Murrettako täälä niin harvon kukkaan kirijottaa, aattelin täsä muutaman rivin piirrellä.
Vaa om mulla asiaaki, ihan piti ruveta kiittämään sitä herraa joka haluais alakaa kirijeenvaihtoon kansani. Kirijotti ettei oo mikkään viijenkymmenen villitys menneillään, ko ei oo vielä siihen ikkään päässykkään.
On se ihimeellistä tämä elämä.
Nuorena nuoret pojat juoksi peräsä, ajjoivat joskus polokupyörälläki ees takasi sammaa tietä josa kävelin.
Sitte ku tulin teini ikkään alakovat väkisin pussailla ja vaatia muutaki, mutta ku se ei ollu mulle mieluista pojat jäi iliman, mitä niitä märkiä pusuja joskus pimiäsä, ainaki sielä tanssitalon nurkasa mihi ei muut nähäny. Ei sitä sillon uskaltanukkaa ees huutaa apua, ois kyllä hävettäny ihtiäki.
Joku se sitte sai sitä muutaki, ko osasi ottaa oikiasta narusta kiinni ja oli komia ulukonävöltäänki, eihän ny semmosta poikamiestä voi tyhyjin toimin kotija laittaa ku oli saatolle kerta päässy. Em minä oo ainua joka ennen papin aamenta on antanu, en varmastikkaan sillon enkä nytkään. Ny minusta on kyllä tullu pihimpi kaikesa, syömisenki oon rajottanu yhteen kertaan päiväsä, mitä ny yöllä ihteltäni sallaa ravotan jääkapin ovia ja jotaki sieltä aina himmoonsa löytää.
Ny ku on tullu vanahaksi alakaa nuoret miehet taas juosta jälijesä, kaippa ne olis jottain äitillistä otetta vailla, vaan ku en oo semmonen rouva ollenkaan. Sitä ku liikkuu tuolla kavvuilla yksinään luulevat havun olevan päällä. Vaikka sitä joskus huulensaki punnaa, ei se merkkaa mittään pyyhtimerkkiä olla, omaksi iloksensa joskus laittaa maalia naamaan ja ko ei se tuo ukko oo niin innokas mukkaan lähtemään, pittää yksin essiintyä kaikisa juhulisa. Sieltä ne vonkaajat usseinki perrääni lähtee. Voiskos sitä, sanovat, lähtä saatolle? Voihan sitä, sanon, vaan mittään et multa saa. Tupakkia en polta, viinaa mulle ei oo ja kotona ukko oottaa kyläluutaansa kotia.
Nuo kersatki on pitkin maailimaa, sijinneet jo neki monta kakaraa. Pittää täsä jotaki tehäkseen vastata niittenki kirijeisiin. Tahtovat vaan olla kerijuukirijeitä niiltäki, ko aina niillä on tili tyhyjä. Kirijotanki ny ohojeen, vaihtakaa pankkia.
Vaa om mulla asiaaki, ihan piti ruveta kiittämään sitä herraa joka haluais alakaa kirijeenvaihtoon kansani. Kirijotti ettei oo mikkään viijenkymmenen villitys menneillään, ko ei oo vielä siihen ikkään päässykkään.
On se ihimeellistä tämä elämä.
Nuorena nuoret pojat juoksi peräsä, ajjoivat joskus polokupyörälläki ees takasi sammaa tietä josa kävelin.
Sitte ku tulin teini ikkään alakovat väkisin pussailla ja vaatia muutaki, mutta ku se ei ollu mulle mieluista pojat jäi iliman, mitä niitä märkiä pusuja joskus pimiäsä, ainaki sielä tanssitalon nurkasa mihi ei muut nähäny. Ei sitä sillon uskaltanukkaa ees huutaa apua, ois kyllä hävettäny ihtiäki.
Joku se sitte sai sitä muutaki, ko osasi ottaa oikiasta narusta kiinni ja oli komia ulukonävöltäänki, eihän ny semmosta poikamiestä voi tyhyjin toimin kotija laittaa ku oli saatolle kerta päässy. Em minä oo ainua joka ennen papin aamenta on antanu, en varmastikkaan sillon enkä nytkään. Ny minusta on kyllä tullu pihimpi kaikesa, syömisenki oon rajottanu yhteen kertaan päiväsä, mitä ny yöllä ihteltäni sallaa ravotan jääkapin ovia ja jotaki sieltä aina himmoonsa löytää.
Ny ku on tullu vanahaksi alakaa nuoret miehet taas juosta jälijesä, kaippa ne olis jottain äitillistä otetta vailla, vaan ku en oo semmonen rouva ollenkaan. Sitä ku liikkuu tuolla kavvuilla yksinään luulevat havun olevan päällä. Vaikka sitä joskus huulensaki punnaa, ei se merkkaa mittään pyyhtimerkkiä olla, omaksi iloksensa joskus laittaa maalia naamaan ja ko ei se tuo ukko oo niin innokas mukkaan lähtemään, pittää yksin essiintyä kaikisa juhulisa. Sieltä ne vonkaajat usseinki perrääni lähtee. Voiskos sitä, sanovat, lähtä saatolle? Voihan sitä, sanon, vaan mittään et multa saa. Tupakkia en polta, viinaa mulle ei oo ja kotona ukko oottaa kyläluutaansa kotia.
Nuo kersatki on pitkin maailimaa, sijinneet jo neki monta kakaraa. Pittää täsä jotaki tehäkseen vastata niittenki kirijeisiin. Tahtovat vaan olla kerijuukirijeitä niiltäki, ko aina niillä on tili tyhyjä. Kirijotanki ny ohojeen, vaihtakaa pankkia.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oulun seuvullaki on usioita murretyyppejä, pienillä erroilla ja Oulusa on käytösä palijo ruohtista lainattuja sanoja.
Elävä murre, paikallisen ihimisen puhumana viehättää aina. Savosaki on palijo samoja sanoja pohosempien murteitten kans.
Sie ja mie onki sitä karijalaa, voipa olla muuallaki.
Lentojätkän elämä on tuhonnu alkuperäisin äidin murteeni. Sattuneesta syystä aloin kammoksumaan pielavetistä kieltäni. Salaa aloin ajattelemaan kirjakielellä.
Se alkoi tulemaan sanoihinkin. Siitähän huomauteltiin; sitä et puhu oekeen voan jottae jälituskieltä.
Nys se on evuskuntaki sitte valittu, punasia viivoja vejelty.
Oliko ne oikijoille puolueille vejettyjä, sehän nähhään täsäs seuraavien vuosien aikana, voipi olla, että jo alakuneuvottelukki on vaikijoita. Jokkaisella on oma lehemä ojasa ja toisen lehemää ei olla niin valamiita auttamaan. Auttasikko sinä muita ihmisiä pittään sem mitä on luvannu muita?
Onko parrei olla oikijalla vaikko vasemmalla, sitä ku ei voi muijen puolesta päättää, jokkainen tekkee justiinsa sen minkä ihteleen kahtoo parraaksi.
Kunhan ny tuota vanahusten asiaa vähäsen entraisivat, kaikki ko ei tuu kotona toimeen ommiin voimiinsa luottaisa. Rahhaaki on jo melekein jokkaisella aivan liian vähä jos tarttee ulukopuolista apua kottinsa hakia. Mikkään kunta ei hoija ilimaseksi, vaikka lapset ussein hoitavat vanahempansa kottiin ommain hommiensa ohesa.
Niin se oli ennenki. Monta sukupolovia asu samasa tallouvesa, toinen toistansa hoitain ja tukien. Vanahuksilla oli arvonsa, paitti olihan niitä ennenki syytinkiläisiä joita hääjettiin nurkkiin.
Voi meitä. Meijän olis syytä opetella suhtaummaan vanahoihin ihimisiin sillä lailla ku ihteemmekin haluamma suhtauvuttavan.
Politiikka on aina ollu likasta. Moni siinä ryvettyy, ko pittää aatella ensiksi puoluetta ja sitte vasta saapi aatella onko se omaki mielipije, vai pittääkö olla äänesä muijen ohojeitten mukkaan. Palakkapolitiikasa työn teettäjä on aina määränny palakan ja sen mukkaan se ussein on mennykki, mitä ny näitten järijöstejen kautta on seki asia saanu uuvet sopimukset joilla sitte on samalla sääjetty ettei eläkkeet saakkaan seurata palakkojen inteksiä.
Ollaanko me eläkeläiset valamiita aina vaan tähä leikattuun inteksiin? Uuven evuskunnanki aikanako? Millon me aletaan vaatia omiamma ja vaaliluppausten täyttämistä?
Mentäskö lakkoon jos ei saaha mitä moni lupas ennen eilistä?
Ei me lakkoon, tuu stadiin gartsalle vaan, sua me täällä diggataan. Skönelle vien sut gungaamaan mun botskilla. Duunaa sä mageet safkat, mä tuon bisset, ja yhes me sitt britsillä koisitaan. Juuko?
Tää biisi on sun suloudeks!
https://www.youtube.com/watch?v=Y3-UVhnc-E8
Sköne on jääs ja ilma galsa. Budjaaks sinä stadissa, vai vedätätkö böndeä?
Safkaksi skönellä riittää slörde, tsiikataan skönefögeleit ja sitten rundataan tallaten stadia vaikka Kaisiksen pudes. Sitten voi jo suunnata biitsille ja nauttia mollikasta. Skruudataan snygimpi safka sit sinun himas.
Skriivaa minulle, mutta älä fuulaa, Bamlataan laiffista ja stadista.
En viitsi lukea murremarmatuksia. Murteella puhuminen on luonnollista mutta murreteksti on mielstäni lapsellista erikoisuuden tavoittelua.
Eihän kenenkään ole pakko mihinkään!
Minua kiinnostavat vanhat murresanat ja on viihdyttävää seurata kuinka eim. meänkiltä puhutaan ja kirjoitetaan. Ääntämisasuinen kirjoittaminen murremuodossa onkin taikuutta, moni ei siihen pysty.
Minä tykään tarinoihhista, vai onko se turinointia.
ja luenkin!