Onko joku majoittanut El Tukanissa? Vastaako jonkinlaista keskitasoa Meksikossa? Meluisa sijaintinsa vuoksi öisin? Hieman edullisempi hotelli kyseessä, Tripadvisorissa saanut sekä kehuja että haukkuja aika tasaisesti. Totuus lienee siellä kehujen ja moitteiden välillä. Hakusessa hotelli, jossa vietettäisiin vain illat ja yöt ja joka tarjoaisi kohtalaiset yöunet, kävelijöille sopivan sijainnin ja hyvän perusaamiaisen.
Finnmatkojen El Tukan
Meksiko_käymättä
1126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Majoituin maaliskuussa El Tukanissa. Huone ei sijainnut päärakennuskessa. Huone ja parveke olivat todella isot. Parveke oli sisäpihalle, jossa oli uima-allas. Ei hirveän meluisa. tietenkin jotain kuulu sisälle. Lähinnä viereinen rakennustyömaa, jossa työskentelivät yömyöhään, häiritsi unta.
Sijainti on aivan loistava.
Home haisi nenääni pari päivää ja olin vähän tukossa, mutta siihen tottui. Vaatteet eivät kyllä kotona haisseet eli ei sitten sitä hometta varmaan ollut huoneessa, ainakaan paljoa...
Ainut huonopuoli huoneessa oli jääkaapin puuttuminen. Siihenkin kyllä tottui.
Nettiyhteys toimi loistavasti hotellin alueella.
Hotellin aamiainen oli erinomainen!!
Voisin kyllä mennä uudestaan tuohon hotelliin!