomen valtio eli muutama ihminen suomen johdossa kun on kyse pääministeristä ni kaikki o vain sormi perseessä ja kattelee ku apinat tyhmän näkösinä
        ei kataista vaadittu vastuuseen kun ei kilpailuttanut kaverinsa raporttia ja sehän oli se jäävuoren pikkkane huippu


    • ”K-maatalouskaupassa ja Agrimarketissa eivät suostuneet tinkaamaan enempää” –myyntineuvottelijäksi

      Tuskin on enää kysymys pelkästä kompetenssivajeesta (vaikka se ilmeistä onkin) vaan vakavammasta älyn lahjojen puuttumisesta, jos oma elämän piiri rajoittuu tosiaankin vain kotipitäjän tarjontaan.

      Vajaalahjaisella ei riitä uskallus laajentaa hankintatoimeaan yli kotipitäjän rajojen, puhumattakaan, että operoisi itsenäisesti jopa ulkomaita myöten panoshankinnoissaan. Sanomattakin on selvää, että tällaiselle älyn jättiläiselle ei tule mieleenkään, että yksi mahdollisuus on jättää väkilannoitteet tyystin hankkimatta ja siirtyä luomuviljelijäksi.

      http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/osaavalle-luomu-on-taloudellisesti-turvallinen-tuotantotapa-1.101890

      Objektiivinen tiedonvälittäjä, mediamestari MaaseudunTulevaisuus –niminen MTK:n järjestölehti kertoo nettisivuillaan muun muassa näin: "Osaavalle luomu on taloudellisesti turvallinen tuotantotapa"

      Leipätekstissään lehti kertoo:
      ”Tavanomaisen maatalouden kannattavuus huononee huononemistaan. Luomutuotannossa panosten osuus lopputuotteen hinnasta on tavanomaista pienempi, joten pelivaraa jää enemmän, luomuasiantuntija sanoo.”

      Niinpä niin. Osaavalta se onnistuisi, mutta mistä otat sen osaavan, kun Suomen maataloustuotannon eräs merkittävimmistä ongelmista on mittava kompetenssivaje. Ja megalomaaninen maataloustuki estää alaa kehittymästä.

    • lappajämiskepucrylorena

      Kannuksen pitsapojan päästä tulee lantaa ilmatteeks, ilmankos Kannus on kepukolhoosien kruunu.

      • mihin-kyvyt-riittää

        Hyvä, sinua kehotettiinkin palaamaan tuolle pitsapoika-kannus-sukurutsalinjalle kun kerran yritit kirjoittaa asiaa huonoin seurauksin
        Tuohon kykysi ja älykkyytesi riittää.


    • kaaapaasvaan

      ”K-maatalouskaupassa ja Agrimarketissa eivät suostuneet tinkaamaan enempää” –myyntineuvottelijäksi

      "Tuskin on enää kysymys pelkästä kompetenssivajeesta (vaikka se ilmeistä onkin) vaan vakavammasta älyn lahjojen puuttumisesta, jos oma elämän piiri rajoittuu tosiaankin vain kotipitäjän tarjontaan."

      Kotipitäjän tarjontaan. Et ilmeisesti ole koskaan jopa tehnyt lannoitekauppaa.
      Olen joskus soitellut ja käynytkin eri kaupoissa mutta mitä hyötyä siitä on,
      Kauppias katsoo sen hetkisen kausihinnan ja paljonko asiakas ostaa.
      Ei paikkakunnalla ole ero koska saman ketjun kauppa myy samoilla hinnoilla
      eikä toisenkaan ketjun kaupassa ole suurta eroa. Venäläistä Beloria ostin kerran
      mutta laatu ei olluit YARAN veroista. Tuppasi sulamaan jo täyttökärryihin ja kylvökoneeseen
      ja teki tukkeutumia.



      "Yara hallitsee kivennäislannoitemarkkinoita 80–85 prosentin osuudella.
      Belor Agron ja Cemagron osuus markkinoista on yhteensä 10–15 prosenttia.
      Raisioagro ei tuo tällä hetkellä lannoitteita maahan. Myöskään Tigoteam ei tee tällä hetkellä lannoitekauppaa.

      Hinnat jäykät

      Kausihinnoittelu tuntuu jatkavan elämäänsä Suomessa, vaikka siitä onkin virallisesti luovuttu vuoden 2008 hintarallin jälkeen.

      Kesän avaushintoja markkinoidaan edullisimpina hintoina, eivätkä jälleenmyyjät mielellään laske hintoja kesken kauden. Käytännössä maatalouskaupat ovat joutuneet jo alittamaan kesän avaushinnat. Kaupat on todennäköisesti tehty mitättömällä katteella.

      Belor Agro ja Cemagro ilmoittavat listahintansa verkkosivuillaan ja Maaseudun Tulevaisuuden hintaseurannassa."
      http://kaytannonmaamies.fi/suuri-lannoitekatsaus/

    • miten-mahtaa-olla

      Nyt kun kirjoitit luomuviljelystä ja lannotteiden ostosta niin etkö ymmärtänyt taaskaan Maaseudun tulevaisuuslehden juttua. siinä kirjoitettiin:

      "Sen sijaan luomuviljatuotteita on tarjolla runsaasti.
      Käki kehottaakin pohtimaan, mihin kasvavan luomuvilja-alan sato saadaan myytyä. Kaikki ei mahdu Suomeen, joten kotimainen luomuvilja tarvitsee toimivat vientimarkkinat."

      " Luomu ei myy.
      Suomi on huomattavan paljon muita Pohjoismaita jäljessä luomun kulutuksessa. Esimerkiksi Tanskassa luomutuotteita kulutetaan jopa 10 kertaa enemmän kuin Suomessa."
      http://luomulakko.blogspot.fi/2012/05/luomu-ei-myy-miten-myisi.html

      Ja...

      "Asiantuntija: Luomu myy luuloja.
      NÄKÖKULMA Luomu ei ole sen terveellisempää kuin muukaan ruoka, kasvinjalostuksen dosentti kirjoittaa viikonvaihteen Näkökulma-vieraana.
      Luomuruoka ei ole sen terveellisempää kuin muukaan ruoka. Sen osoittavat laajat, kriittiset tiedeselvitykset Suomessa (KTL 2003) ja maailmalla (AJCN 2009).

      Huono kasvinsuojelu päinvastoin heikentää tuotelaatua, ja kärsinyt kasvi voi olla haitaksi terveydelle.

      Nälkiintynyt luomukasvis on usein kuivakkaampi, mutta ei se terveellisyyttä tuo.
      Luomu on kieltänyt myös tarpeellisen seleenin kasvintuotannossa.

      Luomu haaskaa luonnonvaroja: sato putoaa puoleen ja ruoka pilaantuu nopeammin. Kitujuureksissa on kuorta tuplasti enemmän."

      Kirjoittaja on maatalous- ja metsätieteiden tohtori, kasvinjalostuksen dosentti (HY) ja erikoistutkija emeritus (VTT ja MMM), joka on opettanut jalostusgenetiikkaa 44 vuotta.
      http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/279068-asiantuntija-luomu-myy-luuloja

      Tässä eräs mielipide. Itse en osaa sanoa pitääkö paikkansa mutta ei kuitenkaan aivan tavallisen mututietäjän mielipide vaan tohtorismiehen.

    • kartelliko

      "Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö lannoitemarkkinoilla.

      Kilpailuvirasto katsoo, että Kemira Agro Oy:llä on määräävä markkina-asema pelto- ja metsälannoitteiden valmistuksessa ja kaupassa tukkuportaalle. Sitomalla alennuskäytännössään yhteen eri relevanteille tuotemarkkinoille kuuluvat lannoitteet sekä myöntämällä erisuuruisia ja perustelemattomia alennuksia ja muita hyvityksiä samanlaisista toimituksista samanlaisille asiakkaille, Kemira Agro on käyttänyt väärin määräävää markkina-asemaansa kilpailunrajoituslain 7 §:n 2 ja 4 kohdissa tarkoitetulla tavalla."
      http://www.kilpailuvirasto.fi/cgi-bin/suomi.cgi?sivu=ratk/r-1996-61-0157

      Vanha juttu mutta miksei tuollaista vieläkin tapahtuisi kun kyselee lannotteiden hintoja eri kaupoista niin eivät ne poikkea juuri lainkaan toisistaan.

    • ammatttilainen

      Kerran "asiantuntijamme" jopa_vain kritisoi miksei suomalainen viljelijä tuo viljan siementä
      ulkomailta. ´Nyt hän kirjoittaa samoin lannoitteista "Vajaalahjaisella ei riitä uskallus laajentaa hankintatoimeaan yli kotipitäjän rajojen, puhumattakaan, että operoisi itsenäisesti jopa ulkomaita myöten panoshankinnoissaan."

      Kukahan on tietämätön? Ei Etelä ja keskieuroon pitempään kasvukauteen ja lyhyenpään
      päivään sopeutuneita kasveja voi onnistuneesti suomen oloissa kasvattaa. Jokaiselle kasvuvyöhykkeelle pitää olla oma siemenensä.
      Emme voi myöskään käyttää keskieuroopan maanlaatuun ja muihin kasvutekijöihin
      valmistettua lannoitetta suomessa kuin poikkeustapauksin.

      Jatkuvasti paljastat itsestäsi sen että et ole ammattimaanviljelijä etkä tiedä kaikkea
      mitä me ammattilaiset, vaikka itse niin luulet.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin olet viimeksi nähnyt

      Kaivattusi ja missä? Onko ikävä vastaa rehellisesti.
      Ikävä
      141
      2349
    2. Onpas punavihreät taas ärhäkkäinä

      😺 Ihan tuntuu kuin syyttäisitte meikäläisiä/meikäläistä Oulun puukotuksesta. Tapaus on hyvin ikävä ja tuomittava. En
      Luterilaisuus
      398
      1998
    3. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      32
      1863
    4. Hauskaakin jopa...

      Että moni nainen olettaa, että kyse on vaan siitä kaanustinloukusta, kun mies jotain ehdottaa. 😄 Ja miettiikö monikaan
      Sinkut
      233
      1250
    5. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      103
      1151
    6. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      119
      1139
    7. Vanhemmalle naiselle

      Aikataulu muutos. Ensi viikolla pistetään asia vireille. Ei juhannukseen asti aikaa. Kannatti valehdella!
      Ikävä
      56
      1063
    8. Koen, että minua tavallaan vainotaan

      Kyllä minä vain satun tietämään, että täälläkin on joitain serkun kaiman kummeja jotka kiusaavat minua. Lisäksi sairas n
      Ikävä
      125
      1044
    9. Jos et kaipaakaan minua täällä

      Niin miksi sinua ehkä häiritsee se, että minä kaipaan sinua? Miehelle.
      Ikävä
      11
      1027
    10. Herätänkö minä sinut itkullani nainen

      Kysyn tässä kun kaipuun aallot lyövät ylitseni ja ihmettelen missä olet toivoessani, että olisit tässä vierelläni. On va
      Ikävä
      25
      908
    Aihe