Olen aloittamassa maalausta akryylimaaleilla tai väreillä, mitä nyt ovatkaan. Haluaisin jotain vinkkejä, sillä kyseessä on kuvamataidon lopputyö. Ajattelin maalata joko kaksi koiraa (erillisille pohjille toki) taikka sitten maiseman. Kumpi olisi aloittelijalle helpompi? Miten koiran saa maalattua realistisesti tai maiseman? Jos siis maalaan koirat, niin teen niistä 40x30cm maalauspohjalle semmoiset potretit, eli ei kuitenkaan mitään pientä piiperystä.
Akryylimaalaus
maalausvinkki
2161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tärkeää on sommitelma eli aikalaaja maalauspohjan käyttö aiheeseen, ei kuitenkaan reunoja hipoen! Maalauspensselin varrella tarkka mittailu ja suuntien määritely toisten objektien suhteen, esimerkiksi pysty- ja vaakasuunnissa, antaa hyvän lähtökohdan maalaamiselle. Värien levittely varovaisesti varoen liika tummia sävyjä. Valot ja varjot paikoilleen.
"Arttarikin" liittyneen kokoelmiisi. Hih