Petri Neittaanmäki (kesk) sopeutumiseläke.

ihmetyttää

Mihin noin nuoren ja terveen miehen on täytynyt sopeutua että tarvii siihen eläkkeen?

21

522

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • opelius

      Eija-Riitta Korhola avautuu Helsingin Sanomissa, ettei asetu eduskuntavaaleissa ehdolle, koska hänellä ei ole siihen omien sanojensa mukaan taloudellisesti varaa. Näin puhuu siis nainen, joka nostaa 8 500 euroa kuukaudessa europarlamentista niin sanottua siirtymäkorvausta, Marin kirjoitti blogissaan lauantaina.

      Marin ihmetteli Korholan kommenttia, jona mukaan ”tavalliselle ihmiselle (vaaleihin) osallistumisesta on tullut vaikeaa”.

      – Onko kukaan kertonut Korholalle, ettei tavallinen ihminen saa 8 500 euroa kuukaudessa tekemättä mitään, eikä valtaosa tavallisista ihmisistä voi edes haaveilla tällaisesta kuukausiansiosta, vaikka tekisi koko ikänsä töitä, Marin kirjoitti.

      Korhola korostaa, että siirtymäkorvaus on käytännössä ansiosidonnainen irtisanomissuoja.

      –Siirtymäkorvaus on fakta. Minä en sitä keksinyt. Se tulee EU:sta minulle Suomeen, jonne maksan siitä verot. En tiennyt siitä etukäteen mutta se oli helpotus: verojen jälkeen saan sen avulla maksettua vaalivelkani, edes tuhatta euroa ei jää yli. Mutta olen kiitollinen, Korhola kirjoittaa.

      Kuule ne on niitä joita me elätämme, ja mitä ovat saanneet aikaan? 100 miljardia velkaa.

    • opelius

      Siihen et joutuisi herämään klo. 5.30 ja 5 päivänä viikossa siihen näiden pitäisi sopeutua plus et on ne työajat jotka eduskunnasta puuttuu.

      • xdfffgg

        Ja työntää löylykauhan perseeseen teille apinat


      • opelius
        xdfffgg kirjoitti:

        Ja työntää löylykauhan perseeseen teille apinat

        No oi sinä keputollo, lölykauhalla tehdään mitä? Sitä ei pidä työntää perseesesi

        vaan?


      • zdxfgggh

        Työnnä löylykauha perseeseen tollo


      • jdbd

        Ai rakkaani saapunut sulosoinnullaan ilahduttamaan meitä lukijoita.Kerro lisää siitä löylykauhasta <3 Osaat sen niin hyvin...pusi,pusi.....<3


      • xxfgghj

        Työnnä löylykauha perseeseen hönö


      • kxnsha
        xxfgghj kirjoitti:

        Työnnä löylykauha perseeseen hönö

        Pusi,pusi kulti <3 <3 <3


      • xdfggh

        Painu hiihtari Hannu saunan taakse ja lopeta ittes luuseri


      • hgcrghj

        Oi kun mukavaa kun sun juttus vaan paranee...Oon niin onnellinen sun jutuistas että suukkoja voisin antaa...Mutukkani <3........Asiasta kolmanteen paljastit olevasi Laukaalainen kun näköjään tunnet kyseisen Hannun mikä minä en todellakaan ole.Mutta kultasein <3 Jatka vaan näitä mukavia kirjoituksiasi,niitä on niin mukava lukea =)


    • Näkökikkeli

      Tässä on vähän väärinkäsitystä, nämä "sopeutumiseläkkeet" on tarkoitettu pitämään toistaitoiset puolipoliitikot pois normaali-ihmisten jaloista.

      • xdfgggh

        Siis Laukaassa asuu juuri näitä toistaitosia ruumissäkkejä hyi saatana


      • jbdgevk
        xdfgggh kirjoitti:

        Siis Laukaassa asuu juuri näitä toistaitosia ruumissäkkejä hyi saatana

        Ihguu muru......lataa viel vaan lisää tuota tekstiäs =D


      • xdfggh

        Pasko alles saatanan hönö


      • kdbdj
        xdfggh kirjoitti:

        Pasko alles saatanan hönö

        PUSUUUUU <3 <3 <3.....Mutukkani,muruseni,rakkaani,kirjoittele lisää vaan kaunista tekstiäsi.Olet niin luova ja osaava tuossa kirjoitustyylissäsi.Ole ylpeä itsestäsi SUUKKOJAAAA <3 <3<3


    • xxxccgghhhh

      Koko laukaa on täysi vitsi

      • guhjko

        No...mutta....missä se iki ihana löylykauha on ??....Odottelin niin juttua jälleen siitä.Oon nyt todella pettynyt kun et kirjoitellut ihgusta löylykauhasta...


    • zdddffg

      Lataamoon joutaa koko kylä

      • jsbdhiwj

        I love you,you love me...one two three pleace kiss me <3 <3 <3


      • opelius

        Tai koko suomi, eli mites irwin vainaa aikoinaan lauloi? Tulkaa nähkää kokekaa..........


      • opelius

        Suomen suurin sirkus käytännössä? Eli 200 apinaa........Eli eikös pitäisi palkita näitä apinoita banaa..............


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      786
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      521
      734
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      66
      648
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe