Täällä mä olen, kun kovasti porukka kyselee. Keikkailin Kansan Tspsan messissä 1977-1981 ja vuoteen 1991 oman bändin kanssa. Huippumuusikoita bändissäni ja Menolippu sekä farkkumisseys samalta keväältä kun joku sitä arvuutteli. Hämäläisen Jyrkin idea tuo MFS-kisa. Olen musaope, opiskelin Sibelius-Akatemiassa musiikin maisteriksi ja laulamista vois taas ajatella kun skidit jo isoja. Nyt ei tarvii kenenkään arvuutella musdä oon ja mitä teen. Kiitos vaan kehuista ja kaipailuista. Muuten se vika albumi kyllä ehottomasti paras. Pus
Missä on laulaja Satu?
3
123
Vastaukset
- Jarppa1974
IHana kuulla susta Satu.toivottavaist nähdään pian sut taas keikalla jossain.
- muistetaan
moi Satu. Kyllä sut muistetaan. Sun laulama Menolippu on se ainoa oikea. 80-luvun alun musa oli jännää aikaa, ja sun levyt on yhä aika rautaa. Komistit lehtien kansia aika paljonkin niihin aikoihin. Kevät ja syys soi yhä radiossa, toisinaan. Mukavaa että paluu keikkalavoille on yhä mahdollista. Keikkailevan artistin ura on kovaa ja arvaamatonta, sulla on paikkasi suomalaisella iskelmätaivaalla.
- Jarppa1974
Ihana oli nähdä sua Retrohelmet ohjelmassa viime lauantaina. Nyt vaan takasin lavoille laulamaan sieltä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2324152Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122624Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382345Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811426Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1151406- 481169
- 771085
- 59943
- 45936
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58921