Saako työharjoittelun ajalta opintotukea?

juuuba

Ensi syksynä aloitan yo-pohjaisen ammattitutkinnon opiskelun (mikäli siis pääsen, mutta oletan näin) niin saako työharjoitteluajalta opintotukea tai muuta korvausta? Palkkaa ei ilmeisesti saa. Onko työharjoitteluja 2? Voi kertoa muutakin, mikäli on kokemusta yo-pohjaisista koulutuksista, niissä taitaa aikataulu olla hieman erilainen kuin peruskoulupohjaisissa.

6

1762

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 256

      Ihan samalla tavalla tuki kuuluu sinulle harjoitteluaikana kuin muunakin opiskeluaikana. Jos harjoittelusta maksetaan palkkaa, niin sitten sillä olisi vaikutusta vuosituloseurannassa.

    • orjatyökunniaan

      Meillä siinä työnantajan, koulun ja opiskelijan välisessä työharjoittelusopimuksessa oli kohta, jossa kysyttiin onko tehtävä työ palkallista vai ei. Ymmärsin tilanteen sillä tavalla, että jos työharjoittelusta maksetaan palkkaa niin koulu ilmoittaa siitä Kelalle ja keskeyttää opintotuen työssäolon ajaksi. Koulut saa ilmeisesti yrityksiltä tai joltain vastaavalta taholta rahaa opiskelijoiden ilmaisesta työn tekemisestä, joten koulu käsittääkseni haluaa ettei palkkaa makseta missään nimessä. Toisaalta koululle ei kannata välttämättä kaikkea kertoa. Yrityksen kanssa voi tietenkin suullisesti kahden kesken sopia, että harjoittelusta maksetaan palkkaa, mutta sitä ei vaan kirjata siihen koulun kanssa tehtävään sopimuspaperiin ja tällöin opintotuet juoksee normaalisti, kunhan vuositulorajat ei mene yli. Kannattaa muistaa, että jos harjoittelussa tehtävä työ on vähänkään vaativampaa hommaa ja sillä työpanoksella korvataan palkallisen työntekijän töitä niin se on puhtaasti orjatyötä, josta pitää palkkaa maksaa, mutta sitä pitää osata itse vaatia. Kokemukseni on Tredusta, muiden koulujen käytännöistä en tiedä mitään.

      • eihittopalk

        Vai Tredusta. Ilmankos.

        Työharjoittelu on osa opiskelua ja opiskelusta ei sentään palkkaa makseta.


      • koulutkusettaa

        Mites sama pätee esim. AMK:ssa, jossa enemmänkin on sääntö kuin poikkeus, että harjoittelusta maksetaan palkkaa..? Harjoittelu on työelämässä tapahtuvaa työssäoppimista, josta kertyy opintopisteitä tutkintoon ja jos työ korvaa oikeaa palkallista työtä niin siitä pitää kyllä palkkaa maksaa.


    • juuuuba

      Kiitos vastauksista. Kiinnostaa vielä tarkemmin tuo opintojen aikataulu, kun 2 vuotta koulutus kestää, niin missä vaiheessa harjoittelut yleensä ovat ja kauanko ne kestävät? Onko koulun kestoon mahdollista vaikuttaa itse, esim käydä työharjoitteluja kesällä ja valmistua nopeammin?

      • liplopl

        Kun koulu kestää vain kaksi vuotta, sitä ei pysty paljoa nopeuttamaan. Kahden vuoden välissä on yksi kesä, joka kestää noin kolme kuukautta. On ihan hyvä, kun pysyt normitahdissa. Normaali näyttää työnantajien silmissäkin parhaalta. Kiire herättää kysymyksiä. Koko sallittu opiskeluaika kannattaa hyödyntää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      108
      3643
    2. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      19
      2602
    3. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      120
      2289
    4. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      6
      2193
    5. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      8
      1924
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      36
      1586
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      58
      1046
    8. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      960
    9. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      71
      919
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      867
    Aihe