Siis mä oon nyt seiskalla ja kamalan ujo ja herkkä. Oikeesti, rupeen itkemään pienistäkin asioista. Se on ärsyttävää ja kukaan ei ymmärrä et mulla on paha olla, en kyl melkein kenellekkään voi/halua avautua paitsi parhaalle kaverilleni. Mutten hänellekkään kauheasti omista murheistani voi valittaa, sillä hänellä on omiakin murheita (ja paljon pahempia kuin minulla) ..
Esitelmiä olen suurimmaksi osaksi onnistunut välttämään..ainakin toistaiseksi. Jopa yhden lauseen sanominen ääneen muiden kuunnellessa on hirveän ahdistavaa (viittaan siis siihen kun luokassa pitäisi puhua) joten voitte ehkä kuvitella kuinka vaikeaa englannissa ja ruotsissa on, kun en suomeksikaan tykkää puhua lähes tuntemattomille. Minua tuijotetaan pilkkaavasti ja koen itseni syrjityksi. Erityisesti mieleen painunut tapaus kutosluokalta: oli liikkaa ja kaikkien piti valita parit, ja yksi kolmenryhmä pitäisi tulla. Kaverini ei ollut koulussa silloin, joten jäin odottamaan jos joku olisi parini. Kuitenkin ne meidän luokan tyypit ne.. Ne teki kaksi kolmen ryhmää vaikka ihan hyvin huomas et olin yksin! Siitä tietty tuli kauheen paha mieli koko päiväksi.
Jostain syystä toi pyörii mun päässä tänäkin päivänä.
Myönnän että olen ihan sekopää, hullu, outo, erilainen kuin muut. Mutta en haluaisikaan muuttua toisenlaiseksi, sillä kaipa olen tavallaan ylpeä että olen erilainen (paitsi puhumis asioiden kannalta)
Ja mun paras ystäväni on myöskin sekopää joten tullaan hyvin juttuun :D mutta eipä oikein muuten.. Inhoon meiän melkein koko muuta luokkaa. Varsinkin tyttöjä. En tiedä miksi mutta pojat tuntuu paljon siedettävimmiltä. Jos saisin nyt valita haluaisin olla poika, sen huomaa yleensä myös vaatteistani.. :DDDDD
Mutta phew, sainpas nyt jonnekkin avautua hiukan :)
Esitelmiä olen suurimmaksi osaksi onnistunut välttämään..ainakin toistaiseksi. Jopa yhden lauseen sanominen ääneen muiden kuunnellessa on hirveän ahdistavaa (viittaan siis siihen kun luokassa pitäisi puhua) joten voitte ehkä kuvitella kuinka vaikeaa englannissa ja ruotsissa on, kun en suomeksikaan tykkää puhua lähes tuntemattomille. Minua tuijotetaan pilkkaavasti ja koen itseni syrjityksi. Erityisesti mieleen painunut tapaus kutosluokalta: oli liikkaa ja kaikkien piti valita parit, ja yksi kolmenryhmä pitäisi tulla. Kaverini ei ollut koulussa silloin, joten jäin odottamaan jos joku olisi parini. Kuitenkin ne meidän luokan tyypit ne.. Ne teki kaksi kolmen ryhmää vaikka ihan hyvin huomas et olin yksin! Siitä tietty tuli kauheen paha mieli koko päiväksi.
Jostain syystä toi pyörii mun päässä tänäkin päivänä.
Myönnän että olen ihan sekopää, hullu, outo, erilainen kuin muut. Mutta en haluaisikaan muuttua toisenlaiseksi, sillä kaipa olen tavallaan ylpeä että olen erilainen (paitsi puhumis asioiden kannalta)
Ja mun paras ystäväni on myöskin sekopää joten tullaan hyvin juttuun :D mutta eipä oikein muuten.. Inhoon meiän melkein koko muuta luokkaa. Varsinkin tyttöjä. En tiedä miksi mutta pojat tuntuu paljon siedettävimmiltä. Jos saisin nyt valita haluaisin olla poika, sen huomaa yleensä myös vaatteistani.. :DDDDD
Mutta phew, sainpas nyt jonnekkin avautua hiukan :)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mä oon ujo myäs, ja mua syrjitää sillee jännästi, mut mua ei kiinnosta. Mä satun pyörimää semmoses luokan "nuubeimmassa"-porukassa vaik frendit ja mä ei sovita yhtee ku niil on ne lolit sun muut. Haluisin kyl olla erilainen luonteeltani, mut se on aik mahotonta, etenki siihen suuntaan mihi mä haluaisin. Voisin vetää näit kaikkii "koviksii" turpan mut en muulloin oo ketää lyömäs ku iha vihasena ku pv on alkanu vituttaval aamul.
Sulla on sama tilanne kun mulla sillon seiskalla ja kasilla. Oon nyt ysillä. Syrjintää melkeen kolme vuotta.Pelkäsin kanssa hirveesti puhumista. Samoin kaveri. Kaverin takia mulle on tullu kauheesti ongelmia, mut oon päässy niistä. Lopulta tajusin, että se kaveri lisää pelkoa. En antanut hänen pelkonsa vaikuttaa muhun ja se autto. Mua ei enää esitelmät ja muut puhumiset pelota niin paljon. On silti jääny vanha tapa, kun läksyjä tarkistetaan järjestyksessä, esitän, että kirjotan jotain, ettei tarvii sanoo. Se auttaa joskus. Ajan kuluessa oon rauhottunu. Omista ongelmista en kaverille voi puhua, koska tämä alkaa kuitenkin nauraa. Mustaki on tuntunu, et oon jotenki heikko ihminen, mut voin alkaa parantua, kun pääsen yläkoulusta pois. Muista, että sullaki on enää 2,5 vuotta jäljellä. Sit se on ohi. Ittee jännittää jatko-opinnot. Sillon ihmiset on varmaan jo järkevämpiä ja saa kavereita. Ite vihaan mun kaveria, joten ootan, et pääsen eroon siitä.
Mäkin oon seiskalla ja tosi ujo, ala-asteella aloin itkeen aika pienistäkin jutuista (vihasin sitä) mutta nykyään en ees välitä. Sekoilen vaan kavereiden kaa (sillon ku ei riidellä, se on meillä joku jokavuotinen perinne :D) ja välttelen tunneilla vastailua ja puhumista.
Mua kans kiusataan ja ärsytetään ku oon niin ujo ja sitä en ikinä uskalla vastata mitään. Mun luokkalaisten (erityisesti poikien) mielestä tuntuu olevan tosi hauskaa kysellä multa kaikkee outoo ja noloo ja muutenki ärsyttää mua...
Mäkin olin seiskalla ihan järkyttävän ujo. Jos piti lukee äänee piirtoheittimeltä tunnilla jotai, nii mä keksin yleensä tekosyyn et "en näe tonne taululle" mut ei sekää hirveemmi auttanu ku mut käskettii sitte etupulpettii istuu ku kerta sanoin etten nähny.. Sit en uskaltanu puhua kellekkää yhtää mitää ikinä.. Olin siis ihan käsittämättömän ujo sillon. Pojat aina kiusas mua kaikesta ja mulle oli nii helppo vittuilla ja niin helppo kiusata ku en tietenkään uskaltanu mitää sanoo vastaa!
Nyt oon ysillä ja oon paljon rohkeempi kun pari vuotta sitten, toki oon vieläkin aika ujo mutta jos verrataan seiskaluokkaan niin oon kyllä rohkaistunut ja paljon. Nykyään en jännitä enää tunnilla ääneen lukemista ja se ei pelota mua yhtään enää, mutta esitelmiä pelkään kyllä sitäkin enemmän.. Mulla on paljon enemmän kavereita kuin ennen ja oon vähän sosiaalisempi kuin ennen.
Mul sama juttu tavallaa. Siis mä sekoilen ja huudan, annan mennä vaa kaverienkaa. No problem!
Ja jos joku haukkuu, haistattelen ja lujaa. Mut sit tunnil en uskalla puhuu, siihe on kyl vaa 1 syy. R-vika jota häpeän TODELLA paljon ja muutenkin puheessa välttelen r kirjaimisia sanoja. Mul meni aluks esim ruotsi hyvin, sain 9 1/2 kokeest ja ope alko KOKO aja kyselee mult vaikken viitan mut aloin aina melkee itkee ku ruotsishan on vituksee r sanoi. No onneks seki oppi nopee et mulle ihan sama jos numero tippuu -1 mut en haluu puhuu.
Mullakin on sama puhevika. Tiiä kokemuksesta, että ruotsia on hirvee puhua. Enkku menee hyvin, kun tajusin, ettei niitä ärriä pärisytelläkkään. Vihaan kuitenkin esitelmien pitoa luokalle, koska puhevika "kaveri". Se kielsi mua joskus sanomasta ärrää. Se veti mun itsetunnon alas. Enkä oo käyttänyt sitä. Mediakurssissa mulla on ollu paljon esitelmiä, enkä välitä enää puheviasta, kun esiinnyn heille. Eikä nekään välitä. Luokalle en halua esiintyä, koska jotkut heistä kiusaa, jos teen jotain oudosti tai väärin. Joskus se ärrä tulee oikein, mutta harvoin.
Kuule, tuossa vaivassa auttaa oarhaiten uhmaaminen.
Anna niiden ajatella mitä haluavat ja tee mitö huvittaa.
Itse käyttäydyn tahallani aina sillä lailla kuin olisin juonut pullollisen viinaa ihan vaan peitelläkseni ujouttani. Silloin ihmiset ajattelee "taas toi tekee outouksia no jaa se on se tyyppi ihan normaalia"
Oot aika samanlainen ku mä :DD
Et oo ainoo D: mul ei oo kaverei ja se on jotai nii kauheet ku yhtäkkii pitää valita parit D: kutosel oli pahin... Koko ajan sai pelätä millon ope käskee ottamaa parit ja voi apua ne liikkatunnit jois tehtii melkee aina jotai paritehtävii :'( en haluu ees ajatella sitä :'( ope piti kauheet saarnat mulle sit ja itku kurkus kaikin voimin itkuu pidätellen menin kysymää joiltai et voinks tulla heiän kaa... :'(
Ja ainii ne enkuntunnitki oli täyttä tuskaa ku joka tunti tehtii niit saatanan paritehtävii ja meit oli sii ryhmäs viel pariton määrä... :'( sit ku kesäloma vihdoin alko (ja syksyl alko yläaste ja tuli uudet luokat) olin nii onnellinen kevätjuhlast päästyäni :')