Hell's Kitchen kaupunginosa

Millainen on tuo Helvetin Keittiöksi ristitty kaupungin osa Manhattanilla? Wikipedian mukaan oli vielä 90-luvulla alamaailman suosiossa. Onko mitä nähtävää, rakennuksia, ? Päivällä varmaan ihan turvallinen entä iltaisin? Onko omia kokemuksia?
4768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuljimme siitä muutaman kerran läpi edelliskesänä, mennessämme konserttiin ja katsomaan ilmailumuseota. Rauhallista sekä päivällä että ainakin se puoli, jossa kävimme illalla. Osa sivukaduista oli illalla sen verran hiljaisia, ettemme poikenneet.

Ilmailumuseo on hieno! Siellä kannattaa käydä. Yksi kaupungin vanhimmista jazz klubeista on myös tuolla alueella.

Sanoisin alueen aika pitkälti keskiluokkaistuneen. Jonkin verran vanhaa toimitilaa alueella on yhä. Bongasin ainakin autosäilytyksen, taksivarikon ja jonkun suuremman logistiikka keskuksen, johon meni sekä rekkoja että jakeluautoja.

Äänestä

Kuten edellinen vastaaja totesi, ei mitään ihmeellistä. Manhattanilla on nykyisin ihan turvallista liikkua vuorokauden ajasta riippumatta - ainakin selvinpäin!

Itse olen kolunnut Manhattahin kärjestä kärkeen - Harlemin mukaanlukien, niin päivin kuin öin monta kertaa. Ei mitään raportoitavaa!

Esimerkiksi Napolissa, Roomassa ja Pariisissa on paljon suurempi riski päästä kännykästä, rahoistaan ja muusta elektroniikasta!

Olen yleensä yöpynyt Brooklyn:ssä eikä sielläkään ole koskaan ollut ongelmia.

Vinkki: Kävelyreitti "High Way" Manhattanin länsipuolella on kokemisen arvoinen!

Äänestä

http://www.birdlandjazz.com

Ohjelma on monipuolinen ja vaihteleva, mutta ei edusta ihan uusimpia nousevia kykyjä. Kannattaa jo ennakkoon vilkaista ohjelma.

Ruoka oli hyvää, amerikkalaista ja kohtuuhintaista. Pöytiä on useammassa rivissä ja kaikista kuulee sekä näkee hyvin.

Äänestä

No, Hell's Kitchen tunnetaan tänään etenkin gayparatiisina ja edullisen mutta laadukkaan ruoan kotina, jonne matkataan kaukaakin ruokailemaan. Irlantilaisen rikollisuuden tyyssijasta on kovaa vauhtia tullut lähes keskiluokkainen kaupunginosa, jossa on turvallista liikkua. Ruoan lisäksi Hell's Kitcehnistä haetaan ostoksia, baareja ja klubeja, joita kaikkia löytyy muuten kiitettävästi niitäkin.

Muusta New Yorkin annista kannattaa lukaista ennen matkaa sivulta:

http://kaupunkilomalle.com/new-york

Saat sieltä ison omenan makeutta mahan täydeltä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Upperwestside kirjoitti:

Millainen on tuo Helvetin Keittiöksi ristitty kaupungin osa Manhattanilla? Wikipedian mukaan oli vielä 90-luvulla alamaailman suosiossa. Onko mitä nähtävää, rakennuksia, ? Päivällä varmaan ihan turvallinen entä iltaisin? Onko omia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu