mitä oireita

Mitä oireita kondyloomassa on, muitakin kuin ns.syylät(joita minulla ei ole)?
4539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

oireina oli kutinaa, lisääntynyttä valkovuotoo, punanen alapää (semmonen tulehtuneen punanen). Oireet tuli välillä vuorotellen ja välillä kaikki yhtäaikaa. Sitten ne ihanat näppylät pulpahtivat pintaan... Mutta kaikillahan niitä ei tule. Ja muutenkin oireet voi poiketa aika paljon henkilöstä riippuen.

Äänestä

Voi olla että kondylooma ei oireile mitenkään. Se voi löytyä papa-kokeessa ihan sattumalta. Joskushan se voi tulla ja lähteä sen kummempia merkkejä jättämättä eli jollakin on voinut se olla eikä ole itse tiennyt mitään. Jotenkin elimistön oma puolustusjärjestelmä voi nujertaa sen viruksen.
Mutta ikävämpi homma on ne näppylät,ja niiden kutina. Ja sit jos ei ajoissa virus löydy, saattaa joutua ikäviin toimenpiteisiin. Kannattaa käydä säännöllisesti papa-kokeessa. Tuo kondyvirushan on aika yleinen..
Nimimerkillä: kokemusta on.

Äänestä
  • Papa on otettu ja se oli puhdas.Kuitenkin usein alapääni on arka, etenkin ennen menkkoja, kutinaakin on. Hiivaa en usko sen olevan. Voisiko
    olla ns. punajäkälää, jota joskus on myös suuni limakalvoilla hammaslääkäri havainnut (olen purrut poskiani ja näin saanut punajäkälän).

    Äänestä

Mulla ei ainakaan ollut minkäänlaisia oireita, että tuli aika yllätyksenä ku kondy papakokeesta todettiin....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiina kirjoitti:

Mitä oireita kondyloomassa on, muitakin kuin ns.syylät(joita minulla ei ole)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu