Jos oikeasti haluttaisiin työtä ja elintasoa

ok-kuningas

Puolueet nokittelevat siitä kuka keksii enemmän työpaikkoja ensi vaalikaudella. On satatuhatta, on kaksisataatuhatta ja vieläkin enemmän.

Tosiasia on, että työttömyys tulee vain pahenemaan. Samat tomppelit siellä istuvat, eikä mikään muutu vuosikymmeniin.

Miten sitten Suomi nousuun? Se on pitkä tie. Entuudestaan tiedetään, että omakotitaloissa varttuu reipas uusi sukupolvi, jotka ovat tottuneet itsenäiseen elämänasenteeseen, omaavat käden taitoja ja ymmärtävät tekniikan päälle. He ovat tämän maan selkäranka, tukipilari jonka varassa kaikki on.

Sitten on kasarmiasukkien laaja joukko, jotka ovat tottuneet siihen, ettei tarvitse eikä saa tehdä itse mitään. Siellä kasvaa sellainen määrä perustuloa kieli pitkällä odottavia elämäntapaintiaaneja, että huonolta näyttää.

Miksi sitten ok-taloja ei kaavoiteta lisää? Pitkällä tähtäimellä tämä on ainoa tie nousta nykyisestä suosta! No siksi, että kasarmiluteet ovat jo niskan päällä, he äänestävät puolueita jotka kannustavat tuhnuttelemaan toimettomana vuokraläävän hetekalla tai makaamaan omistuskämpän parvella ja päästelemään kaasuja supeloniin.

Ei hyvältä näytä tulevaisuutta ajatellen!

Oikeastaan sellaista puoluetta ei edes ole, joka haluaisi lisätä omatoimisuutta! Ilmastohörhöjen mukaan tanssitaan! HUH!

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä ja asiallinen kommentti. Eipä ole tullut koskaan moinen mieleen. Hauskaa.

    • sostoil

      Kaiken uuden työn esteenä ovat nämä kaikenlaisia tukia ym. avustuksia nostaneet ja hirmu optioita ja palkkioita nostaneet öykkäri kapitalistit, jotka vievät veronsa ja rahansa piiloon, eivätkä sijoita kotimaahan uusiin työpaikkoihin. Eivät halua itse luopua mistään, eikä osallistua säästötalkoisiin, vaikka heidänkin rahansa on saatu työläisten selkänahasta. Hävetkkä!!!!!!!!

    • Kaikki_tyytyväisiä

      Ok-kuninkaan verotusta ilmeisesti nostetaan! Mitään ne ei saa irti sossu-inkkari-hulttiolta, joten ainoa mahdollisuus on nostaa XO:n, savukkeiden, autoilun verotusta! Tämä on vähän kuin solidaarista ja pienenevä rahapussi nostaa myös Ok-miehen aktiivisuutta! Tällä on siis positiivisia vaikutuksia! Ok-miehet ovat muutenkin jumissa, kun savelta ei pääse pois! Varma lypsylehmä!

      • kt-keisari

        Valtio tulee saamaan roimasti lisätuloja kun mm. vesipaljut, trampoliinit, ruohonleikkurit, pihalaatat, suihkulähteet, grillit (vähintään kolmella polttimolla olevat), grillipihdit ja kintaat, pihatonttuhahmot, aitatrimmerit, vesiletkut, erilliset postilaatikot, bioastiat, aurinkovarjot ja -tuolit... laitetaan erityisverokohtelun piiriin. Sellaiset 75-98% lisää veroa kun maltilla korotetaan. Pallogrillit, parvekekalusteet vapautetaan kaikista veroista. Kerrostaloasukkaille id-kortti jolla saavat ostettua näitä kalusteita verovapaasti. Suomi nousuun !

      • ok-kuningas
        kt-keisari kirjoitti:

        Tottahan se on, että ok-kuninkaat maksavat kaiken jo nyt, myös suurimman osan kasarmipeijooneiden elämisestä! Mutta tupakkaa ok-kuninkaat eivät polta, se on kasarmikeijojen harrastus, kuten myös ylenmääräinen kaljan kittaaminen. Harmi vain, että kassuttajat hakevat nekin virosta!!1yksi11yksi!!

    • Pelleily_seis

      Hyvä aloitus OK-keisarilta. Näihän se menee, että me hyvätuloiset OK-asukit maksamme tryffelien elämisen ja maksamme vielä pitkään. Sosialismi ja ilmastokusetus verottavat lompakkoamme jatkossakin kiihtyvään tahtiin, varsinkin kun saimme yhden sosialistipuolueen lisää kentälle persuista. Koskahan tämä sisäsiittoisuden raiskaama maa tajuaa, että sosialismi on kevyeksi todettu ja tuhoon tuomittu aate, joka ei toimi. Hisoriakin sen todistaa.

      Mutta nostettakoon vaan tupakka, makeis ja alkoholiveroa. Ei koske hyväosaista lainkaan, sillä noihan on kaikki turhia harrastuksia, joilla tyhmiä pitääkin verottaa. Meikäläisillä kun on elämässään muutakin tekemistä, kuin typeryydet. Siksihän me pärjäämme.

      • ok-paroni

        Noh, otetaan sitä OK-taloissakin hieman alkoholia, kuten meillä parasta mitä on markkinoilla eli XO:ta. Onneksi meillä ei ole ongelmaa, joten verot eivät haittaa, sen verran vähän ainetta kuitenkin kuluu ettei tunnu missään.

      • kassukeijo
        ok-paroni kirjoitti:

        No kerrohan minkä merkkinen XO konjakki on sitä parasta ok-miesten kuninkaallista juomaa?

      • ok-paroni
        kassukeijo kirjoitti:

        No kerrohan minkä merkkinen XO konjakki on sitä parasta ok-miesten kuninkaallista juomaa?

        Mielestäni Bastard on parasta. Sitä on aina halkopinon takana jemmassa, mikäs on meikäläisen istuskellessa illalla grillin ääressä, lasissa 3 jääpalaa ja XO:ta, narsistitkin jo kasvavat eteläpäädyssä ja rotukoira (Suomen pystykoira) vartioi taloa. Kyllä kelpaa!

      • kassukeijo
        ok-paroni kirjoitti:

        Mielestäni Bastard on parasta. Sitä on aina halkopinon takana jemmassa, mikäs on meikäläisen istuskellessa illalla grillin ääressä, lasissa 3 jääpalaa ja XO:ta, narsistitkin jo kasvavat eteläpäädyssä ja rotukoira (Suomen pystykoira) vartioi taloa. Kyllä kelpaa!

        Täällä kassulla ihmetellään, onko Braastad oikeasti edes XO konjakkia, ... taitaa olla jotain nuorempaa lientä?

      • savelta_terveisiä
        kassukeijo kirjoitti:

        Täällä kassulla ihmetellään, onko Braastad oikeasti edes XO konjakkia, ... taitaa olla jotain nuorempaa lientä?

        Siinähän saakelin täydellinen tilan & energian haaskuu hyyryläinen ihmettelet, se on sinulle stanan kassu-asukille ihan oikein. Vielä kun tulisi loordi eli laardi ja survoisi kuivan nyrkin sinunkin persiisiin, niin olisi maailma kivasti mallillaan.

        Kaikki kassu-peijoonit, asukit-, tuhnut-, inkkarit- ja muu roskasakki olisi syytä laivata ulapalle nääkereiden sekä musulmaanien kanssa ja irroittaa kiposta pohjatulppa.

      • kassukeijo
        savelta_terveisiä kirjoitti:

        Jahhas. Savikeijolta paloi päreet kun ei tunnistanut konjakki laatuja. :D

        Tulisit sinäkin sieltä savipellon laidalta ihmisten ilmoille sivistyksen pariin, niin oppisit edes konjakin alkeet :D

      • MenitHalpaan

        Menikö kassukeijo noin halpaan? HAH! Jo kirjoitusvirheistäkin näkee heti, ettei kyseessä ole oikea ok-asukki, vaan pesunkestävä elämäntapaintiaani kasarmien varjoista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      72
      1160
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      78
      822
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      635
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      29
      608
    Aihe