PERUSTUSLAIN 1. PYKÄLÄKSI

En huuda, mutta siksi isoin kirjaimin, kun asiani on tärkeä:

Jotta osattaisiin olla ihmisiksi, pitäisi Perustuslain 1.§ kuulua näin:

- Kukaan ei ole saanut päättää itse, mihin maahan hän syntyy.
- Kukaan ei ole saanut päättää itse, mille paikkakunnalle, mihin sukuun tai perheeseen hän syntyy.
- Kukaan ei ole saanut päättää itse, syntyykö poikana vai tyttönä tai saako syntyä terveenä.
- Keneltäkään ei ole kysytty, haluaako hän ylipäätään syntyä.

Tältä pohjalta olisi aina myös kehitysapua ja maahanmuuttoa ajateltava.
Minulta ei kysytty, mutta sain syntyä Suomeen, maailman 20 vauraimman maan joukkoon. Synnyin terveenä, sain käydä koulua, sain terveydenhoidon - ja voi, mitä kaikkea olenkaan saanut!
Myötähäpeää tunnen aina, kun
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jumala on säätänyt kaikille omat maansa.

Baabelin tornit epäonnistuvat ihmissekoituksineen aina.

Äänestä
  • Suomalaiskapelli­mestarin johtamassa konsertissa erikoinen välikohtaus Ruotsissa – johtaja puuttui HUUTAVAN miehen kovaääniseen protestointiin.
    HS:

    http://www.hs.fi/kulttuuri/a1428723963285

    Äänestä

PERUSTUSLAIN 1. PYKÄLÄKSI

En huuda, mutta siksi isoin kirjaimin, kun asiani on tärkeä:

Jotta osattaisiin olla ihmisiksi, pitäisi Perustuslain 1.§ kuulua näin:

"HYVÄKSY OMAN maasi IHMISET, myös kehitysvammaiset!"

Lue edellinen viesti myös. Tämä viittaa siihen.

Äänestä
  • No, et sitten aloituksen painoarvoa ja laajuutta ymmärtänyt.
    Selitän sinulle vielä: Kun et siis itse ole saanut määrätä mm. terveyttäsi ym ym ym, niin JUURI SIKSI on kai HELPPO ymmärtää, ja hyväksyä, kaikenmaailman erilaiset ihmiset !!!

    Äänestä

Suomeen on pitkään jo rakennettu koko maailman sosiaalitoimistoa,
koko maailman elatuspaikkaa, kaikki työtä pakoilevat vain tänne!
Suomi on tullut heille ihmemaaksi, jonne pääsee jo eläessään ilmaiseen hoitoon.

Nyt Suomi on hukkumaisillaan velkaansa, sitä emme pysty maksamaan, emme pysty hoitamaan lapsiamme, synnyttäjiä, vanhuksiamme tai sairaitamme ja tuo valtava velka, se jää lastenlastemme maksettavaksi.
Ota vain koko maailman pummit tänne hyvään hoitoon! lapsenlapsesi eivät kiitä sinua. He tulevat vihaamaan sinua.

Jumala on säätänyt kaikille omat maansa.

Baabelin tornit epäonnistuvat ihmissekoituksineen aina.

Äänestä
  • Voe voe, ei ole mitään Baabelintorneja enää hönttiparka, on yleiskieli jolla tulee toimeen omatkin lastenlapsesi kiitos maamme hyvän koulutustason!
    Kuuntelisit ajatuksella velkatilannettammekin, niin nuo pitkään hokemasi huolet lastenlastesi maksuvelvoitteista hellittävät, he heh.
    Kreikkakin maksaa lainansa korkoja kykynsä mukaan koko ajan, jos et siitäkään ole tietoinen, joten pidä kirves vaan tallella, äläkä sitä järveen heitä epätoivossasi, kun et asioita käsitä oikeissa mittasuhteissaan.

    Äänestä

  • vieläonviitonen kirjoitti:

    Voe voe, ei ole mitään Baabelintorneja enää hönttiparka, on yleiskieli jolla tulee toimeen omatkin lastenlapsesi kiitos maamme hyvän koulutustason!
    Kuuntelisit ajatuksella velkatilannettammekin, niin nuo pitkään hokemasi huolet lastenlastesi maksuvelvoitteista hellittävät, he heh.
    Kreikkakin maksaa lainansa korkoja kykynsä mukaan koko ajan, jos et siitäkään ole tietoinen, joten pidä kirves vaan tallella, äläkä sitä järveen heitä epätoivossasi, kun et asioita käsitä oikeissa mittasuhteissaan.

    Kumma kun mun kelloni kilkattaa varoittaen, ettei tuollaista mustamaalausta tulevaisuudesta pidä ylläpitää.

    Äänestä

Näitä hoidettavia haluaa Suomeen se valtava hyysärien lauma, joka saa hyviä virkoja tästä. Ilmainen koulutuskin tarjotaan ulkomaalaisille yliopistossa, missään muussa maassa ei tällaista ole. Päivähoito on ilmaista mamuille vaikka vanhemmat molemmat makaa ilman työtä kotona. Rahaa annetaan niin avokätisesti että voi lähettää sinne somaliaan ja lomailla siellä. Kumma kun ei silloin ole siellä vaarallista. Velkarahalla tätä pyöritetään. Pienillä palkoilla ja eläkkeillä sinnittelevillä on paljon alhaisempi elintaso kuin täysin hyysäyksen varassa olevilla. Onko oikein ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Poweria kirjoitti:

En huuda, mutta siksi isoin kirjaimin, kun asiani on tärkeä:

Jotta osattaisiin olla ihmisiksi, pitäisi Perustuslain 1.§ kuulua näin:

- Kukaan ei ole saanut päättää itse, mihin maahan hän syntyy.
- Kukaan ei ole saanut päättää itse, mille paikkakunnalle, mihin sukuun tai perheeseen hän syntyy.
- Kukaan ei ole saanut päättää itse, syntyykö poikana vai tyttönä tai saako syntyä terveenä.
- Keneltäkään ei ole kysytty, haluaako hän ylipäätään syntyä.

Tältä pohjalta olisi aina myös kehitysapua ja maahanmuuttoa ajateltava.
Minulta ei kysytty, mutta sain syntyä Suomeen, maailman 20 vauraimman maan joukkoon. Synnyin terveenä, sain käydä koulua, sain terveydenhoidon - ja voi, mitä kaikkea olenkaan saanut!
Myötähäpeää tunnen aina, kun

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu