lempipaikka

Tämä voi tuntua hiukan tyhmältä kysymykseltä, mutta jos saisitte muuttaa viikoksi johonkin Keski-Maan paikkaan (esim. Hobittila, Minas Tirith) niin minne menisitte? Ette saisi poistua tästä paikasta ja joutuisitte elämään siellä asuvien olentojen/ihmisten/haltioiden yms. kanssa. Mutta teillä olisi silti lupa penkoa paikkoja kaikessa rauhassa kenenkään sitä kieltämättä.

Oletetaan että kyseessä on kolmannen ajan loppu, jonne Sormuksen Sota sijoittuu (vuosi 3018 tai jotain)

Selitinhän tarpeeksi sekavasti? Ja perustelut mukaan... :)
15906
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Mielenkiintoisenpa kysymyksen heitit, Celebrian. Paikkojahan olisi miljoona katsastettavaksi, mutta ehkä vastaisin kuitenkin näin:
Paikoista eniten haluaisin nähdä Minas Tirithin sen vaikuttavan arkkitehtuurin ja kauneuden tähden. Samalla saisi yrittää arpoa, miten moinen hökötys on aikaiseksi saatu.
Paikoista parhaiten viihtyisin Luultavasti Rivendellissä, jossa olisin Elrondin ykkösriesa tutkiessani kaikkia mahdollisia kirjoja ja kirjoituksia, mitä paikalta löytyy ja ahdistellessani haltioita kaikilla tyhmillä kysymyksillä. Olishan sen Rivendell muutenkin ihan hieno paikka vaan chillailla... Lepi Lepi...

Äänestä
  • päästä tuopin ääreen piippua polttelemaan.

    Äänestä

  • pitäisi kirjoitti:

    päästä tuopin ääreen piippua polttelemaan.

    rautapihaan katselemaan sarumanin kanssa teknistä kehitystä.

    Äänestä

  • pitäisi kirjoitti:

    päästä tuopin ääreen piippua polttelemaan.

    voisi istuskella hobittien kanssa tuopin ääressä.

    Äänestä

Jos Aman olisi vielä osa Keski-Maata nii sinne mutta kun ei oo. Rivendell ehkä tai Minas Tirith. Myös Minas Morgulissa ja Barad-Durissa ois kiva käydä

Äänestä

varmaankin tutustuisin Hobittilaan...Ja sitten saisin kutsun ja Rivendelliin ja näkisin senkin =)

Äänestä

No Edorasissa!! Se paikka on tehny minuun tosi suuren vaikutuksen, ja mikäpä vois olla ihanampaa kun asustella niin lähellä hevostallia... Ja samalla vois tutustua Eowyniin ja Eomeriin.

Äänestä
  • tai siis koko rohan...ettei tarttis vaan Edorasissa ratsastella... ;D
    tai sitten voisin mennä Hobittilaan tai Rivendelliin...

    Äänestä

Kyllä ne parhaat paikat olisivat tässä: Ered Luinilla(sinivuoret) asuvien kääpiöiden kodit ja Erebor(yksinäinen vuori),kolmannen ajan lopun suurin ja mahtavin kääpiö valtakunta.

Äänestä
  • Menisin tietysti Lothlorieniin tai Rivendelliin.
    Lorieniin sen kauneuden tähden ja Rivendelliin samasta syystä.
    Toisaalta ahdistelisin kaikkia paperikääröjä, mitä löytäisin ja toivoisin osalistuvani Eldrondin neuvonpitoon, ehdottomasti tapaavani Arwenin.
    Tosiaan saisin viikon kuluttua haltiat juoksemaan karkuun kuullessaan vain nimeni.

    Äänestä

Menisin ilman muuta Rivendeliin. Haluaisin nähdä kauniin laakson, kuulla kaikki tarinat ja laulut ja tavata Keski-Maan viimeiset suurhaltijat. Ja haluaisin mm kiivetä sinne ylärinteiden mäntymetsiin, joista vain mainitaan tarinassa. Sieltä olisi varmaan myös löydettävissä niin paljon tietoa kaikista muista paikoista, että olisi melkein kuin olisin käynyt niissäkin :)

Seuraavana listalla Hobittila kotoisan tunnelmansa takia ja Synk-/Vihermetsän haltiavaltakunta koska rakastan metsiä ja tämä on paljon todellisempi kuin Lorien. Ja sitten tietysti Fangorn, metsien metsä. Erityisesti haluaisin tavata Bregaladin, pihlajat ovat minunkin lempipuitani. Ja hevosihmisenä on tietysti pakko mainita myös Rohan - olisi mahtavaa ratsastaa mearasin edustajalla :) Paikkoja riittää...

Äänestä
  • mä haluisin mennä ehkä lothlorieniin, mut siellä vois olla kyl vähän yksinäistä, mutta kaunista. joten menisin ehkä rivendelliin, koska siellä ois arwen ja muutenkin kaikki tsh:n tyypit käväsee siellä aina välillä...ne mä haluisin nähä...mut oikeestaan mä kyl haluisin ihan vaan kontuun, siellä on niin kiva tunnelma, kun on niin kotoisaa...:)

    Äänestä

Lothlòrien=P

Äänestä

Rivendelliin! Haltioita tapaamaan :)

Äänestä
  • Metsäinmanhaltiakuntaan. se on niin hyvä paikka kun näkisin koko ajan kaikkia kivoja haltioita ja saisin ruokaa ja juomia niin paljon kuin napa ruskaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Celebrian kirjoitti:

Tämä voi tuntua hiukan tyhmältä kysymykseltä, mutta jos saisitte muuttaa viikoksi johonkin Keski-Maan paikkaan (esim. Hobittila, Minas Tirith) niin minne menisitte? Ette saisi poistua tästä paikasta ja joutuisitte elämään siellä asuvien olentojen/ihmisten/haltioiden yms. kanssa. Mutta teillä olisi silti lupa penkoa paikkoja kaikessa rauhassa kenenkään sitä kieltämättä.

Oletetaan että kyseessä on kolmannen ajan loppu, jonne Sormuksen Sota sijoittuu (vuosi 3018 tai jotain)

Selitinhän tarpeeksi sekavasti? Ja perustelut mukaan... :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu