Erikoiskeskaria neitosille

Einari Essonen seuraa hyvin aikaansa ja siksi hän hankkii aina baariinsa trendikkäimmät juomat. Tällä viikolla Essolle tuli lentorahtina Japanista asti ensimmäinen erä pelkästään neitosille tarkoitettua erikoiskeskaria, joka tekee jo ennestään rehevistä neitosista vieläkin kurvikkaampia ja kauniimpia.

Uusi neitosille tarkoitettu erikoiskeskari on saanut Essolla myönteisen vastaanoton. Olemme panneet merkille, että baarissa vierailevat neitoset ovat punaposkisempia kuin aikaisemmin. Seksi-Sulon mukaan neitosten suosiollisuus on myös uuden keskarin myötä lisääntynyt, joten Sulon mieliharrastus on nyt entistä helpompaa.

http://www.tekniikkatalous.fi/kemia/voiko oluella juoda itsensa kauniiksi ndash japanilaisnaisten uusi ihmerohto/a1058571

3

71

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ö-Öö
      • "DW"
        Pahus, ehdit ensin ;-D))
        Mainoksia ja kehumisia (on saanut palkintojakin, näemmä) olen lukenut mutta en tunne tapausta tarkemmin. Minun edellisestä oluthörpystä on varmasti yli 10 vuotta, kokonaisen pullollisen olen juonut kuuman heinänajopäivän päätteeksi joskus 70-luvun puolivälissä.
        Kekkos-olut on sen verran uusi tuote että eivät nuo kylän kaljabaarilaisetkaan ole varmaan ehtineet komistua, katsotaan kesemmällä onko vaikutusta...


      • saimaantaka kirjoitti:

        "DW"
        Pahus, ehdit ensin ;-D))
        Mainoksia ja kehumisia (on saanut palkintojakin, näemmä) olen lukenut mutta en tunne tapausta tarkemmin. Minun edellisestä oluthörpystä on varmasti yli 10 vuotta, kokonaisen pullollisen olen juonut kuuman heinänajopäivän päätteeksi joskus 70-luvun puolivälissä.
        Kekkos-olut on sen verran uusi tuote että eivät nuo kylän kaljabaarilaisetkaan ole varmaan ehtineet komistua, katsotaan kesemmällä onko vaikutusta...

        Kekkonen-keskari laadukasta

        Einari Essonen on jo tovin myynyt myös Kekkonen-keskaria, ja me viisaat essolaiset olemme siirtyneet lipittämään vallan sitä. Koska Urkki oli komea ja laadukas mies, niin samaten Kekkonen-keskarikin vaikuttaa olevan oikein laadukasta tavaraa.

        Parin viikon intensiivisen kokeilujakson jälkeen olemme havainneet, että ennestäänkin kiiltävät kaljumme ovat muuttuneet vieläkin kiiltävämmiksi. Kekkonen-keskari säilyy siis jatkossakin mielijuomanamme, koska haluamme antaa baarissa vieraileville neitosille miehekkään kuvan itsestämme.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      3119
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1003
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      42
      879
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      805
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      637
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      43
      593
    7. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      53
      585
    8. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      500
    9. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      83
      490
    10. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      44
      488
    Aihe