Ihmetellään suuresti kun työttömät ei ..suorastaan ryntää työn perään josta maksetaan 10,50 euroa tunnilta. Maanrakennusala on hyvä esimerkki siitä. Harva kaupunkilais nuori tai varttuneempikaan kykenee sellaista kovaa ruumiillista työtä tekemään kuin mitä maanrakennusala on. Miltä tuntuisi kaupunkilaisen tai maalais nuoren mennä alalle jota ei tunne omakseen. Kesä kuluisi todennäköisesti paahtavan auringon alla , suhteellisen tehokkaassa työtoiminnassa. Yleensä vauhtia pitääkin jokin työkone kuten . Kaivinkone , jokin muu kone jonka käyttäjä istuskelee hytissään ja kuuntelee musiikkia. Ole siinä sitten koneen jatkona. Puutarhakärry,rautakanki ja lapio . Ja paahtava aurinko. Ei sairaaloihinkaan työttömät pääse avustamaan leikkauksissa vaikka haluaisivat. Työ jota otetaan mielellään vastaan on . Jotain toimistotyötä jossa istutaan pehmeässä ympäri kääntyilevässä tuolissa. Siinä saattaa olla radio hieman auki. Mehupullo pöydällä. Ja suhteellisen hyvä palkka. Niin ja säännölliset kahvitauot ja ruokatunnit. Mikseivät työttömät voi valita sellaisia töitä joita toisetkin tekevät. Auringossa paahtaminen ei oikein lisää sosiaalisuutta toisten kanssa. Sille konemiehelle kun ei kannata huutaa koska hän kuuntelee musiikkia.
Eikö työ kelpaa ?
allaauringon
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.