Hei kaikki! Onko kokemuksia 2 vuotiaan kauheasta uhmasta. Miten kauan siinä menee ennen kuin se rauhottuu? Meillä on kaksi vuotias tyttö jolla on ihan kamala uhma. Välillä tuntuu ettei tiedä mitä sen kanss tekee. Aamu vielä menee ihan hyvin mutta jossain vaiheessa päivää alkaa saamaan älyttömiä raivareita ja loppu päivän se kävelee kulmat kurtussa eikä sille uskalla sanoakkaan mitään tai se saa taas kamalan raivokohtauksen. Mikään ei oo ikinä hyvin. Minne se äidin kiltti pikku tyttö oikein katosi? Ihan pelottaa millainen murrosikä neidille tulee. Voi olla että kuulee aika usein miten äiti on paska ja vaikka mitä. Huh huh...
Kokemuksia?
Äippä
4554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No minulla ei ole tietoa milloin uhma menee ohi, mutta ajattelin lohduttaa että meidän 2v1kk tyttö on ihan samanlainen tällä hetkellä. Aiemmin oli tooodella kiltti ja sopeutuvainen, mutta nyt suonissa on tulta ja tappuraa.
Sitä vaan odottelee että menis mokoma vaihe ohi, niin rauhoittuis elämäkin taas hitusen.
Välillä tosin oikein naurattaakin, kun kurttukulma vihoittelee oikein tosissaan jostain vähäpätöisestä asiasta... ja sekös tyttöä vasta sapettaakin.
No, murrosikää odotellessa voimia sinulle :) Kyllä se siitä.
että raju uhmaikä tietää helppoa murrosikää; toivottavasti!
meillä oli vahvatahtoinen luja luonteinen uhmaikäinen. minä itte ja mua ei saa opettaa. ja jos päätti ettei hoitoon lähtiessä pue, niin alasti sitten vietiin. kesti muuten koko kauan. 2vuotiaasta kolme ja puolivuotiaaseen.
eikä hänelle kauheasti sanottu sen jälkeenkään.
jos nyt mitään oppi, niin kysymään: saanko auttaa? voiko äiti helpottaa? kun mukula raivoaa jonkun ylivoimaisen asian tai tehtävän kanssa, mutta ei luovuta eikä itse pyydä apua.
nyt on sitten lapsi 12v. ja murkkuikä päällä. samaa kaavaa vetää. kiukkuaa ja lyö päätään seinään(= äidin tahtoa vastaan). ja sanoo nyt kuten silloin pienenäkin: missä sitä kiukkuaisi jos ei kotona? sun tehtävä on kuunnella mua. en mä tartte ulkopuolista psykopaattia (tarjosin mahdollisuutta haukkua meitä jollekin ammattikasvattajalle, kun me kerran ollaan niin toivottoman tyhmiä), mulla on vanhemmat sitä varten.
hyviä niistä tulee ja kun ne rissaa kotona, voi olla melöko varma, että kylillä ne on tosi kultaisia ja mallikelpoisia.
pahempi jos kylillä riehuttaisiin ja kotona olataisiin kuin herrantertut
Lapsellani (1 v. 8 kk) tuota temperamettia riittää -on nyt ollut ihan yli oman tarpeen pari viikkoa.
Kaipa kasvatuskirjoista jonkin vinkin jos saa. Nimittäin tänään kullannuppu halusi välttämättä kiivetä keittiötikaille (se kaksiportainen korkea jakkara). Kun kielsin ja nostin pois, hän yritti uudelleen kun silmä vältti. Kielsin ja nostin pois. Tuli tietty niska-nilkka -kaariasento ja karjuminen. Sitten muistin lukeneeni, että on lapselle hyvä huomata, ettei jotain kannata tehdä. Nostin siis lapsen jakkaran ylimmälle portaalle, käden laitoin istuinosaan. Sanoin, että tämä ei ole hyvä paikka sinulle, koska et pääse sieltä pois. Seisoin koko ajan lapsen takana. Huuto lakkasi heti. Siinä hän oli seisoi (melko epämiellyttävässä asennossa) tollaiset 3 - 5 minuuttia, tuijottaen seinää, jota vastaa jakkara sattui olemaan. Sen jälkeen lapsi yritää tulla alas ja horjataa (koska ei näe taakseen). Vaikka otan hänet kiinni hän pelsätyy ja alkaa itkeä. Katsoin silmiin ja sanoin, ettei saa kiivetä, koska voi sattua. Sen jälkeen lapsi ei sitten yrittänyt kiivetä, vaikka olikin hereillä vielä useita tunteja.
Tällä kertaa siis kirjanoppi toimi. Katsotaan miten käy huomenna. Hyvää Joulua!