Asiallista tekstiä Aimo Korhoselta.
Aimo Korhonen: Ukkohallassa järjestettiin kepulaisten kansantanhuleiri
★ Tilaajalle
Sotkamo Julkaistu 16.4.2015 klo 16:28 | 6
Pertti Granqvist
Yhden päivän ajan Kainuun kuntien tilaisuudessa Sotkamoa edustanut kunnanhallituksen puheenjohtaja Aimo Korhonen on kutsunut julkisuudessa Ukkohallan tilaisuutta kansantanhuleiriksi.
Aimolta kysyttiin, mitä hän tällä kansantanhuleirillä oikein tarkoitti?
– Jos kainuulaiset päättäjät kokoontuvat Ukkohallaan, niin se on perinneleiri. Tulevaisuuden kanssa ei kovin paljon ole tällaisella leirillä tekemistä. Ensiksi asioita pitäisi käydä pienemmällä porukalla läpi.
Muitakin perusteita näkökannalleen Aimo löysi:
- Siksikin Ukkohallan tilaisuus oli myös kansantanhuleiri, että sen järjestivät kepulaiset.
Kainuun kuntien asukkaille tehdyn kyselyn tuloksillekaan ei Aimo Korhonen kovin suurta painoarvoa antanut.
- Jos siellä on vastaajana yli 60-vuotias siviilipalvelusmies Puolangalta, joka oli merkinnyt olevansa nainen ja työtön. Ja hän on vastannut vastustavansa kuntaliitoksia. Ja on Puolangalta, joka kuntana ei millään tavoin osallistu nyt yhteiseen kehittämiseen Kainuussa.
Aimon mielestä olennaista oli sekin, että kyselyyn oli vastannut vain yksi prosentti Kainuun asukkaista. Huomioiden vielä edellä kuvatun vastaajien tason ei hänen mielestään kyselyn tuloksille kovin paljon voi painoarvoa antaa.
Vastauksena kysymykseen Sotkamon kunnan itsenäisyydestä Aimo vertaili Sotkamoa Suomussalmeen ja Kuhmoon.
- Ei ole kovinkaan kauan siitä ajasta, jolloin molempien väkiluku oli noin 11 000. Nyt väkiluku on molemmissa alle 9 000. Väkiluku laskee, valtionosuuksia leikataan, vanhusten hoitokulut kasvavat. Siihen nähden Sotkamossa ei mitään hätää ole. Meillä väestön ikärakenne on täysin erilainen. Sotkamon kunnalla ovat hyvät mahdollisuudet menestyä itsenäisenä, mutta naapureiden kanssa yhteistyötä tehden.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.