Milloin olisi omaisen syytä puuttua vanhuksen elämään, kun näyttää siltä, että vanhus ei oikein enää pärjää yksin kotonaan ? Hoitolaitos ei tule kysymykseen, sillä koti on aina koti.
Apua tulee nyt siivoukseen ja ruoka tulee päivittäin kotiin. Nyt on elämä mennyt siihen malliin, että vanhus itse ei enää tekisi mitään itse, vaan kaikki asiat pitäisi hoitaa eteen mm. aamuiset kahvinkeitot, puhelin sängyn viereen, postien haku sänkyyn, lääkkeet yms. kaikki kodin työt.
Olen yrittänyt pitää hänellä omatoimisuutta yllä ja en ole suostunut jokaiseen "passaukseen". Virikkeitä pitäisi olla päivään muutakin kuin sängyssä makaaminen. Pienet kodin askareet sujuvat häneltä hyvin, mutta olen huomannut, että jos menen kerran keittämään aamukahvit, niin saan keittää ne toisenkin kerran. Monesti kunto on ihan hyvä, kun menen käymään, vaikka puhelimessa väittääkin ihan muuta. Jääräpäisyys ja asioiden inttäminen tuntuvat olevan jokapäiväistä huvia.
Jos kieltäytyy jostain avustamisesta, niin siitä saa kyllä heti kuulla.
Hän ei millään tunnu ymmärtävän, että elämää on myös meillä omaisilla. Meidän pitäisi aina perua omat menomme, jos hänellä on jotain asioita sattumoisin samaan aikaan hoidettavina. Ja nehän sattuvat aina samalle päivälle. Välillä tämä käy erittäin rasittavaksi. Sitten tähän liittyy vielä jonkinasteista dementiaakin ja se pistää omaiset usein huolestumaan asioista ja yksin pärjäämisestä. Jotain pitäisi keksiä ennen kuin me omaiset olemme "hermoraunioita".
Kertokaa omia kokemuksianne ja ratkaisujanne meille omaisille.
Apua tulee nyt siivoukseen ja ruoka tulee päivittäin kotiin. Nyt on elämä mennyt siihen malliin, että vanhus itse ei enää tekisi mitään itse, vaan kaikki asiat pitäisi hoitaa eteen mm. aamuiset kahvinkeitot, puhelin sängyn viereen, postien haku sänkyyn, lääkkeet yms. kaikki kodin työt.
Olen yrittänyt pitää hänellä omatoimisuutta yllä ja en ole suostunut jokaiseen "passaukseen". Virikkeitä pitäisi olla päivään muutakin kuin sängyssä makaaminen. Pienet kodin askareet sujuvat häneltä hyvin, mutta olen huomannut, että jos menen kerran keittämään aamukahvit, niin saan keittää ne toisenkin kerran. Monesti kunto on ihan hyvä, kun menen käymään, vaikka puhelimessa väittääkin ihan muuta. Jääräpäisyys ja asioiden inttäminen tuntuvat olevan jokapäiväistä huvia.
Jos kieltäytyy jostain avustamisesta, niin siitä saa kyllä heti kuulla.
Hän ei millään tunnu ymmärtävän, että elämää on myös meillä omaisilla. Meidän pitäisi aina perua omat menomme, jos hänellä on jotain asioita sattumoisin samaan aikaan hoidettavina. Ja nehän sattuvat aina samalle päivälle. Välillä tämä käy erittäin rasittavaksi. Sitten tähän liittyy vielä jonkinasteista dementiaakin ja se pistää omaiset usein huolestumaan asioista ja yksin pärjäämisestä. Jotain pitäisi keksiä ennen kuin me omaiset olemme "hermoraunioita".
Kertokaa omia kokemuksianne ja ratkaisujanne meille omaisille.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulla on kumppani yli 75v mies. Vaimonsa kuoleman jälkeen hän tuli avuttomana luokseni, pitkälle alkoholisoituneena. Lähipiiri ei korvaansa lotkauttanut vaan hän sai olla oman onnensa nojassa.
Tällainen vaimon pilalle passaama herra. Koska oli
hyvä tuttava, aloin tukemaan häntä ja sainkin hänet palaamaan elämään. Alkoholi jäi mutta mihin
ahdinkoon itse olen pudonnut. Vahtii joka askelta, soittelee, vaatii minua omaisuutensa
vahdiksi, testamentti on tehty lähipiirille.
Olen aivan puhki ja energiani on miltei lopussa,
jos häivyn kuviosta, mietin onko minun syyni jos hän ei sitten enää löydä tarkoitusta elämälleen.
Varakkaana henkilönä, on täysi kitupiikki minua kohtaan, voisi joskus tuoda vaikka kimpun kukkia, mutta se ei kuulema kuulu hänen tapoihinsa.On epäluuloinen,pelkää varkaita yms. puheet eivät aina pidä paikkaansa.
Ikävää ettei hän osaa rahoillaan etsiä itselleen vaihtelua elämäänsä, se kun kuulema maksaa.
Mihin loppuu auttajan velvollisuus vai eikö sitä tarvitse olla. Neuvokaa. Ymmärrän hyvin miten vaikeaa voi omaisilla olla, jääkö omaisen oma elämä elämättä, kun kiltteydessään elää autettavan ehdoilla eläämäänsä.
Olen sitä mieltä ihan rehellisesti sanoen, että sinun olisi nyt korkea aika ottaa hieman etäisyyttä tähän kumppaniisi. Hänhän tuntuu jo ihan vainoharhaiselta sinua kohtaan. Sinun ei ole pakko sietää hänen oikkujaan, sillä kuten sanottu sinulla on oma elämäsi elettävänä. Älä haaskaa sitä olemalla jonkun komennettavissa, kun sinun ei kerran ole pakko. Mieshän ei ole sinun sukulaisesi vaan tuttavasi, josta sinä et ole vastuussa hitustakaan ellet itse sitä halua.
Ei ole sinun velvollisuutesi antaa miehelle tarkoitusta elämään. Sano se hänelle ja kerro, että sinä et enää jaksa tätä paapomista.
Pilalle hemmoteltu mies osaa olla huomionkipeä, mutta ei ole suinkaan sinun velvollisuutesi auttaa häntä elämässä eteenpäin.
Oletko saanut kumppaniltasi taloudellista apua tekemistäsi töistä ? Jos hän kerran on varakas, niin luulisi hänen muistavan sinua edes pienellä rahasummalla silloin tällöin. Hän voinee palkata itselleen kodinhoitajan, kun kerran on niin varoissaan. Sano ihmeessä sopimuksesi irti hänen kanssaan ennen kuin on liian myöhäistä kaikessa suhteessa. Henkinen hyväksikäyttö saattaa aiheuttaa sinulle ahdistusta ja saatat tarvita ammattiauttajan apua ellet ota itseäsi niskasta kiinni ja päätä lopettaa tätä suhdetta ko. mieheen. Kirjoittele tälle palstalle kuulumisiasi ja koetan autella voimieni mukaan.
Jouluisia ajatuksia sinulle ! Toivottaa eräs "tossun alla oleva omainen", ja meitähän rittää....
tuollaisen itsekkään henkilön kanssa, johon
sinulla ei ole edes sukulaisuussuhteita.
Anna toki hänen läheistensä huolehtia hänestä.
Olethan sinä jo tehnyt osuutesi kun olet saanut
hänen elämänsä raiteilleen.
Irrottaudu pikkuhiljaa! Hoida itsellesi menoja
ja sano, että nyt ei ole aikaa.
Sinullakin on oma elämäsi elettävänä.
Siis voiko tämänlaista tapahtua enää nykysuomeksi kirjoitettuna, epävarmana totuutena, jonka suhteen eräät teini-ikäiset nuorisomme edustajat ovatkin ottaneet tavaksi kirjoitella meille vanhoille, sitäsuntätä askarreltavaksi puheenaiheeksi.
Ajatelkaapa nuoret, teistäkin tulee joskus vanhuksia, mikäli elätte terveellisesti ja nautitte kohtuudella sitä "pussikaljaanne", et näin ovat näreet arvoisa nuoriso.
Kerros ny ookko varma, että toi oli nuaren kirjottama? Hä? Mä oon itte nuori ja kunnioitan vanhempia ihmisiä suuresti, mutta kunnioitus karisee kovaa vauhtia ton ainaasen "nuoriso on pilalle hemmoteltua paskaa" -mielipiteen takia.
Onhan se selvää, että ei pidä alistua kenenkään
pompoteltavaksi.
Jos hänellä jo käy siivousapua ja ruoka tulee
valmiina niin kyllä hän pärjää, varsinkin
kun vielä täysin liikuntakykyinen.
Nimenomaan on tärkeää, että omatoimisuus pysyy
vireellä niin kauan kuin on mahdollista.
Ainoa, missä on syytä antaa apua, on ulkoiluttaminen, ellei hän yksin lähde liikkeel-
le.
Hänet pitäisi saattaa ikäihmisten tilaisuuksiin.
Hän saisi juttuseuraa ja näkisi omatoimisia
"vanhuksia". Onko Palvelutaloa lähellä? Siellä-
hän on kaikenlaisia tapahtumia. Dementiaa pote-
ville on omia ryhmiä.
Jos paikkakunnallanne toimii SPR:n ystäväpalvelu,
voisiitte hankkia hänelle vapaaehtoisen ystävän,
joka veisi häntä silloin tällöin joihinkin
tilaisuuksiin. Seurakunnilla on myös tällainen
vapaaehtoisystäväpalvelu.
Tärkeintä kuitenkin on, että itse pysytte
kunnossa. Vanhuus se tulee teillekin ennenpitkää.