Lapsen omiminen

emp11

Onko mahdollista että sijari voi omia lapsen itselleen tai ainakin omassa mielessään? Eli piut paut välittää miltä biovanhemmasta saattaa tuollainen tuntua.

1

76

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puuksdfjklsdfjsdkl

      oma mielipiteeni:

      on järkyttävää, että on ihmisiä, jotka ajattelevat vain omia etujaan lasten kohdalla. Mikään suhde ole samanlainen - minkälainen suhde olisikaan, kuin biosuhde.

      On järkyttävää kuinka toiset voivat, haluavat, tekevät "omia" toisten lapsia.

      Biovanhempien pitää vaikka kuolla, mutta taistella oikeuksien ja velvollisuuksien puolesta.
      Suomen sosiaalijärjestelmä on,mielestäni, rikollinen. Se oikeuttaa vääriä asioita. Valtio ottaa omakseen sellaista, mistä sillä ei tule koskaan olemaan mitään selviötä. Kun vieras aikuinen päättää lapsen puolesta - tekee hänelle elämän, kohtalon. Minua yrjöttää sellainen. Kristuksen nimeen tapetaan myös ihmisiä.

      Elämä on perseestä ja valtio on perkelestä. Mulkut tappavat rakkauden. Mukamas auttavat toisia - paskan marjat. Ovat egoja ja omien tarpeidensa tyydyttäjää. Suomessa on vaarallista olla "vapautunut" biovanhempi, kävellä vaarattomasti kadulla, sillä kuka vain voi varastaa lapsesi. Jos joku ei tykkää sinusta, niin saat pitkän taipaleen, että osaat pitää lapsesi itselläsi. Aina löytyy läskimummo, joka yksinäisyyttään rupeaa pelastamaan vieraan perheen lapsia. Lapsivarkaita nää yksinäiset.

      Neuvo nuorille perheille: älä vie lapsesi kaikille näytteille. Pidä lapsesi lähellä kotipaikkaa kunnes lapsi on isompi. Kaikenlaista pöljää, tyhmiä sossuja on aina liikkeellä maailmanparannus aikeissa, jotka eivät tajuaa yhtään mitään aikeina vain varastaa toisten lapsia, työntää nenäänsä toisten asioihin. Parasiitit. Nämä akat tarvitsevat afrikkalaista kyrpää, etteivät työntäisi neniä. Mitä muka muuta tekemistä heillä on kuin kuluttaa aikaansa telkkaria katsoen ja vaatteita ostaen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      143
      985
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      112
      930
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      738
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      537
    5. 42
      519
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      31
      466
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      453
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      407
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      381
    10. Selviytyjät kisaajat kismittävät - Erityisesti yksi saa tylytystä: "Miksi hän änkee joka ohjelmaan?"

      Uusi Selviytyjät Suomi kausi starttaa - ja ohjelman kisaajat eivät saa pelkästään kiitosta somessa. Myös täällä Suomi24
      Tv-sarjat
      9
      363
    Aihe