En osaa enää olla onnellinen

Satutettu

Tää alko sittä kun multa meni välit yhteen tosi tärkeään ihmiseen, jonka oon tuntenut puolet elämästäni. Joo tiedän et monet tuntee ihan pienestä, mutta oon muuttanu monta kertaa lapsena ja ei siitä sen enempää. Annoin oikeastaan itse heti periksi enkä yrittänyt korjata mitään, joten ei häntäkään voi syyttää. Ongelmani syy taitaa olla se etten vieläkään ole päässyt tästä yli. Edelleen mietin miten hauskaa meillä voisi olla ja muistelen hyviä hetkiä. Häntä taas ei näytä kiinnostavan enää ja kaiken järjen mukaan se on ihan okei, koska tästä on nyt mennyt yli vuosi. Vaikka minulla on nyt uusi elämä ja tärkeitä ihmisiä, mikään ei tunnu samalta kuin silloin. Välitin hänestä ihan oikeasti, enkä ole koskaan välittänyt, siis jos sukulaisia ja perhettä yms. ei lasketa kenestäkään yhtä paljon. Nään hänet joka päivä koulussa ja kun nään kun hän puhuu samalla tavalla muiden kanssa tulee niin kova ikävä. Haluaisin tästä oikeasti eroon. Ja siis tämä ongelmahan on se, etten osaa nauttia elämästä tai välittää ihmisistä samalla tavalla. En osaa enää uskoa ihmisiin ja siihen että joku välittää. Tähän saattaa vaikuttaa myös siskoni syömishäiriö ja masennus. Tai siis hän on parantunut lähes kokonaan, mutta se helvetti kesti silti 6-vuotta. Nyt olen 16 enkä osaa enää olaa onnellinen kaikki on hyvin ja vaikka minulla olisi hauskaa hetken päästä se tuntuu kuitenkin turhalta. Ja ehkä myös toisen siskoni kuolema, mutta en tiedä. Jos joku osaa kertoa miten osaisin olla onnellinen tai edes vähä uskoa elämään, olen kiitollinen.

6

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Satutettu

      Olipa sekainen viesti, mutta tähän olotilaan siis vaikuttaa ehkä myös siskoni syömishäiriö yms ja toisen siskoni kuolema. Ja en osaa onnellinen vaikka kaikki on hyvin. Ei varmastikkaan ainakaan selventänyt yhtään, mutta samapa tuo.

    • Satutettu

      Niin. Kukaan ei halua auttaa. Vai ettekö vain osaa? Eikö tää ongelma oo tarpeeks suuri? Vai onko se sittenkin vain liian tylsä?

    • Hertta345

      Mee johonkin juttelemaan
      Tai... KARKAA KOTOA!!!

      • Satutettu

        Oon huono puhumaan asioista ja jos yritänkin niin mulle sanotaan vaan, että "Olet nyt kokenut hyvin paljon asioita ja tiedän että se on vaikeaa, mutta nyt täytyy vain olla reipas ja jatkaa elämää." yms. Mutta ehkä pitäis vielä yritää
        Ja en voi karata kotoa tai tappaa itteäni tai mitään, koska en vois satuttaa perhettäni. Niillä on ollut tarpeeksi raskasta muutenkin.
        Kiitos sulle kuitenkin vastauksesta. En tiiä sanoitko ton tokan lauseen vitsillä vai tosissas, mut se sai mut nauramaan. Kiitos.


    • sissee

      Olet kyllä kokenu kovia eikä ihme jos siipi maassa.koettelemukset vahvistaa vaikka nyt ei siltä tunnukaan.olet vasta 16 elämä tuo vielä kaikkea eteen myös onnea,elähän lannistu:)

    • Moikka Satutettu!

      Oletpa joutunut kokemaan paljon. Emme pysty antamaan yhtä ratkaisua, vinkkejä kylläkin. Kaikilla on omat tapansa pärjätä ja käsitellä asioita.
      Ei ole hyvä jäädä tällaisten asioiden kanssa yksin. Niistä kannattaa aina puhua jollekulle, etteivät ne jää vaivaamaan. Olisiko sinulla joku läheinen, jonka kanssa voisit asioista puhua?
      Myös mieluisa tekeminen voi auttaa parantamaan oloa. Tee jotain, mistä nautit tai tulet iloiseksi: olkoon se lukeminen, musiikki, ulkona liikkuminen tai vaikka ystävien näkeminen. Pienet asiat voivat tehdä paljon päivän piristämiseksi.
      Kannattaa etsiä uusia tuttavuuksia, vaikkapa harrastuksista. Ei parasta ystävää tietenkään helposti korvata, mutta uudetkin kaverit voivat tuoda paljon iloa.
      Valoisaa kevään jatkoa sinulle:)
      Terkuin
      Nettisaapas Jyväskylästä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      143
      1347
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      936
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      36
      671
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      610
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      565
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      563
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      533
    Aihe