Syksyllä kerätyt omenat mätänevät jo kellarissa, en saa niitä sieltä siivottua pois. Piti meidän tytön kanssa ne valmistaa hilloksi. Ennen niin siisti kotini muistuttaa nykyään enemmänkin kaatopaikkaa. Ei enää liedellä höyryä ruoka ja pullan tuoksu on kaikonnut.
Tämä on painajainen ennen joulua leluhyllyillä...barbie kädessäni itken.
Tämä on painajainen ennen joulua leluhyllyillä...barbie kädessäni itken.
Vastaukset 17
Vanhimmat
ja kenen luulet uskovan juttusi?
Kaikkea hyvää sinulle ja tytöllesi, onhan hän jossain ja varmaan ikävä hänelläkin, mutta ehkä näin on hänelle parempi.
Oletko vihainen, kerro jos olet kenelle?
Oletko sille sijaiskodille, sossulle vai jollekin muulle?
Miksi ajauduit tällaiseen tilanteeseen, jokin syy kai siihen oli.
Toivon, ettet syytä ainakaan sitä perhettä jossa lapsesi on, he eivät ole syypää tähän, vaikken tiedäkään mitään tilanteestasi.
Kaikkea hyvää sinulle ja tytöllesi!
Kun kerran sinulla on tuollaisia tunteita, uskon että rakastat ihan oikeasti lastasi.
Nyt elämässäsi on huono aika kaiketi, mutta jos tiedät mikä meni pieleen, korjaa se!
Hoida asiat kuntoon, (huostaan oton syyt) hae apua ja pidä lapseesi yhteyttä. Kun syyt ovat hoituneet niin hae huostaanoton purkua.
Mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut!
kaikista parastahan olisi, että lapsesi pääsisi takaisin sinun luoksesi, kun asiasi ovat ok.
Ja pidä ainakin yhteyttä lapseesi äläkä mustamaalaa sijaisperhettä, koska se ei välttämättä paranna sinun ja lapsesi välejä, eikä lapsesikaan hyvin vointia. On aivan varmaa, että lapsellasikin on ikävä ja kova paikka.
..itselleni, sillä en tajunnut hakea apua masennukseeni ja sos.tilanteiden pelkooni niin menetin lapseni.
Olen yksinhuoltaja ja eeerittäin ujo, ei perhettä, ei ystäviä. Ainoa ihminen elämässäni on/oli rakas lapseni.
Mielialahäiriöt ja joskus viikonloppuisin alkoholia...en muuten ihmisiä uskaltanut tavata, kun kahden siiderin jälkeen.
Olen hakenut apua masennukseeni ja lopetin alkoholinkin varmuudeksi kokonaan, kun kuulemma pahentaa masennusta.
Huolsin lapseni ja kodin täydellisesti, mutta itse laiminlöin mm.syömisiäni.
Ulkoilimme kyllä paljon(joka päivä), mutta sekin väheni, kun en uskaltautunut enää ovesta ulos.(sitten kävimme ulkoilemassa vain noin 3 kertaa viikossa). Raha asiatkin alkoivat mennä huonosti, kun en niitä hoitanut.
Touhusimme kyllä sisällä olo päivinä paljon kaikenlaista(leivottiin ,ommeltiin barbeille vaatteita, rakensimme kissallle kiipeilypuun...yms).
Sanoivat, että kunhan paranen ja saan asiani kuntoon niin saatan saada lapseni takaisin. Hänellä ei ole vielä sijaisperhettä vaan on laitoksessa.
Entä jos masennukseni ja sos.tilanteiden pelkoni lähdekkään ikinä pois..?
koeta pitää itsestäsi hyvää huolta, joka aamu seiso peilin edessä ja sano itsellesi: lapsellani on vain minut, jaksan kyllä tämänkin päivän.
käy tapaamassa lastasi päivittäin, jos mahdollista. samalla tapaat hoitopaikan tätejä ja saat harjoitusta sosiaalisiin kontakteihin. älä päästä lasta unohyumaan.
pidä huoli, että otat mahdolliset lääkkeesi ja käy sovituissa terapioissa. olen ymmärtänyt, että tie masennuksen syvyyksitä on pitkä, mutta mahdollinen. voimia nousuun !!
kannustuksestasi. Olen aloittanut lääkkeet, mutta ne eivät vielä ole alkaneet vaikuttaa(kestää muutaman viikon).Kahdesti olen saanut saattajan terapeutille, mutta ymmärrän ettei kaupungilla ole resursseja siiheen jatkuvasti(kun on ne mummelit ja papatkin hoidettava).
Menen terapiaan taas heti, kun pystyn liikkumaan ovesta ulos. Samoin menen tapaamaan tyttöä heti, kun pystyn julkisilla liikkumaan. Muutaman kerran olen kotipalvelusta saanut saattajan lastani tapaamaan ja selittänyt lapselle miksi hän on "hoidossa"(eli siksi kun äiti on masentunut).
et sinä parane jos et hae apua mielenterveystoimistosta tai jostain muusta sellaisesta.
Nyt lapsesi on laitoshoidossa, kysy voisiko sellainen tulla kysymykseen, että pääsisit mukaan siihen lapsesi kasvatushommaan ja näin olisitte molemmat mukana kuvioissa ja ette erkaantuisi toisistanne, koska olet pian erakko muuten.
Minulla olisi esimerkki tuohon, kun kaksi pientä lasta asui sijaisperheessä ja heidän äiti saatiin mukaan tähän ja näin hoitui samassa kolmen elämä ja kukaan ei kokenut asiaa pahana. Kaikkien kohdalla ei tälläinen kyllä käy missään nimessä, mutta minusta tuntuu, että Sinä olisit samantapainen arka äiti, kuin hänkin on.
Mitäs tälläisestä sanoisit, kuulostaako ihan kaameelta?
Kirjoita!
Ps. Sinä voisit osallistua siellä eri askareisiin, niin sullakin olisi mielekästä tekemistä!
Oletko kuullut sellaisista paikoista, minne on mahdollisuus mennä kuntoutukseen lapsesi kanssa?
Eli se on itsenäistä, mutta tuettua elämistä.
Siinä on henkilökunta, joka auttelee ja katsoo, että kaikki on.
Ensimmäiseksi sinun kyllä pitää saada terapiaa ja äkkiä.
Minne sinun sukulaisesi ovat jääneet? Turvaverkosto olisi nyt tarpeen.
Sitten kun voit paremmin, olisi sinulle varmaan hyvä jokin tukiperhe. Jonne voisit soittaa, kun omat voimat ovat vähissä, he hakisivat lastasi jne.
Mielestäni olet jo oikealla tiellä hyvällä alulla, kun tiedostat tarpeesi ja haet apua!
Zemppiä!
Saimme paikan lapseni kanssa, jossa voimme yhdessä asua ja minä saan psykiatrin kanssa jutella ja miettiä terapiamuodot yms. siellä on kodinomaiset "asunnot" joissa voi asua niin pitkään, kun tuntuu ettei jaksa yksin. Henkilökuntaa 24h, joille voi puhua.
Varasin ajan heti maanantaiksi psykiatrille ja sanoivat sossussa, että pääsemme jouluksi "uuteen kotiin" lapseni kanssa.
onnea ja hyvää joulua ja varsinkin onnellista uutta vuotta
Oikein hyvä! Hyviä jatkoja!
kerrothan joskus miten menee?
...teille tulee varmaan ihana Joulu ja paljon mukavia yhteisiä hetkiä ensi vuodeksi, kirjoita miten teillä menee, olisi mukavaa kuulla sinusta ja lapsestasi!
Psykiatrilla on käyty ja lääkkeetkin tehoavat erittäin hyvin :D
Terapeutti ja psykiatri lastensuojeluviranomaisten kanssa käyty istunto ratkesi näin;
Lapsen ja äidin välisessä vuorovaikutu suhteessa kaikki kunnossa
Lapsi on tasapainoinen ja luova
Ainoana ongelmana on/oli siis minun mielenterveyteni,jonka hoidoksi asiantuntijat katsoivat riittävän kahdesti viikossa saamani terapia, lääkitys, perhetyöntekijöiden käynnit kotona(min. 3kertaa viikossa). Lapsen vieminen 5kertaa viikossa lähellä sijaitsevaan päiväkotiin.
Ja voin soittaa akuutti tilanteessa tukihenkilölleni tai päivystäville lastensuojeluihmisille. Olen tutustunut yhteen ihmiseenkin mielenterveys toimistossa asioidessani...hänestä saattaa ajan myötä kehittyä jopa ystävä.
Olen itsekkin sitä mieltä, ettei tukiasuminen olekkaan välttämätöntä, sillä lääkitys ja terapia ovat alkaneet tehota todella hyvin jo tällä aikavälillä. Minua hoitavat ihmiset ja lastensuojelu ovat tiiviissä yhteistyössä ja sanoivat plussaa olevan hyvä motivaationi hoitoihin ja yhteistyöhön. Lapseni palautetaan kotiin ensi viikon alussa.
Kaikille jotka kärsitte mielenterveys ongelmista HAKEKAA APUA ennen kuin on liian myöhäistä. Ette ole huonoja äitejä vaikka olette sairaita...siksi taidankin muuttaa nimimerkkiäni sairas äiti, tai tervehtyvä äiti ;)
Ihana joululahja sinulle ja erityisesti lapsellesi! Tsemppiä ja voimia ...
...kyllä asioilla on näköjään taipumus vaan kääntyä hyväksi,kun oikein yrittää. Nyt on motivaatiota jo suunnitella joulua,ostaa lahjoja ja leipoa sitten ne piparitkin lapsen kanssa. On myös ihan mukava päästä "taakasta" ja syyllisyydestä, että olen huono äiti. Terapeuttini selitti että äitiydessäni ei ole mitään vikaa ja sairauteeni saa apua ja voi parantua :)
Ja näin on,kyllä puhuminen jo pelkästään ammatti ihmisen kanssa tekee ihmeitä.
Hienoa, että olet saanut asiasi alkuun ja elämäsi taas oikeaan suuntaan ja saat lapsen luoksesi, se onkin suurin Joululahja jonka voit saada, vaikkei sitä sulta pois ole vietykään....
Niin ne asiat loksahtaa kohdilleen, jos oikein tahtoo, Sinä tahdoit, hyvää elämää lapsellesi ja itsellesi....Polku voi olla joskus kivikkoinenkin, mutta nyt tiedät, että Sinulla on sisua ohittaa ne kivikotkin.
Hyvää Joulun odotusta!