Näitä ketjuja on nyt netissä varmasti jo ihan liikaakin, mutta mikään muiden tarinoista ei ole juuri minun tarinani. Eli mistähän tässä aloittaisi... Minulla on kaikinpuolin huono itsetunto ja se vaikuttaa tottakai jokaiseen elämän osa-alueeseeni. Parisuhde ensinnäkin on ihan riekaleina. Ollaan mieheni kanssa meinattu erota itsetunto-ongelmieni takia moneen kertaan ja suurin ongelmani on liian pienet rinnat. Rakastamme toisiamme paljon ja vaikka tiedostankin sen ja haluan uskoa, että hän rakastaa minua juuri omana itsenäni niin ahdistun muista naisista ja kuvittelen, että kun mieheni näkee näitä kauniita, suuremmalla rintavarustuksella olevia naisia niin hän mielessään "kuolaa" ja toivoo, että omalla naisella olisi jotain muutakin kun mitättömät itikanpistot. En pysty ahdistumatta katsomaan elokuvia, tv-sarjoja tai joskus jopa mainoksia hänen kanssaan, koska tunnen itseni rumaksi ja riittämättömäksi. Tilanne on niin paha etten voi kuvitellakkaan meneväni rannalle tai kaupungille kesällä, koska aina vastaan tulee kymmeniä kauniimpia naisia ja se aina muistuttaa omasta riittämättömyydestäni. Silloin aina ahdistun todella pahasti joten olen luopunut kokonaan sellaisista asioista. Ulkomaanmatkaa en voi edes ajatella tekeväni lämpimään maahan.. Aina kun puhutaan asiasta niin miehenihän sanoo tietenkin, että sinä olet juuri sellaisena kuin olet minulle kaunis. Mutta suurin ongelma tässä on se, että mieheni ei koskaan ole kehunut minua millään lailla, joten tuntuu että hän vain sanoo minun mieliksi sen, eikä hän silloin pahoittaisi mieltäni. Ja tunnetustihan miehet rakastavat suuria rintoja. (miksi niitä joka paikkaan esille muuten laitettaisikaan) joten mistä tiedän ettei mies sano vain minun mieliksi että kelpaan juuri näin. Koko ajan vaikka haluaisin uskoa mitä hän sanoo niin jostain tulee ajatus, ettei hän todella tarkoita sanojaan eikä halua minulle pahaa mieltä myöntämällä totuuden. Toinen syy miksi tilanteeni voi olla tämä on siitä että missään aikaisemmassakaan parisuhteessa en ole kuullut mitään positiivista palautetta ulkonäöstäni. Ehkä ajattelen sen niin, että minusta ei sitten vain ole mitään hyvää sanottavaa niin parempi että mies ei sano silloin mitään. Tätä kehumista mieheni puolustelee sillä, ettei vain ole sanallisesti hyvä niin ei osaa sanoa yhtään mitään. sitä minun on vaikea uskoa koska kuinka vaikea on sanoa naiselle edes että on kaunis?? Jopa yksinollessani itken kun ajattelen että olen ruma ja kukaan mies ei minua haluaisi jos ei kerran oma miehenikään... Haluan muuttua, mutta en tiedä yhtään mitä minun pitäisi tehdä. Olen epätoivoinen, koska tiedän että tämä ongelma tulee johtamaan eroon jossain vaiheessa jos mitään ei tapahdu.
Olematon itsetunto
Itsetunnoton
356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sulla on nyt selvästi ulkonäkö ongelma itsestäsi.sanoit et rakastatte toisianne,hyvä,miehesi varmasti pitää sinua kauniina,parisuhteeseen kuuluu muutakin kuin ulkonäkö,aito rakkaus sellaisena kuin olet.Älä vertaa itseäsi muihin se ei kannata hyväksy itsesi olet paras miehellesi juuri tuollaisena.Epävarmuutesi itsestäsi rasittaa parisuhdetta joten nyt lakkaa huolimasta ja varatkaa se etelänreissu:)Entiset suhteet on mennyttä ja niiden idioottien kommentteja mitä nyt ovatkaan möläyttäneet viisveisaat niistä.Nyt leuka pystyyn katsot peiliin ja sanot-olen itsevarma,kaunis ja viehättävä.
Kiitos vastauksestasi romanticos. :) Onko mitään vinkkejä millä keinoin saisi itsetuntoa parannettua? Olen yrittänyt todella olla ajattelematta ulkonäköäni, mutta se ei vain onnistu tai onnistuu hetken aikaa mutta jossain vaiheessa alkaa taas ahdistamaan. Olen yrittänyt ajatella positiivisia piirteitä itsessäni peilin edessä (mm. olen ihan sievä kasvoiltani ja peppuni on ihan hyvännäköinen) mutta kun vaatteet pitäisi pois ottaa niin näen vain pienet rinnat ja hieman roikkuvan vatsani (olen synnyttänyt pari kk sitten) ja minusta tuntuu että mitä merkitystä sievillä kasvoillani on jos seksuaalisesti en miellytä miestäni yhtään. Nyt seksielämämme on mennyt siihen etten ota paitaa/rintaliivejä pois koska ilman niitä en pystyisi nauttimaan seksistä yhtään, koska ajatukseni menisi vain vartalooni ja mietin miltä näytän mieheni silmissä.. :( En haluaisi olla tälläinen, mutta en mitenkään vain tunnu pääsevän tästä yli. Silikooneja en todellakaan edes harkitse joten se ei ole vaihtoehto itsetunnon kohentamiseksi. Suurin pelkoni on se että tämä asia syö parisuhdettamme lähes joka päivä ja jossain vaiheessa mieheni ei kestä tätä enää. Ja olen miettinyt että miten voin uskoa että mieheni arvostaa ulkonäköäni niinkuin se on, koska eihän monikaan mies totuutta kerro naiselleen jos tämä on esim. vähän ylipainoinen ettei loukkaisi hänen tunteitaan. Haluaisin uskoa mutta jostain aina tulee ajatus että hän vain sanoo ettei loukkaisi minua ja kun ne suuret rinnat nyt vain yksinkertaisesti on miesten mieleen.. :(
Eikö kenelläkään olisi vinkkejä? :( Olo on epätoivoinen...