Peruutin juuri kolmen viikon lomamatkani Turkin Alanyaan. Olen 72 v eläkeläisnainen ja kaipaan matkaseuraa joka olisi apuna kentällä ja huonekaverina perillä. Toivon kahden viikon matkaseuraa Alanyaan mieluummin syys-lokakuu 2015 tai kevät 2016. Edellinen pitkäailainen matkakaverini joutui luopumaan terveydellisistä syistä ja kotiväkeni olisi rauhallisempi tietäessään että en ole aivan yksin maailmalla. ikä ei ole este mutta ei mielellään incl. ruokailua. Ota yhteyttä niin voimme tutustua ja suunnitella yhdessä.
Matkaseuraa
6
176
Vastaukset
- aam
hei, laittaka puhelinnumerosi tai sähköpstiosoiteesi, kiitos
- sofia8
Hei, minuun saa yhteyden sähköpostilla [email protected]
Missäpäin Suomea asut?
Mielestäni voisi olla hyvä tavata ennen yhteiselle matkalle lähtemistä.
Voin hyvin kuvitella lähteväni yhdessä matkalle ja jakavani huoneen mukavan ihmisen kanssa. Perillä voimme liikkua yhdessä ja varmaan välillä vaikka erikseenkin.
Eri puolilla Eurooppaa ja lähiympäristössä matkustelen mielelläni sekä valmis- että omatoimatkoilla muutaman kerran vuodessa. Olen 60 kohtuullisen kielitaitoinen nainen ja retkeilen aina välillä myös yleisillä kulkuneuvoilla tai vuokra-autolla myös lomakohteen lähiympäristössä.
Minulle voi kirjoittaa osoitteella: [email protected]- ellakka
Olen 60v. lähihoitaja lomautettu ja olen matkustellut paljon. Tällä hetkellä olen yksin ja olisi kiva saada matkaseuraa . En ole pilettäjä, en polta tupakkaa alkoholin käyttö vähänen esim. ruokajuomana.Ja joskus mutamia rinkkejä.Olen sosiaalinen luonne ja elämän arvot kunnossa.Tulen hyvin toimeen erinikästen kanssa.Teillä ei ole os. tietoja mihin ottaa yhteyttä.
- lomaaodottava
Hei Ellakka
Etsin kaveria matkalle kesäkuussa. Olen heteronainen eläkkeellä. Ottaisitko yhteyttä jos vaikka saisimme yhteisen lomamatkan sopimaan aikatauluihimme. [email protected]
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1911330
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?51730Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t252622Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä312601Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7580Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53574